Kyllä on käsityöblogien maailmassa viime aikoina puhuttu sukista! Ja Ravelryssä tietenkin kahta kauheammin. Sukkasato tietenkin nostaa sukkien neulomisen muutenkin näin syksyisin huippuunsa ja monet satoon osallistumattomatkin (esim. minä ite) kokoavat tonttujen apuna pehmeitä paketteja kuusen alle.
Paljon on blogeissa kirjoitettu siitä, miksi kirjoittaja tekee sellaisia sukkia kuin tekee, käyttää niitä lankoja kuin käyttää, valitsee ne mallit ja niistä lähteistä kuin valitsee. Toinen puolustaa novitalaisia, toinen bradpittinperskarvalankaa (kuten Midori asian niin elegantisti ilmaisi), kolmas kehrää langat itse, joko naapurin lampaan villasta tai harvinaisesta kultamahakaniinin pentukarvasta. Yksi neuloo Cookieta, toinen luottaa marttaliiton malliin, kolmas ei valmiisiin ohjeisiin koske. Neiti A pitää sukkaa kumisaappaassa, Rouva B unisukkana ja Herra C kävelykengässä ihoa vasten.
Mikä sitten on hyvän villasukan merkki? Mitä hyvällä villasukalla tehdään?
No kun se niin riippuu käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta. Minä puhun omasta näkökulmastani, omista tarvelähtökohdistani lähtien, oman kokemuksestani käsin. Naapurin Annukalla on ihan eri näkemys asiaan. Mulkoilemme toistemme sukkia nenänvarsiamme pitkin, nyökyttelemme muka hyväksyvästi ja mutisemme mielessämme halveksuvia nimityksiä toisillemme. "Voi mikä juntti!" "Kauhee snobi!" Kumpikin tuntee sairasta ylemmyydentunnetta, koska itse on ymmärtänyt käsityöharrastamisen Perimmäisen Totuuden. Hyväntahtoisuudessamme olemme valmiit suomaan kilpasiskolle oikeuden harrastella, vaikka väärinkin, mutta olisi paljon kivempaa, jos sekin ymmärtäisi hyvän päälle.
Tähänkö on oikeasti tultu? Eikö voitaisi vaan kukin tehdä sellaisia kuin tykätään tehdä ja tunnutaan tarviivan? Eikö voitaisi olla iloisia siitä, että käsityöharrastus elää ja on voimissaan, monimuotoisena, kehittyvänä, yhteisöllisenä ja yksilöllisenä, kunkin tarpeisiin mukautuvana?
Kerrotaan nyt se meikäläisen täydellinen sukkakokemus.
Mä teen paljon sileää perussukkaa omalla mallilla. Teen myös muunlaisia sukkia - tykkään matalasta pintaneuleesta (ei muhkuroita sukkiin!), maltillisesta pitsineuleesta, jännistä rakenneratkaisuista, geometrisyydestä ja graafisuudesta.
Teen sukkia itseni lisäksi perheelle. Teen pitosukkia, sellaisia, joita voi pitää kotona paljasta jalkaa vasten sekä kengässä. Niiden pitää olla ohuehkot, mutta lämpimät. Ne eivät missään nimessä saa hiostaa, eivät olla liian liukkaat eivätkä lörpähtää etäisesti räpylää muistuttaviksi pusseiksi. Niiden täytyy kestää pitoa ja pesua.
Oma valintani on olla käyttämättä Novitan lankoja. Langat on
ihan jees ja lopputulos on
ihan jees, mutta mä en tarvii ihan jees -sukkia. En yleensäkään tykkää sekoitelangoista, teen myös pesukoneessa pyörivät pitosukat mieluiten 100 % villasta. Okei, on joitain sekoitteita, joita käytän, esimerkiksi Wollmeisen Twin, mutta siinä en tunne neulottaessa tai pidettäessä eroa täysivillaiseen verrattuna. Neulon mielelläni myös bambua tai silkkia sisältäviä sukkalankoja, mutta saapassukiksi niistä ei ole.
Toinen tekijä on paksuus. Ei mun kenkiin mahdu mikään seiskaveikkasukka! Kaiken lisäksi se on sen verran vilpoisa lanka, että sen alle tarvitsisi vielä puuvillasukankin pakkasilla.
Joo, lopputulos on tietenkin tärkeä juttu. Monelle jopa se kaikkein tärkein juttu. Mulle se ei ole tärkein, hyvänä kakkosena kuitenkin heti tekoprosessin jälkeen. Neulomisessa mulle rakkainta on itse neulominen, pähkäileminen, langan muuttaminen esineeksi. Tarvitsen ihania puikkoja ja käsiä helliviä lankoja, jotta voin täysin palkein nauttia rakkaimmasta ajanvietteestäni. Se on ehkä mulle suurin syy välttää 7V:stä ja muita sen tyyppisiä lankoja - mä en vaan nauti niiden työstämisestä niin suuresti.
No mutta sitten siihen raha-asiaan. Kun joku sanoo, että kaikilla ei ole vaan varaa törsätä käyttösukkiin kymmeniä euroja, tuntee sydänalassaan syyllisen piston. Olenko mä oikeasti ollut rahankäytölleni täysin sokea? Maksanko mä sukista enemmän kuin housuparista? Syyllistänkö mä muita, jos he eivät tee niin?
No, ensinnäkään mä en laske hintaa sukkaparille, vaan harrastustunneille. Ohuempaa sukkalankaa mä neulon kauemmin ja nautin siitä enemmän. Vaikka sukkapari maksaisi 30 euroa, siitä tulisi neulontatunnille noin euro kustannuksia, joten se on edelleen huomattavasti halvempaa kuin ratsastaminen :) Tosin kukaan tuskin ratsastaa seitsemää tuntia päivässä...
Kaiken lisäksi 30 euroa on huikeasti yläkanttiin. Okei, olen mä neulonut esimerkiksi koko vyyhdin vieneitä Casbah-sukkia, joiden kustannus on siis ollut noin 23 euroa parilta, mutta ne ovatkin sitten kalleimmat. Wollmeise-parin hinnaksi tulee naisen sukilla noin kymppi, miesten sukilla noin 14 euroa - ja tähän hintaan lasken mukaan postikulut Saksasta.
Mulla on tuolla kyllä kolme vajaata kerää Seitsemää Veljestä ja ajattelin siskonpojalle tehdä taas Spiderman-sukat jouluksi. Samaan aikaan pidän kuitenkin silmäni auki, jos löytäisin yhtä sopivat värit joistain mieluisammista langoista. Täyttä villaa pikkumiehen talvisaappaisiin ja kevään kurakeleille! Miksi? Koska sen täti haluaa nauttia niiden sukkien tekemisestä eikä neuloa ihan jees -lankaa otsa kurtussa.
Siinä oli mun sukkamietteet. Mua ei oikeasti yhtään tippaa haittaa, jos joku rakastaa Nallea ja Seitsemän veljeksen nimeen saa vapaasti vannoa. Meitä on erilaisia. En kuitenkaan aio itse enää syyllistyä, vaikka rakastankin Casbahia, Trail Sockia ja Wollmeisea. Näkemykseni saa haastaa, joko kommenteissa tai vaikka livenä retriitissä (ENS VIIKOLLA!).
Nyt vien flunssani lepäämään. Mummo on sairaalassa ja huonossa kunnossa. Maanantaina alkaa uusi työ. Lihaksia särkee. Sitäkin suuremmalla syyllä tarvitsen rentoutusta ja nautintoa. Punaherukkadrinkki ja Rancoa?
