perjantai 21. elokuuta 2009

Kärhösukat

No valmistui sentään jotakin! Kuvat on vähän mitä on, mutta en ota uusia.


Clematis 'Murasakihime' (Ravelry-linkki)
Malli: Sylvi-takki "hieman" modattuna
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 100%, väri Hollerstaud'n
Puikot: Knit Pro Symphonie, 2,25 mm
Koko: 38-39
Muuta: Nilkan poikki kulkeva köynnös kiristää sukkia jalkaan vetäessä, mutta rentoutunee käytössä. Ei kiristä kyllä yhtään jalassa ollessaan. Resorissa olisi saanut olla 6-8 silmukkaa vähemmän. Vähensin terälehtiä, jottei tule liian täyteen ahdettu - joka kukassa on vain kolme lehteä.

Fiilis: Hyvä. Jos teen toiset, otan kyllä toista sukkaa varten peilikuvakopion kaaviosta... niin ja teen oikeasti sellaisen kaavion, jossa tarpeelliset muokkaukset näkyy. Nyt mulla oli sellaisia takkiversion kaavioita, jonne oli piirretty nurjalla tehdyn paneelin reunoja, kavennuksia, kantalapun kohtia ja vaikka mitä... ja siitä samasta lapusta koetin vielä tehdä toista sukkaa peilikuvana *itkunauru*
Uskon, että olen onnistunut kohtuullisen hyvin säilyttämään Sylvin hengen ja fiiliksen modauksista huolimatta.
Muuta: Kävin ammatinvalinnanohjauksessa. Ekaa kertaa koskaan! Vahvimmin pinnalle nousi kaksi koulutusmahdollisuutta: Tekstiilikonservointi ja tekstiilisuunnittelu. Pitäiskö tästä sitten alkaa miettiä kouluun hakemista? Elämä uusiksi?
Powered by Qumana

25 kommenttia:

  1. Äänestän konservointia! Niitä ei ole tarpeeksi Suomessa ja se on oikeasti tosi mielenkiintoista (olen ollut tarkkailemassa työtä ryijyn konservoinnista hylkeenpyytäjän kesäasun pesemiseen).

    VastaaPoista
  2. Ei kummatkaan huonolta vaihtoehdolta kuulosta. Sukat ovat nimensä veroiset, niistä tulee kärhö mieleen. Sukkien väri sopivat hyvin Clematis-teemaan

    VastaaPoista
  3. Ihan huiput sukat! Miltäköhän polvisukat näyttäis, Sylvissä kun kaaviota piisaa :)

    VastaaPoista
  4. Kauneimmat sukat pitkään pitkään aikaan!

    VastaaPoista
  5. Upeat sukat! Hyvästä kuviosta on moneksi!

    VastaaPoista
  6. Upea modaus ja tuloksena aivan ihanat sukat. :o) Eikä värikään paha ole.. ;DD

    VastaaPoista
  7. Upeat sukat, sanon minäkin!

    Ja elämä uusiksi - jes!

    VastaaPoista
  8. Että on nätit sukat, ja värikin sopii malliin täydellisesti. :)

    VastaaPoista
  9. Tosi ihanat sukat!

    Opiskeleminen pyörii täälläkin mielessä, mutta tod.näk. en kuitenkaan saa mitään aikaiseksi...

    VastaaPoista
  10. Kauniit kuin mikä: upea väri ja malli!

    VastaaPoista
  11. Ihanat sukat. Raaskitko pitää niitä? Miten muuten WM 100% on kestänyt sukissa?

    Tekstiilikonservointi ehdottomasti, jos historia ja tekniikat kiinnostavat. Ei siinä suunnittelussa mitään sinänsä vialla ole :)

    VastaaPoista
  12. Kiinnostavia aloja, vaan jos ei halua miettiä mistä leipää pöytään, miettii jotain muuta. käydessäni uimahallissa kuulin kahden vastavalmistuneen maalarineidin keskustelua. Kukaan valmistuneista heidän luokaltaan ei ollut saanut työtä alalta ja miettivät mitä alan opettajat tuumaavat kun opettavat ihmisiä kortistoon. Opettajakaverini taas luki itsensä konservaattoriksi (meni 4 v)ja on nyt pettyneenä taas opettamassa kun alan vaihdos ei onnistunut, kun ei oo mitään paikkoja mitä hakea. itse olen kitkutellut mieleisessä työssä(ei näitä sun aloja) kohta 10 vuotta, mutta ei vakituista eikä ihan riittävää toimeentuloa. sitä sitten laittaa asioita vaakaan,ja miettii kannattaako, ja NYT-liiteen eläkejuttua lukiessa tulee vaan paha mieli. yks kaveri on taas monesti todennut, että harrastus olisi pitänyt pitää vaan harrastuksena, vois vieläkin nauttia siitä. vaikka ei rahan perässä juoksikaan, joskus nää realiteetit vaan lävähtää naaman eteen.

    VastaaPoista
  13. Oih, todella upeat sukat - AAH !!! Näissä silmä (ja sielu) lepää.

    VastaaPoista
  14. You are great, I am so impressed of these socks! Good luck with your future design.

    Friendly, Grete

    VastaaPoista
  15. Nätti-nätti :) Mahdollinen elämän uudistus vaatinee teehetkikeskustelun.

    VastaaPoista
  16. Hienot sukat oot teheny sylviä mukkaillen.

    Hyppy tuntemattomaan kyllä kannattaa joskus ainakin. Eikun vaan uutta allaa kehiin.

    VastaaPoista
  17. Ihanat sukat. Todelliset kärhöt.

    VastaaPoista
  18. Aivan ihanat sukat! Polvisukkaversiona olis varmaan tosi hienot.

    VastaaPoista
  19. Hienot sukat!

    Itse haaveilen sellaisesta, että sivusta nousisi kuvio ylös (ei siis nilkan poikki).

    Kouluttautuminen ei ole koskaan liian myöhäistä, haluasin myös, jos uskaltaisin. Minä joka olen juurtunut ja jämähtänyt. Mutta saahan sitä haaveilla.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!