maanantai 19. toukokuuta 2008

Mitä ihmettä tapahtuu?

Kerrassaan omituinen näky. Mistä on kyse?
No tunaroinnistapa hyvinkin. Kyse on ajatuksissaan liian pitkäksi neulotusta kantalapusta. Tuossa kuvassa olen poiminut sen oikean lopetuskohdan silmukat puikolle ja kohta puran ylimääräisen tuuman tuosta kannasta.
Ja vastoin varmaan melko yleistä käsitystä, tämän blogin kuvia ei kuvata vessan lattialla, vaan ikkunalaudalla. Kuvassa myös norsunkasvoinen hindujumala Ganesha.
Tämä odotti aamulla postissa. Se on se hiirenkorva, jota silmälläpitäen valitsin muutaman ohjeenkin jo päivällä. Vielä pitäisi näistä finalisteista valita voittaja. Mikähän olisi Hiirenkorvan arvoinen?
Tilannekuva. Tältä näyttää iltaisin, kun linnottaudun sängylle. Ravelry on auki koneella, tuolinjaloissa on lanka kerittävänä (Mokkasukkaa, väri Vielä virtaa, on työn alla tällä hetkellä). Kuvasta puuttuvat pakollinen kudin ja massiiviset kuulokkeet, joiden kautta kuuntelen äänikirjoja silloin, kun en keskity täysin silmukanpyörittelyyn. Tällä hetkellä kuuntelussa on The Secret Garden, jonka olen lukenut viimeksi lapsena. Seuraavaksi ajattelin kuunnella Anna, ystävämme jätko-osineen.
Ja ei, yleensä en kaipaa vyyhdinpuita, kerintälaitetta tai muutakaan hienoa. Pikkuhiljaa langan jokainen metri kulkee sormieni läpi kerälle. Jokainen metri kuiskii jo toiveistaan muuttua siksi tai täksi. Tämä on tärkeä ja nautinnollinen osa käsityötä. Meditatiivinen alkuharjoitus, tutustuminen lankaan.

3 kommenttia:

  1. Ganesa, menestyksen Jumala.
    Kaikkea sitä oppii kun Aku Ankkaa lukee..

    Ja tuo ikkunalauta on kyllä ihan varmasti saanut kylpyhuoneesta vaikutteensa.

    VastaaPoista
  2. Menestyksen, tavallaan... Tai ennemminkin esteiden voittamisen.

    Ikkunalauta ei ole kertonut taustoistaan... ehkä sen on laatoittanut joku maaninen vessafani?

    VastaaPoista
  3. Tai sitten on vain jäänyt kylpyhuonetta laatoitettaessa ylimääräisiä kaakeleita eikä rakentajan/remontoijan sisäinen sulovilén ole antanut myöten heittää laattoja menemään..

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!