Näytetään tekstit, joissa on tunniste villapaidat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villapaidat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuin taskurapu

7 kommenttia:
Kolmen viikon blogihiljaisuus. Taas. Mutkun on lannistanut! Kiva neule esiteltävänä, muttei yhtään kunnollista kuvaa. Joudutte uskomaan sanallista selitystä.

_IGP0040

Tämä tunika alkoi, kuten moni muukin tekemäni vaate, pikaisesta töherryksestä muistikirjaan. Tästä alun ajatuksesta säilyikin monta elementtiä, esim. nuo 3/4-hihat. Pituutta tuli enemmän. Kuva on huhtikuulta 2014.

iphone_pic

Jottei paita olisi liian helppo nakki purtavaksi, päätin taas keksiä pyörää uudelleen ja mennä vaikeimman kautta. Aloitin rehvakkaasti neulomisen toisesta hihansuusta ja posottelin paidan poikittain. Ensin hiha lisäillen tarpeen mukaan (ei tietenkään muistiinpanoja, ne on amatööreille). Olkapäälle päästyäni loin kylkisilmukat provisional cast onilla sekä ennen että jälkeen hihaosuuden ja sitten muutaman lisäkerroksen jälkeen purin apulangat ja silmukoin kylkisauman yhteen. Kyllä. Silmukoin reilu sata silmukkaa kylkisauman kohdalta.
Vyötärö- ja lantiomuotoiluja tein lyhennetyillä kerroksilla vähän fiiliksen mukaan.

Etenin kohti pääntietä neuloen tasona helmasta helmaan. Kun saavuin pääntien reunaan, neuloin ensin etukappaleen toiselle hartialle asti. Neuloin pääntielle kahdeksan silmukkaa ainaoikein-neuletta ja kaventelin/lisäilin ainaoikein-neuleen ja sileän rajalla niin, että sain matalan pyöreähkön pääntien linjan aikaiseksi. Jätin silmukat odottamaan.

Palasin takakappaleen puolelle ja neuloin samoin kuin etukappaleen, mutta ilman ainaoikein-kaistaletta ja muotoillen pääntien syväksi v-aukoksi. Suunnilleen puolivälissä takakappaletta jätin koko homman noin vuodeksi marinoitumaan kun ei vaan napannut enää yhtään.

Noin vuotta myöhemmin kaivoin mytyn jostain kaapin perukoilta ja aloin pähkäillä, että mitäs tässä tulikaan aikoinaan tehtyä. Kun etu- ja takakappaleet olivat valmiit, liitin ne taas samalle puikolle ja yritin toisintaa ensimmäisen hartian ja varsinkin ne hilpeät vyötärömuotoilut.

_IGP0042

Kai ne meni sinne päin. Sitten taas silmukoin sivusauman yhteen ja aloitin hihaa. Laskemalla ensimmäisen hihan lisäyksiä yritin saada aikaiseksi samanlaisen hihan.

No, kun vartalo-osa oli valmis, piti aloittaa helman viimeistelyä. Neuloin sinne n. 20 silmukalla kaksinkertaisen helmakaitaleen, joka taittui nätisti kaksin kerroin, kun puolessä välissä oli yhden nurjan silmukan taittoraita. Kiinnitin kaitaleen neuloessani, niin tuli sopiva eikä tarvinnut ommella.

Sitten selailin Ravelryä ja Pinterestiä muutaman päivän, kun valkkasin sopivaa virkkausmallia. Valitsin lopulta Gypsy Shawlin ja virkkasin neljä kolmiota sen ohjeella. Tässä vaiheessa piti sitten vähän ommellakin, että sai ne kiinnitettyä.

_IGP0037

Lopputestailussa totesin pääntien olevan vielä himpun iso. Virkkasin pääntielle kolme kerrosta kiinteitä silmukoita ja hyvä tuli!

Lopulta tunika meni joululahjapakettiin siskolle.

Poikittain neulottu tunika
Malli: niin stetson ettei tosikaan
Lanka: ColourMart Extra Fine Merino 10/30NM DK Weight, väri Petrol, 1,99 kartiota eli himpun vaille 300 grammaa.
Puikot: 4,5 mm, helmakaitaleessa 4 mm.
Koko: jotain M-L väliltä

Fiilis on hyvä. Tekisin itellekin jos psyyke kestäisi!

