perjantai 17. huhtikuuta 2015

Aivastelua

Aloitin kivan huivin silkkivillasta ja 100 % silkistä. Mutta nenä menee tukkoon sitä neuloessa! Nyt se on miettimässä käytöstään tuolla nurkassa. Langat on käsinkehrättyjä ja kivoja, mutta tuskin pystyn tuota neulomaan loppuun. ÄRS!

_IGP0001


Aloitin sitten iskän joululahjasukkia. Niistä olen saanut tehtyä viikon aikana peräti kärjet. Muun ajan olen maannut sohvalla ja/tai sängyssä ja napsinut särkylääkkeitä hampaanpoiston takia. Kaksi vuotta sitten juurihoidetun hampaan juuren kärjessä oli sittenkin kariespesäke ja kun hammas sitten lohkesi/katkesi, se oli pakko ottaa vekspois. No mutta! Olenpahan nyt tuijottanut tämän kämpän seiniä niin, että ovat ainakin tutut.

Joka päivä postiluukun rapsahtaessa tulee mieleen, että josko se tutkintotodistus sieltä jo napsahtaisi. Pullo cavaa on jo ostettu ja se korkataan heti, kun ammattipätevyyspaperi on konkreettisesti omassa kourassa. Kiitos tsempeistä lopputyön esittelyyn, se meni hyvin ja opettaja lupaili mulle lopputyöstä kiitettävää.

Suoritettu

Kohta pääsen taas voinnin paranemisen myötä kiinni uuteen arkiohjelmaani, joka sisältää aamukahvin kanssa avointen työpaikkojen selaamista ja sen jälkeen hyvin kevyttä ulkona käveleskelyä. Iltapäivät on omistettu työnhaulle. Tai olisi, jos olisi paikkoja, joihin hakea! Aika pitkälti menee avointen hakemusten rustaamiseksi.

Jos teillä on tiedossa mulle sopiva työpaikka, vinkatkaa! Ainoat ehdot on, että pitää olla ainakin liki täysipäiväinen työ ja matkaa yhteen suuntaan kertyy korkeintaan tunti (asun Itä-Helsingissä). Kokemusta on vaikka ja mistä. Saa olla ulko- tai sisätyö, erakkotyyppinen tai ihmistyyppinen, mutta en osaa puhua urdua eikä mulla ole lääkärin koulutusta. Ja puhelinmyyntiin tai vastaavaan musta ei vaan ole. Tiedän, koska olen kokeillut.

Ihan just kohta alkaa muuten korvasienikausi! Onko muita korvasieniin hurahtaneita?

iphone_pic






1 kommentti:

  1. Tsemppiä työpaikan löytymiseen! Itsekin olen yli 50% ajastani työtön, eikä se ole mitään herkkua. Paljon mieluummin viettäisi aikaansa säännöllisesti töissä, ei olisi niin kova huoli huomisesta kuin työttömänä tai osa-aikatöissä :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!