perjantai 8. elokuuta 2008

Voi ei, se piippaa mulle!

Olin sitten eilen selittänyt unissani miehelle, että Novitan uutuuslanka on pinkkiä ja se piipittää. Olin selittänyt myös paljon muuta langoista, kertonut mm. mitkä olisi mielestäni hyviä nimiä langoille. Miestä harmitti, ettei se muistanut yksityiskohtia tuon piipittävän langan lisäksi.

Miehestä puheen ollen, mä käytin sitä satunnaislukugeneraattorina arpoessani koivusukkia. Huiman osallistujajoukon keskeltä voittajaksi karsiutui Lettu! Onneksi olkoon! Ja pahoittelut molemmille voitotta jääneille osallistujille :)

Eilen oli muuten oikein mukava neuletapaaminen vaikka mua ei oikein huvittanut neuloa. Jotenkin se viini, brownie, cookie ja hölötys kompensoivat mukavasti :) Kiitos kaikille paikalla olleille, ensi kuussa taas tavataan.

Ensimmäinen ravelympialaislapanenkin pääsi puikoille. Pyörittelin lankakasaa aikani, mutta valitsin lopulta kerät Maijaa ja Sisua. En ole ihan varma, pidänkö tuosta, mutta katsotaan nyt, mitä siitä tulee.

Ja Shibu-toppi on kylvyssä, se valmistui sopivasti juuri ennen olympialaisia. Postaan siitä huomenissa.

No mutta mikäs se siinä? Kerron siitäkin myöhemmin.

1 kommentti:

  1. juuh, meillä on reilu vuoden ikäiset tytöt. siis maaorava tytöt. Ikinä en olisi uskonut,että he ovat noin sosiaalisia ja persoonallisia otuksia.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!