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Minullekin Still Light

1 kommentti:
Veera Välimäen Still Light on "aika suosittu",  Ravelryssä on lähes 2 000 projektia. Tiedänpä erään, joka on tehnyt näitä jo kahdeksan. Minulle tämä on ensimmäinen - aika sitten näyttää, onko viimeinen.

Ostin kanssaneulojalta neljä vyyhtiä Wollmeisen Purea tätä silmälläpitäen. Yllättäen tähän kului aika tarkkaan kolme vyyhtiä, toista taskunpohjaa jatkoin hiukan neljännestä. Kolmella vyyhdillä olisin saanut valmista, jos helma olisi ollut kaksi kerrosta lyhyempi. Toki vyyhdit olivat ylipainoisia kaikki - mekon paino valmiina on 488 grammaa.

_IGP0014

Minähän olin iloinen yllättäen käyttämättä jääneestä Frosch-vyyhdistä. Siitä on jo tulossa kaulahuivi ensi talveksi. Olen kadottanut neljä vuotta sitten neulomani Frosch-pohjaisen ainaoikein-huivin, joka oli hurrrrjan rakas, joten teen nyt sitten uuden, värikaverina vaan tällä kertaa harmaata.

Valoisa sammakko
Malli: Still Light
Koko: n. L (säädin vähän, koska tiheyteni heitti yhdellä silmukalla annetusta)
Modaukset: Rintamuotolaskokset lisätty
Puikot: 2,75 mm, Chiaogoon Red Lacet ja Hiyahiyan sharp steel -pyöröt
Lanka: Wollmeise 100% Pure, väri Frosch, 488 grammaa eli 1708,8 metriä
Nappi: Stephaniexulta vuonna 2009 ostettu puunappi

Itsensä kuvaamisen mahdottomuus...

_IGP0023

Tilastoja:
Vuoden 2014 valmis työ nro 19, villapaita nro 2
Langan yhteiskulutus 2014: 4985 g eli 14 119,13 m

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kotipaita - vai onko sittenkään?

3 kommenttia:
Lähdin tekemään tarkoituksella kotipaitaa. Sellaista ylisuurta, löysää villapaitaa, joka on ihana heittää pyjamahousujen kanssa päälle, kun tulee lenkin jälkeisestä suihkusta ja aikoo linnoittautua sohvalle. Pehmeää ja rentoa. Lämmintä.

Kaivelin esiin yhdet vuosikausia (ainakin vuodesta 2010) marinoituneet langat, loin sen klassisen satakunta silmukkaa ja sit vaan neuloin ja neuloin ja neuloin. Tein hihat heti erotuksen jälkeen, jotta voisin käyttää kaiken lopun langan helmaan.

_IGP0047.JPG

Helmaosan ainoa muotoilu on lyhennetyin kerroksin toteutettu pidempi takaosa. Eroa etuosaan on 12 kerrosta. Kääntelin silmukoita simppeliksi palmikoksi aina lyhennetyn kerroksen yhteydessä. Siinä kaikki.

2014-04-10 15.55.36

Joskus on kiva neuloa ilman että miettii mitään. Paidasta tuli i-ha-na, juuri sellainen, kuin halusin. Ainoa ongelma on se, että tämä on mulla nytkin töissä päällä - ei tainnut tulla kotipaitaa.

2014-04-10 15.55.52


Improvised box
Malli: Ei ole. Laatikko ja kaksi suirua hihoiksi.
Koko: Iso.
Lanka: Cascade 220 Superwash, 572 grammaa
Puikot: 4,5 mm, hihojen resoreissa 4 mm.

Haasteet: 14 in 2014
Tilastoja: Kahdeksas valmis työ 2014, toka paita tai takki 2014
Langan yhteiskulutus 2014: 2787 g eli 7313,83 m

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tampereen messuilla

Ei kommentteja:
Olen auttamatta myöhässä, mutta viimein messuraporttia pukkaa täältäkin tuutista :)

Kolme messupäivää tarkoittaa vyyhdin porukalle reipasta viiden päivän rutistusta. Kirjoittelen siitä kaupan blogiin vielä tarkemmin, mutta sanotaan nyt vaan ohimennen näin: Messut ovat erilaiset työntekijän silmin.

