maanantai 29. syyskuuta 2008

Meme

1 kommentti:
Riikkis tartutti tänne tällaisen meemiviruksen.

Jos olisin eläin… toivoisin olevani rotta, riittävän älykäs selvitäkseni kiperistä paikoista ja riittävän fiksu olemaan stressaamatta turhia.
Jos olisin puu… olisin varmasti paju. Ei mikään suosikkipuuni, mutta jotenkin samanlainen kuin minä.
Jos olisin auto… olisin se ihana farmarilada tuossa meidän kadulla.


Jos olisin hedelmä… olisin granaattiomena. Ihana, alkukantainen, tahraava ja vaikea syödä.
Jos olisin juoma… olisin darjeeling-tee.
Jos olisin väri… olisin syvä harmaa.
Jos olisin vaate… olisin hame haalistuneesta sametista.
Jos olisin ruoka… en osaa päättää. Kysyin mieheltä, ja se sanoi ekana hapansilakka.
Jos olisin soitin… olisin vetopasuuna. Tai tuomiopäivän pasuuna.
Jos olisin kukka… olisin kuulemma metsätulppaani. En ole varma, allekirjoitanko.
Jossittele sinäkin!

Orvokkivaara muuten edistyy:

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Nuorten schmuorten - mutta pahoinvointi kuitenkin

10 kommenttia:
Tällä tekstillä ei ole mitään yhtymäkohtaa käsitöihin. Monen muun lailla käsittelen eilistä tragediaa, joten mikäli et jaksa/halua kuulla siitä lisää juuri nyt, kannattanee navigoida muualle. Kiitos.

Suurin osa syötteenlukijani uusista teksteistä näkyi käsittelevän Kauhajoen surullisia tapahtumia. Suomi on jälleen shokissa, sanaton, hiljaa.

Hyvinvointivaltio, pahoinvointiyhteiskunta. Paljon on puhuttu siitä, miksi masennus lisääntyy ja joka toinen kokee börnärin tai uupuu. Masennuksen (ja muiden mielenterveydellisten ongelmien) niskassa on edelleen aika rankka trendisairauden ja huomiohakuisuuden leima. "Joo, se on taas saikulla, kuulemma vähän ahdistaa." Lehden kannessa on taas yksi julkkisuupunut. Samaan aikaan sairaus syö sisältä lukematonta joukkoa länsimaisia tulevaisuuden toivoja ja vanhuksia. Lääketeollisuus kellii kaviaarikylvyssä ja masentunut napsii rauhoittavia, serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia, piristäviä, nukahtamislääkkeitä ja psyykelääkkeitä.

Kerron teille, miksi tämä kaikki sattuu minuun niin kovasti. Mä olen 27, takana kaksi uupumista, 10 vuotta ahdistuneisuutta ja 8 vuotta toistuvia masennuksia, joukossa pari vaikeaa masennusta. Mä olen kokenut koko joukon ennakkoluuloja, syrjintääkin. Olen kiertänyt lääkäriltä toiselle, kokenut YTHS:n, kunnallisen terveydenhuollon, monta työterveyshuoltoa hoitavaa yksityistä lääkäriasemaa.
Olen kokeillut puoli palettia lääkkeitä jokaisella mahdollisella annostuksella ja erilaisina yhdistelminä. Olen romahtanut kerran toisensa jälkeen silloin, kun olen luullut olevani kuivilla. Olen ryssinyt opintoni, menettänyt työpaikkoja, ystäviä, yhden asunnonkin. Olen ollut syömättä, kun en ole päässyt kauppaan, olen ollut peseytymättä, kun en ole päässyt suihkuun. Olen soittanut päivystykseen kuolemanpelossa vain kuullakseni, että niin kauan, kuin en ole vaaraksi muille, ei ole resursseja hoitaa.

