Viitelöintiä

Puolikätisen elämä on sitten tylsää. Ajattelin ensi viikolla kokeilla varovasti parsimista ja langanpäiden päättelyä, saisi edes jotain kosketusta lankaan. Nyt kun ei tee käsitöitä, vietän kaiken liikenevän ajan netissä haaveilemassa käsitöistä. Selailen päämäärättömästi Pinterestiä, luen blogeja, plärään lankakauppojen sivuja ja hyppelen pitkin Etsyn Craft supplies -puolta.

Olen nyt jokusen päivän pohtinut erään torkkupeiton vuorikangasta. En osaa päättää edes haluanko kudottua puuvillaa, trikoota vai flanellia. Peitosta on neulottu ehkä yksi viidesosa (eikä se valmiinakaan ole jäämässä kotiin), mutta tähänkin voi siis käyttää aivan loputtomasti energiaa.

Ennen käden hajoamista aloin opetella ikivanhaa ja itselleni uutta käsityötekniikkaa, viitelöintiä. Olipa hauskaa puuhaa! Menin itselleni tyypillisesti ahteri edellä kohti latvaa enkä viitsinyt katsoa Youtubesta löytyneitä videoita aiheesta ennen puuhaan ryhtymistä. Sainkin pähkäillä alussa hyvän tovin, mutta keksin kuitenkin, miten ratkaista pari ongelmaa. Ei nyt puhuta siitä, että lähdin tekemään verkkonauhaa ja tulikin ristikkonauhaa (ks. esittely eri tyypeistä täältä).



Viitelöintikehyksen improvisoin pahvilaatikosta ja nuppineuloista. Apuna käytin paria ohutta sukkapuikkoa. Ihan toimiva ratkaisu, joskin nuppineulojen pysyminen kiinni pahvissa epäilytti. Ensi kerraksi yritän visioida jotain tukevampaa. Mutta kyllä te tiiätte, kun se inspis iskee, ei ole aikaa kauheasti miettiä vaan puuhaan on päästävä Heti Sillä Sekunnilla.

Lankoina hommassa käytin sukkalankakorin antimia. Väreissä pyrin Hämeen miehen kansallispuvun liivin väreihin, mutta oikeanlainen punainen puuttui varastoistani. Nauhaa tuli kaksi n. 15 sentin pätkää, jotka menevät ihan aiottuun tarkoitukseen sukkien somisteeksi (kunhan pystyn neulomaan ne sukat loppuun) eräälle hämäläiselle miehelle.

Neuleen leikkaaminen / Steeking

Levitin paidan pöydälle ja tuijotin sitä hyvän tovin. Siinä se nyt on ja täysin mun armoilla. Huokaus.

I spread the sweater on the table and stood staring at it. It's on me now.

Merkitsin nuppineuloilla ne silmukkarivit, joiden välistä halusin ommella. Langoitin ompelukoneen ja säädin paininjalan puristuksen hellävaraiseksi.

I marked the stitches I wanted to sew between. I threaded the sewing machine and checked the pressure of the presser to be gentle.

Ompelin haluamalle linjalle kahdet päällekkäiset kolmiaskelsiksakit, ensimmäisen pistonpituudella 3 ja toisen pituudella 2. Sitten kaadoin kupin kahvia ja istuin hetken tuijottamassa aikaansaannostani.

I sew two zigzag stitch lines on top of each other (i used two different stitch lengths to make sure the stitches fall into different places) and repeated this two stitches to the left. After this I poured a cup of coffee and wondered for a while.

No, mitä sitä odottelemaan sen kummemmin. Leikattava on jos mielii villatakin saada.

Well, no reason to wait any longer. If I wanted a cardi, I just had to cut into it.

Pelottavat ensinipsaisut olivat hurjimmat. Varovasti nypelöin leikkausreunaa - ei se purkaannu! Ihmeiden ihme!

The first cuts were the most scary. I snipped carefully and then tried to handle the edge. Wow! It was secure.



Ei siinä sitten muuta kuin naps-naps-naps loppuun asti. Nätisti leikkautui ja siksakit toimivat kuin unelma. Tässä vaiheessa aloin jo ihmetellä, mitä oikein jännitin.

Snippity-snip. No surprises. At this stage I was starting to wonder what I was so nervous about.

Sitten vain nuppineulojen kanssa mallailin päärmeet eteen ja siirryin seuraavaan vaiheeseen eli hakasten ja nappien ompeluun. Se olikin nopeaa, reilussa tunnissa oli takki valmis.

All that was left was hemming the edges and sewing in the hook-and-eyes. It was fast enough and it took just over an hour to finish the cardigan.