Eka vahva vinkki siitä on se, ettei mulla ole messukuvia. Enkä ole juuri nähnyt muita osastoja kuin omamme. En nähnyt yhtäkään luentoa, esitystä tai työnäytöstä. En edes tiedä messujen kulusta muuta kuin sen, mitä halleissa kuulutettiin! Nyt jälkeenpäin opin, että kävijöitä oli ollut liki 37 000 - yli 600 enemmän kuin vuosi sitten, mutta 170 vähemmän kuin vuonna 2011.

Mun messuhommiin kuului tietenkin Villavyyhdin osastolla häröily. Meitä oli taas kolme flikkaa pyörittämässä show'ta - kehrättiin, kehrättiin ja kehrättiin. Myytiin vähän lankaakin toki siinä sivussa. Myyntivaltteja olivat tänä vuonna värttinät, Lanitium Ex Machinan sukkalangat ja Geilskin tarvikepaketit (ykkösenä Topstykke). Aasinsilta siis tähän:

Pomo piffasi mulle langat messu-univormuun ja Topstyken tein - aikaakin jäi ruhtinaallisesti, sillä sain langanpäät pääteltyä ja tunikan höyrytettyä perjantaina jo noin tuntia ennen messujen aukeamista!


Topstykke (Ravelryssä)
Koko: XL (ry 105)
Lanka: Geilsk Bomuld og Uld, väri c17, 5 kerää (250 g).
Puikot: 3,25 mm

Tosi monikäyttöisen oloinen vaate! Messuilla olin mustassa puolihameessa, mutta tykkään tunikastani myös farkkujen kanssa. Seuraavaan ehkä modaan hihat (ylhäältä alas tehtävään raglaniin onneksi niiden modaaminen ei vaadi muuta kuin sen, että neuloo ne pitkiksi).

Omissa messuostoksissa ei ole kauheasti raportoitavaa: Nippu kirjoja Moreenin/Hobboksin osastolta (se on houkuttelevasti meidän naapuri), kauniit korvakorut itselle, hys-hys joululahjoja muutaman… Ja yllättäen lankaa ihan muusta lankakaupasta kuin Villavyyhdistä!

Hain Silmu&Solmusta neljä kerää Regian 8-fädig Iglua. Tämä oli suunniteltu ostos - Herkku&Koukku -blogin Syksyn ensimmäiset villasukat sytyttivät Iglu-kuumeen, joka ei ottanut laantuakseen. Nyt on jo ekat ja tokatkin sukat näistä Regioista valmiit (okei, toiset on kokoa 22…) ja kolmannet ovat puikoilla. Esittelen näitä hiukka myöhemmin. 
Mutta mainittakoon vielä, että Silmu&Solmusta sain tosi ystävällistä palvelua, kauniin paperikassin ja kaupan päälle konvehdin! Väsyneen messuihmisen maailma mullistui siitä yhdestä Geishasta. Sokeria suoniin!


perjantai 18. tammikuuta 2013

Elämäni villapaitoina / My Life in Sweaters

2 kommenttia:
Ihana MevrouwWalvis muisteloi blogissaan neulomiaan villapaitoja ja -takkeja. Joku on ollut varsin tuottelias, 54 vaatetta!
The ever-so-lovely MevrouwWalvis counted the sweaters and cardis she has knit and wound up with the staggering number 54!
Mun kertymä on aivan eri tavalla vaatimaton. Neuloin ekan villapaidan tai -takin elokuussa 2008. Arvelin neuloneeni yhteensä viisi tai kuusi paitakokoista vaatetta, mutta on näitä nyt muutama enemmän jo ehtinyt kertyä.
I am nowhere close to those numbers. I knitted my first cardigan in August 2008. I thought I could count to five or six, but the number was slightly larger.
Picture 024

Ensimmäiseen paitaani ostin langat Priimasta. Tykkäsin tuosta Pinwheelistä ihan älyttömästi, sääli, että pesin sen välittömästi pilalle.
My first cardi was knitted with soft English wool. I loved this cardigan... it's a shame I felted it in the first wash.
Picture 200