Älkää käsittäkö väärin - mä olen onnellinen ihminen ja elän laadukasta elämää. Mä oon vaan kroonisesti kipeä ja mun on ollut pakko oppia elämään sen asian kanssa ja mä elän sen kanssa myös niinä aikoina, kun börnari ei ole muodikasta. Mulle kansan pahoinvointi on arkipäivää ja suurin osa mun ympärille valikoituneista ihmisistä on myös sitä ihmisjoukkoa, joilla on taipumus hulluuteen. Kai meissä on jotain samaa kun yhdessä viihdytään. Tiedän kuitenkin myös ihmisiä, jotka sanovat, etteivät tunne ketään, jolla olisi mielenterveydellisiä ongelmia. Voiko se olla mahdollista? Eikö pahoinvoinnista vaan puhuta vai onko edelleen olemassa aidon terveitä yhteisöjä yhteiskuntamme sisällä?

Voi kunpa, kunpa tämäkin 90-luvun laman, muuttuvan yhteiskunnan, alkoholismin ja tavallisen elämän rikkoma nuorten aikuisten sukupolvi löytäisi hoitoa, resursseja ja tasapainoa, jotta voisi elää edes hetkittäin hyvinvoivana edes jonkin aikaa pidempään, kuolematta ja tuomatta kuolemaa.

Haastan teidät, jotka olette sitä onnekasta ryhmää, joilla ei ole pahoinvointia lähipiirissänne. Seuraavan kerran, kun kysytte joltakulta "Kuinka voit, miten menee?" kuunnelkaa aidosti vastausta ja katsokaa vastapuolta avoimin, uusin silmin. Ehkä läheisyyttä kaivataan sielläkin, jossa tarve ei ole ilmiselvin.
Ne teistä, jotka ovat laillani hulluja, sairaita ja/tai pahoinvoivia, haastan puhumaan aiheesta piirun verran avoimemmin, luomaan sitä realistista sairaudenkuvaa, auttamaan terveitäkin ymmärtämään, mitä masennus, uupumus ja ahdistus tosiasiassa ovat ja kuinka niihin arkipäivässä suhtaudutaan.

Äitini sanoi itse uuvuttuaan työssä muutama vuosi sitten, ettei ollut koskaan ennen sitä ymmärtänyt mun pahoinvointiani. Oma äitini, joka eli mun kanssa, asuikin mun kanssa, rakastaa mua ja haluaa mulle hyvää, ei kyennyt tukemaan eikä ymmärtämään. Se kertoo musta paljon siitä, miten vaikea tämä asia on. Jos me emme osaa ymmärtää sairaita perheenjäseniämme, miten me kannamme huolta kadunmiehestä, naapurista, työkaverista?

Myönnän suoraan, että aika usein pelottaa.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Link link

Ei kommentteja:
Jos kiinnostaa meikäläisen aivastelu Krakovassa, siitä voi lukea mun ei-käsityöaiheisesta blogista.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Wollmeise!

5 kommenttia:
Varoitan, jos olet Wollmeisen sukkaklubissa mukana etkä ole vielä nähnyt ensimmäistä lähetystä, tässä postauksessa on langoista kuva. Huono kuva, mutta kuva kuitenkin :)

Tiesin lähetyksen tulleen kesälomareissumme aikana ja lentokoneelta tultuamme maltoin seuraavaan päivään lepäämisen sijaan odottaa noin tunnin ennen postiin syöksymistä.

Ensimmäinen neljästä klubilähetyksestä oli teemaltaan Home Land. Wollmeisen kotimaa on Saksan Baijeri ja paketin langat noudattelivat baijerilaisen kasvillisuuden värejä. Lisäksi mukana oli upea sukkaohje hieman suklaata ja laadukkaat puiset sukkapuikot, lempikokoani 2,5mm x 15 cm.

