Tikru vinkkasi hauskasta blogista - neulojan/kutojan aviomies kirjoittaa elämästään käsitöiden kanssa. Toivottavasti blogi saa jatkoa, on nimittäin aika mielenkiintoista lukea sitä toista näkökulmaa asiaan.
Oma miehekkeeni on aivan hämmentävän kärsivällinen. Eräänä päivänä hän nosti terävän neulan lattialta ja ojensi sen mulle: "Ei pidettäis näitä neuloja lattialla."
Ajatuksissani jatkoin neulomista kunnes mies keskeytti mut taas. "Eikä sohvalla." Olin vain laittanut neulan sohvan käsinojalle ja jatkanut silmukoiden laskemista.
Meillä lojuu keskeneräisiä töitä joka puolella. Kasaan ne siististi laatikoihin kerran viikossa suunnilleen, mutta ei aikaakaan, kun ne ovat taas ryömineet ympäri kämppää. Pöydällä on kuvattu lankavyyhti ja pipo, sohvalla on kaksi sukankudinta, sohvan vieressä tuolilla päättelyä odottava lapanen ja sohvan vieressä puikkomuki kumollaan.
Makuuhuoneen nurkassa on pahvilaatikko, jossa on tullut lankoja jostakin päin. Todennäköisesti Secret Woolilta, jossa on muuten ale. Roskiskatokseen asti se pääsee ehkä kesän korvilla. Siihen mennessä se saa joitain kavereitakin. Kaapin päällä on kaksi pahvilaatikkoa lankoja, yöpöydän vieressä laatikko ja kori lankoja. Yöpöydällä on kaksi puikkoa ja kerroslaskuri, hakaneuloja ja keskeneräinen sukka. Ruokahuoneen vitriinin päällä on sukkalankoja jo neljässä maljakossa (tai yksi niistä on kyllä salaattikulho).
Illalla nainen riehuu. Ohje hukassa. Se ohje on vaan kirjallisena, neljä aanelosta, jossain täällä. Mies yrittää katsoa telkkaria naisen repiessä hiuksiaan. "Mä haluun alottaa ne sukat NYT!" Lopulta ohje löytyy kirjahyllystä ja nainen valikoi puikkoja pitkään ja hartaasti sohvan vieressä olevasta kasasta. Lopulta hän asettuu sohvalle neulomaan. Asentoa parantaessa löytyy selkää ikävästi painanut lankakerä.
Miten ne jaksaa? Miksi? Onko muiden neulojien kotona aina hallittua ja siistiä, onko mun mies pyhimys? Onko satunnainen villasukkapari tai Jacques Cousteaun pipo todella kaiken tuon kärsivällisyyden arvoista?