Samoilla Priimanreissuilla ostin tosi paksua, löyhää villalankaa, ja neuloin siskollekin Pinwheelin. Se nyppyyntyi ihan riettaan näköiseksi heti kättelyssä, mutta värit olivat kauniit. Puikot kuvassa ovat kokoa 10 mm.
I also bought some superbulky yarn and knitted a Pinwheel for my sister. It pilled like crazy. The colors were lovely, though. The needles in the picture are size 15.
164_8934

Seuraava paita syntyi samaan rytäkkään. Menitasta ostettua Novita Luksus Cloudia, joka tuntui tosi kalliilta, kun osti paidallisen. Nyppyyntyi myös ihan välittömästi, alennettiin parissa kuukaudessa kotipaidaksi ja puolen vuoden ikäisenä tais jo lentää roskiin.
This sweater's yarn was by the Finnish brand Novita. It too pilled and was declared a wear-only-at-home sweater after a couple of months.
Picture 057

Ehkä tämäkin lasketaan paidaksi? Little Knitsistä tilattua Ella Rae Shibua. En pitänyt kertaakaan, meni suoraan UFFin laatikkoon.
Maybe this counts as a sort of sweater too? I ordered Ella Rae Shibu from Little Knits. I never wore this one before giving it to goodwill.
Picture 122

Sitten Ihan Kaikki neuloivat Vihervaaran, niin minäkin. Lanka on Lion Brand Wool Easea, sitä, mitä VK:ssakin käytettiin. 90 % akryyliä! Tämä paita on nyt kummitytölläni.
Everyone knitted a Green Gables hoodie next, and so did I. The yarn is Lion Brand Wool Ease, 90 % acrylic! My niece wears this hoodie now.
Picture 160

Ensikosketukseni Cascade Venezia Worstediin.  Se kuuluu lempilankoihini edelleen. Tuonkin takin pesin heti pilalle, mutta tämä ei niin harmittanut, ei ollut mun tyylinen. Napit ovat Etsystä, olen siis jo hurahtanut siihenkin.
Here is the result of my first encounter with Cascade Venezia Worsted. It still remains one of my favorite yarns. I felted this in the wash too. The buttons are from Etsy, so by this time I was carrying my money there too.
neuleet 038

Cascade 220:aa ja mahdollisimman epäpukeva malli. Napit oli kivat.
Cascade 220 and a pattern that could not suit me any less even if it tried. I liked the buttons, though.
neuleet 022

Shalom Brown Sheep Lamb's Pride Bulkystä. Meni siskolle.
Shalom vest out of Brown Sheep Lamb's Pride. Gifted to my sister.
_IGP7887.JPG

Joukahainen muka miehelle Cascade 220 Quattrosta. Lanka ja malli oli molemmat kivoja, mutta pahaksi onnekseni olin ottanut mitat miehen vanhasta villapaidasta, eikä tämä tekele todellakaan mahtunut päälle.
Joukahainen sweater for my boyfriend. The yarn, Cascade 220 Quattro, and the pattern were both nice, but I had taken measures of an old sweater, which didn't fit him anymore. Oh, well.
_IGP8837.JPG

Wollmeise-villatakki itselle. Tämän tiheys on muuten ihanat 34 s / 10 cm. Tekemiseen meni hetki.
A Wollmeise cardigan for myself. The gauge is 34 sts / 4 inches. It took me a while.
_IGP0019.JPG

Ihana angorapaita, josta lihoin ulos lähes välittömästi. Pupulanka tuli Colourmartista.
An angora sweater. I gained too much weight to fit in it, so I gave it away. The bunny yarn is from Colourmart.