Kuvat ovat heikkoja, koska en raaski ottaa noita lankoja ulos muovistaan. Mulla on nyt kolme vyyhtiä Wollmeisen lankaa, mutta en ole koskaan koskenut yhteenkään niistä. Hmmm?

perjantai 19. syyskuuta 2008

Pehmeää kuin syyssade

1 kommentti:
Krakova oli jälleen kaunis ja melankolinen. Satoi ja tuuli ja valtaosan lomasta olin kaiken lisäksi flunssassa, vuoteenomanakin joitain päiviä. Lankaa ei löytynyt eikä matkaan otettu hanskantekelekään venynyt mihinkään suuntaan, mutta taas oli mukavaa ja kodikasta. Saa nähdä, toteutuuko suunnitelma puolalaistumisesta vielä joskus oikeasti. Palmikkolapset eivät päässeet matkaan mukaan. Tuli kiirus enkä ehtinyt päätellä langanpäitä. Eilen sitten päättelin kaikki päät jo pingotuksen läpikäyneestä paidasta ja vetäisin sen päälleni. Olin sitten pingottanut sen liian leveäksi ja hihat liian pitkiksi. Damn! Koko lapsikatras saa siis tehdä reissun pesukoneeseen. Kuumaan pesukoneeseen, ihan vaan kostoksi. Olisi muuten ollut hilpeää tehdä toi paita maissilangasta, olisi voinut kutsua sitä palmikkolasten sijaan maissilapsiksi. Tai ehkä se on hauskaa vaan mun nyrjähtäneen huumorintajun mielestä. Lapset on kuitenkin virallisesti valmiit, joten annoin itseni aloittaa seuraavan paitaprojektin eli Orvokkivaaran. Kamalan vaikea väri kuvata, joten saatte käyttää mielikuvituksenne tummentavia ja violetintavia lasejanne tuohon pinkkiin läjään. Ja sitten! SNYni yllätti mut tänään täysin puun takaa. Kahvilta tuoksuva paketti pullautti sisältään kahvituikkuja, jotka olisin mielelläni syönyt, niin herkulliselta ne tuoksuivat. Laitoin heti kahvin tippumaan, kun haistoin ne. Tai no, melkein heti - ensin mun piti hiplata noita ihania keriä varmaan kymmenen minuuttia. Miltä ne tuntuu ranteeseen, kaulalle, poskelle... Jos joku Siveysviraston agentti tarkkaili mua, mä saan varmaan syytteen viattomien lankakerien fyysisestä ahdistelusta. Sen pehmeyden muuten melkein näkee, katsokaa vaikka: Tiedättekö mitä se on? Kashmiria. 100 % kashmiria. Mongoliasta. Se on niin suloista ja jumalaista, että aion tehdä siitä jotain omalle iholleni. Kauluri syksyn tuulia vastaan? Pieni kauluri ja suloinen pipo? SNY, lanka on todella ihanaa ja väri on just eikä melkein. Kiitos!

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Virityskuva

2 kommenttia:
Sudranan lähetys jatkuu normaalina 19.9. 008 alkaen.
Me lähdetään Krakovaan nauttimaan kauankaivatusta lomasta, rakkaasta hostellista, hyvästä ruoasta ja oluesta, jazzista ja kipeästä kulttuurihistoriasta.

Roistoille ja ryöväreille tiedoksi - asuntoa asutetaan rottahoitajan toimesta myös poissaollessamme :)

Palaan ennen kuin huomaattekaan!

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Kuka on tuo mystinen...

8 kommenttia:
Luin tutkimuksesta, jossa todettiin, että harrasteesta bloggaaja menettää lukijoiden kiinnostuksen, kun hän kertoo itsestään liikaa. Pitäisi pysyä aihepiirissä eikä rönsyillä omaan elämään, mielipiteisiin, arvoihin ja näkemyksiin.

No, olkoon miten on. Itse luen mielelläni sekä tiukasti käsityöaiheisia käsityöblogeja, niitä pelättyjä lifestyleblogeja (käsittääkseni asiaan kuuluu kursivoida toi lifestyle, vai mitä?) että rönsyileviä blogejakin, siis niitä jotka rakentuvat ihmisen, eivät harrastuksen ympärille.