_IGP0008.JPG

Wollmeisepaita poolokauluksella. Olen pitänyt tätä aivan älyttömästi.
A Wollmeise sweater with a turtle neck. I have worn this a lot.
_IGP0115.JPG

Steekattu villatakki, myös Wollmeisesta.
A steeked cardigan, also Wollmeise.
_IGP0010.JPG

Ja rento raglanvillis... Wollmeisesta.
And a casual raglan sweater... Wollmeise.
_IGP0032.JPG

Ja sit tällainen Wollmeise-paita.
Oh, and a Wollmeise sweater.
IMG_6387

Ihanaa silkkivillaa. Nyt ollaan jo reilun vuoden takaisissa tunnelmissa. Jatkuvassa käytössä.
Lovely silk&wool cardigan. This was a year and a bit back. I wear this al the time.
_IGP0081

Ja viimeisin tuotos, Pohjan akkaa 3/4 kg.
And the latest: Knitlob's Lair Pohjan Akka, 750 g in total.
Saldoni on siis 17 villapaitaa tai -takkia, jos lastenvaatteita ei lasketa mukaan. Lasten nuttuja, takkeja ja paitoja olen neulonut laskujeni mukaan 10.
That makes 17 sweaters and cardigans, excluding kiddie-wear. I have knitted 10 baby or child sized sweaters or cardis.
Olisin kovasti utelias lukemaan muiden yhteenvetoja, pliide *räpsräps*
I would love to read your report, too *Pretty please* 

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Villapaitaa taas / Sweater, Again

2 kommenttia:
Kiitokset sekä hattu- että sormuskommenteista :) Kihloihinhan me mentiin jo vuodenvaihteessa, mutta tällaisenä yltiöromantikkona en ole viittinyt juuri huudella. Nyt on sitten sormukset sormissa, niin turha kai tuota tietoa on enää pantatakaan. Ja ne sormukset tilattiin muuten Etsystä, kuinkas muutenkaan.
Thank you for all the kind comments about the hat and about the rings. We actually got engaged already on new year's, but being such a romantic that I am, I didn't feel like announcing anything before we got the rings. And the rings - from Etsy, where else.
_IGP0010.JPG
© MevrouwWalvis
Tässä sitten tämä uusin valmistunut. Kiva paita tuli, peruskauraa. Ylhäältä alas ja raglanina, muuten idea Veera Välimäen Plain&Simple Pulloverista. Lanka on Wollmeise 100%, väri Tambopata ja kulutus himpun vajaa kolme vyyhtiä. Puikot 2,75 mm.
This is the newest addition to my garderobe. A nice basic top-down raglan (basic idea Plain&Simple) from Wollmeise 100% in Tambopata. I used almost three skeins and knitted with 2.75 mm needles.
_IGP0008.JPG
© MevrouwWalvis

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Nelostiellä / Route 4

Ei kommentteja:
Mä oon kirjoittanut tätä postausta nyt jo niin moneen kertaan, että päätin vaihtaa teemaa kokonaan. Se villapaita, jonka vaiheista tämä on yrittänyt kertoa, on jo valmistunut kahdesti. Ensin muka ja sitten oikeasti. Vielä ehkä kymmenkunta langanpäätä, pari nappia ja pesu.
I've started this post about twenty times already. First it was about a finished sweater, then about a sweater that needed to become longer, then about cutting into a sweater. Now it is finished for real - only a couple of buttons and a wash and then it is done.
_IGP0019.JPG

Lisäksi tämä kertoi varpaattomista kehruusukista, jotka tökkivät joka käänteessä. Nekin on jo valmiit, valmistuivat jo alkuviikosta.
A bit later this entry was going to be about a never-ending pair of heelless socks. I finished them, too. Who would've thought.
_IGP0016.JPG

Tämä kertoi kolmesta ampiaisenpistosta, mutta niidenkin terävin kutina on jo helpottamaan päin. Kerroin koiravahtielämästä, mutta olen ollut kotona jo kohta viikon.
At some stage I went strictly off-topic and talked about my dogsitting and the three wasp stings that followed, but I only itch a little anymore.
IMG_0344.JPG

Kerroin myös uusista langoista. Ne eivät enää ole uusia :)
And the new yarns I was going to talk about, well, not new anymore.
_IGP0017.JPG

_IGP0007.JPG

Mutta tuntuu, että eniten aikaa olen viettänyt Nelostiellä, ajamassa Helsingin ja Keravan väliä, katselemassa ihmisten kesälomaa. Kuvassa edelleen Käpylässä. Jotkut iloiset olivat menossa uimaan. Ehkä mökille.
The strongest feeling I am left with is the memories of driving between Helsinki and Kerava, where my sister lives, and watching people having summer. 

 IMG_0317.JPG

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Pigmenttejä / Pigments

6 kommenttia:
Ihana kesä. Rakastan helteitä ja siksi tällaiset heinäkuiset laiskat päivät ovat suosikkejani. Vain vieno tuulenvire estää luitani sulamasta lopullisesti. Autuus.
I love this heat wave so intensely! I love July. Sun! I think my bones would melt if the wind didn't blow.
Tulin viiden päivän au pair -keikalle Keski-Uudellemaalle. Vastuisiini kuuluu huolehtia kahdesta koirasta, pakastaa yksi leipä ja kastella kukat.  Olen ollut paikalla alle puoli tuntia ja jo nyt toisen koiran kirsussa on haava. Jeejee. Vain minä voin onnistua tässä. Nyt se läähättää tuossa jalkopäässä ja hymyilee itsekseen.
I am at my sister's place taking care of their dogs for five days. After 30 minutes of dog sitter duty there was a cut in the younger dog's nose. This is my special talent. Whoopsie. He looks happy enough, though.
Nappasin ennen tänne lähtöä äkkiä pari makupalakuvaa uudesta villapaidasta ennen pesua. Lanka näyttää liian siniseltä - oikeasti kyseessä on Wollmeisen täysmerinoinen sukkalanka värissä Neptun. Mallina on Veera Välimäen Plain and Simple Pullover (Ravelry-linkki), johon kuitenkin sovelsin raglan-kavennuksin pidemmät hihat (3/4). Napit ovat kotoisin jostain sekoituspussista Etsystä.
Lankaa kului noin 350-400 grammaa kokoon L kolmosen puikoilla.
I just had the time to take a couple of pictures of my new sweater before I washed it and left here. The pictures look too blue - the yarn is Wollmeise 100% Merino in 'Neptun' and I used about 2.5 skeins for a large sweater. The pattern is Veera Välimäki's Plain and Simple Pullover (A Ravelry link), but I wanted longer sleeves and went for a raglan solution. The buttons are from Etsy, I had bought a mixed button bag some time ago.
_IGP0032.JPG

_IGP0015.JPG

Myös postissa ehdin pyörähtää. Tuli värejä ja valkoista, siloiteltua ja rouheaa. Tässä näitä iloisenvärisiä ihanuuksia. Kerron valkoisista ja lampaanhajuisista huomenna.
I also took the time to go to the post office to fetch a package. I got yarn, both in vivid colour and in white. Here's a sneak peek of the colourful part. I will blog about the sheepy white lovelies tomorrow.
_IGP0012.JPG

_IGP0011.JPG

_IGP0014.JPG

Lankakauppa Kujeen omia lankoja, täysmerinoista Kujetta ja vahvistettua Jekkua. Herkkuvärejä!
These are from a Finnish online yarn store Kuje, their own yarns. Merino sock yarn called Kuje and a sock blend called Jekku.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Mojo

12 kommenttia:
Se on palannut. Koko ensimmäinen vuosipuolikas on mennyt enemmän tai vähemmän hissutellen eikä mitään ole oikein valmistunut. Sama ompelupuolella. Keskeneräisiä hommia on vaikka muille jakaa, mutta mitään ei valmistu. Masennuskin toki vaikuttaa saamattomuuteen ja innottomuuteen.
It's back. My long-lost mojo is back on duty! I've been depressed and thus very unenthusiastic for over six months now, but now I feel it is coming back.
Nyt puhaltavat sitten jo uudet tuulet. Moneltakin kantilta - etsitään vähän halvempaa asuntoa, koska mä otin tänään opiskelupaikan vastaan ja aion köyhäillä lähivuodet. Mulle henkisesti muutto pois raitiovaunujen kantavuusalueelta tuntuu olevan isompi juttu kuin uusi  ala, saa nähdä miten sopeudun. No mutta, katsotaan nyt, löydetäänkö edes asuntoa. Masennustesteissä olen siirtynyt jo vaikeasta keskivaikeaan ja wihii, edelleen lievään. Aurinkokin paistaa.
Many things are a-changing. We're trying to find a cheaper place to live or at least find a place where we could avoid bying a car (it's a long story). I start new studies in August, so we will be seriously broke for years. I will miss this neighbourhood, seriously miss it... But maybe I'll fall in love with the new one - if we even find a new place to live. Depression indicators show that I am almost out of the darkness, I've already gone from severe to moderate and further to mild. I am smiling and the sun is shining.