Sudrana on muutaman kuukauden mittaisen historiansa aikana puhunut lähinnä käsitöistä. Se onkin kai ollut hyvä juttu, moni teistä tuntuu tulevan takaisin, mistä kiitos. Harva teistä tietää minusta yhtään mitään. Okei, olen kertonut olevani nörttihommissa, asuvani avoliitossa, olevani rottien (kuuden!) ylpeä omistaja ja kaveri. Niin ja että mulla on puolikas koira, joka kasvaa kamalaa vauhtia.

Osa saattaa muita teitä tietää esimerkiksi mielenterveysongelmistani, intohimostani knoppitietoon ja valitusta lapsettomuudesta. Että mulla on rakas kummityttö ja sillä suloinen veli. Että yliopisto jäi ja niin jäi unelma elämästä hörhöhumanistinakin, mutta että olen hyvin onnellinen.

Mä juon olutta, kahvia, teetä ja viiniä, rakastan juustoja, kikherneitä, kidney-papuja ja hedelmiä. Mä annan rahaa Amnestylle, mutta en sotaveteraaneille. Mä en aina jaksa kierrättää ja lennän lentokoneella, mutta pidän silti itseäni hyvänä ihmisenä.

Joka kesä käyn korkeasaaressa jo mainittujen lasten kanssa. Tänä vuonna se tapahtui eilen. Tulin myöhään kotiin, nukuin 12 tuntia, heräsin flunssaisena ja ajattelin elämäni rikkautta. Kaikkea tätä ihanaa, kaunista, tylsää ja seesteistä, joka saa mut tanssimaan sisäistä polkkaa.

Olenko kertonut liikaa? Hylkäättekö minut nyt?

Palmikkolapset etenevät hitaasti mutta ihan oikeasti. Tässä toissapäivän tilanne. Paljoa ei tosin olla tästä edistytty, koska, noh, korkeasaaret, kengurumeiningit ja koirien kanssa leikkimiset ovat vaatineet aikani, mutta eka hiha on nyt 10 kerrosta vaille valmis. Eli hiha vielä ja sitten!

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Voi elämä! Herttinen!

4 kommenttia:
Minua seurataan! FBI! CSI! CIA! KGB! Minua on vakoiltu jo pitkään! Vaikka olenkin hämmentynyt, en missään nimessä valita asiain tilasta *virn* Katsokaa vaikka:


Aarrevaihdon paketti saapui. Hain sen samalla reissulla kun vein oman aarrevaihtolaatikkoni postiin. Mennessäni postiin olin vielä ihan tyytyväinen omiin hankintoihini, mutta sydämeni vajosi, kun näin, mitä oma salainen aarteenkokoajani oli minulle laittanut.

Ensin sain hassun lehden. En ole tiennyt, että korttiaskartelu on noin monimuotoista ja... intensiivistä! Kuinka paljon työkaluja ja tekniikoita! Siskoni osaisi minua paremmin hyödyntää lehden ohjeita ja ideoita, mutta eiköhän lehdestä tule itsekin kokeiltua juttuja. Tänä vuonna siis joulukortteja, ekaa kertaa vuosiin :)

Ja sitten! Katsokaa nyt tätä lankaa! Mihin tätä raaskii käyttää? Voinko vain pitää näitä tyynynä ja nähdä prinsessaunia? (Omena kuvausrekvisiittaa, kuvaajan oma)

Tuoksukynttilät oli pakattu suloisesti sellofaaniin, mikä riitti paketin penkomisen tässä vaiheessa jo liikuttamaan mut melkein kyyneliin. Maya-suklaa on suursuosikkiani *nom nom* - täytyy vain piilottaa nämä ennen kuin mies tulee töistä. Taidan piilottaa ne mahaani. *nom nom*

Kuningattaren kevennys -yrttijuoma tuoksuu taivaalliselta. Noiden suklaiden jälkeen se tulee entistä enemmän tarpeeseen :) Vadelmaa, fenkolia ja minttua... Taivas. Kotimaisia maatilayrittäjiä ja pientuottajia pitää sitä paitsi tukea!