_IGP0005.JPG

Vieläkään ei ole mitään varsinaisesti valmista, mutta into on päällä ja kaikki kiinnostaa. Tekis mieli aloittaa vaikka mitä ja jopa keskeneräiset hommatkin kiinnostaa. Yksi villapaita on nappeja ja päättelyitä vaille valmis, toinen edistyy, jos ei nyt vauhdilla, niin sellaisella reippaalla rytmillä, mitä kolmosen puikoilta voi odottaa.
No finished projects to report yet, but I am crafting and enjoying it. One sweater is short of a few buttons and weaving in the ends. Another one is progressing, well, if not swiftly, at least at a decent rate for 3 mm needles.
_IGP0008.JPG

Tein impulsiivisen lankaostoksenkin: Muhkeaa puuvillaa!
I impulsed in a yarn store: Bulky cotton yarn!
_IGP0001.JPG

lauantai 21. marraskuuta 2009

Lyhyt

Ei kommentteja:
Tulinpa tänäänä hyvälle tuulelle, kun mies lähti sukuloimaan. Ei, älkää ymmärtäkö väärin, en iloinnut siitä, että pääsin eroon siitä, vaan iloitsin, kun se veti neulomani pipon päähän ja lähti tallustelemaan. Eipähän palele. Tuli hyödyllinen olo ja pipo on lisäksi hieno.

Nyt kun olen kotona yksin, voin myös samalla aloittaa tämän pingottamisen pakettikuntoon:


perjantai 9. lokakuuta 2009

Väliaikatietoja ranteenvirkistyslomalta

3 kommenttia:
Yritin neuloa kesken olevaa Joukahaista eteenpäin. Kymmenen hihasentin jälkeen alkoi kuitenkin taas rasittaa ranteita ja niin oli taas jätettävä hiha lepäämään ja tartuttava koukkuun.
Sain todella tarkasti tuhottua Läskimummo-peiton jämälangat kolmeen virkattuun tiskirättiin. Onpa muuten epätasaisen näköistä jälkeä! Ei se kyllä mitään haittaa räteissä.

Kolme tiskirättiä (Ravelryssä)
Lanka: SandnesGarn Mandarin (sininen, keltavihreä, khaki) ja Garnstudio Muskat (jäänharmaa)
Menekki: Yhteensä noin 140 grammaa, en ole punninnut tarkemmin
Malli: Ei ole, puolipylväitä vaan. Ketjusilmukkalenkki ripustukseen.

Totuttuun tapaan en tiedä yhtään, pidänkö nämä itse vai annanko pois. Siellä ne lojuvat ruokapöydällä kuvauksen jäljiltä, ja varmaan lojuvat vielä ensi viikollakin...
Virkkaus jatkuu. Kuka arvaa mitä näistä tulee? Lähimmäksi arvannutta ei palkita, eikä muitakaan. :)

Oikeasti ei pitäisi paljastaa mistään mitään siinä vaiheessa, kun noin promille siitä on tehty. Tulee vielä paineita.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Vapaa-aikana vapaata aikaa

2 kommenttia:

Kivaahan se on ja alkaa jo ihan sujuakin, mutta ranteisiin se ottaa niin ettei tosikaan.

En uskalla neuloa, kun molemmat ranteet huutaa hoosiannaa.
Hädissäni kaivoin sitten kaikki Läskimummo-peitosta jääneet puuvillanjämät ja päätin vähän virkata. Se on mukavaa vaihtelua kätösille.


Puolitoista rättiä myöhemmin virkkausvimma on taas huipussaan ja kuolaan Safranin värikarttoja netistä. Kuusikulmioita, Babettea, polveilevaa pylväsriviä... Heti ensimmäisestä tilistä Menitaan!
Samaan aikaan toisaalla: Ensimmäinen hiha lojuu hyljättynä.

Powered by Qumana