Kuvassa piilottelevat myös Addin pyöröpuikot. Tässä taas sitä salaliittoteoriaa teille - koko, joka minulta puuttui. Puuttuu multa tosin monta muutakin kokoa, mutta kuitenkin. Napitkin sopii suunnitelmiini neuletakista. Agentit, prkl.

Ihana käsintehty kortti kukkasineen (kärhöjäkös nämä nyt ovat?) hämmensi. Miten jotkut osaa? Täällä muuten joku soittaa nokkahuilua. Ja nyt pianoa.

Aurinkoinen keltainen pussukka on superihana. Vien sen ensi viikolla katsomaan Krakovaa, siitä tulee mun zlotykukkaro matkan ajaksi ja sen jälkeen sille keksitään uutta hommaa. Käyttöön tulee! Ja mikä aivan parasta (siis Sannamaisella absurdin järjettömällä tavalla parasta, koska moni juttu tässä paketissa oli siis aivan parasta), kukkarossa oli mulle kaljarahaa! Siis ihan oikeesti, kaljaan määrättyä rahaa! Se tulee vielä käyttää yhdessä mun lempipubeista!

Tää paketti oli kuin mulle räätälöity. Kaikki sopi ja ilahdutti, osa pisti virnistelemään (kaljarahaa!), osa liikutti ja kaikki on ihanaa, ihanaa. Suurkiitos, aarreystäväni! En voi kyllin kiittää.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Kauhee tragedia

3 kommenttia:
No mitä mää nytteen?

Oon päässyt posottelemaan suoraa vartalo-osaa Palmikkolapsissa. Valmistuminen ennen kesälomaa näyttää siis mahdolliselta... mutta kun... hain just postista Orvokkivaaran langat! Ja lisäksi sain salamanomaisen inspiraation siitä, mikä lanka on täydellinen Silken Scabbardiin. Perhanan perhana.
No, lohduttaudun sillä, ettei tuon Silken Scabbardin lankaan ole toistaiseksi rahaa, jee!

Palmikkolapset viehättää ja koukuttaa edelleen kovasti. Välillä ottaa kupoliin oma käsiala niin paljon, että tekisi mieli paiskata koko typerä tekele seinään. Välillä vaan silittelen tuon Cloudin himmeää kiiltoa ja kuvittelen itseäni tässä vaatteessa. Ohje on tosi hyvin kirjoitettu ja selkeä, joten ei tarvitse kuin neuloa menemään. Mies tosin pyysi vienosti, että neuloisin taas jotain, jossa ei tarvitse koko ajan laskea kolmeen sataan (tarkistelin silmukkamääriä kerroksella) niin mulle voisi taas puhua. Tai siis voi mulle nytkin puhua, mä en vaan kuule enkä vastaa.

Mutta siis Novitan uutuuslankoja kokeilemattomille voin kertoa, että Cloud neuloontuu sievästi, pinnan himmeä kiilto on kaunis ja silmukat ovat selkeitä. Pitokestävyydestä ja nyppyyntymisestä sitten joskus myöhemmin :)

maanantai 1. syyskuuta 2008

Ihana elämä

2 kommenttia:
Olipa ihana viikonloppu! Ensin pääsin perjantaina nauttimaan juhlaviikkojen tunnelmasta Huvilatelttaan.

Lauantaina nukuin pitkät päiväunet pari rottaa kainalossa ja muun ajan pyhitin Baby Cables and Big Ones Toolle. Viikonloppuna sain siihen upotettua reilut sata grammaa lankaa, mihin olen tyytyväinen. Ohje on niin pirun selkeä ja yksiselitteinen, ettei vielä ole tarvinnut kummastella mitään. Voi kunpa saisin tämän valmiiksi ennen reilun viikon päästä alkavaa kesälomareissua...

Sunnuntaina sitten suuntasimme Luonnontieteelliseen museoon, joka olikin remontissa muuttunut aivan eri vaikuttavuusluokkaan.

Kuvat ovat kännykkäkameralaatua, pahoittelen. En jotenkin ollut tajunnut, että tuolla saa kuvata ja että siellä on valoakin, joten kamera jäi kotiin.