keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Verenperintöni

Äidille sai aina istua vyyhti käsissä ja odottaa ikuisuudelta tuntuvia aikoja, kun äiti keri - ja keri ja keri ja keri. Äiti neuloi paljon Rondon lehtiin mallineuleita ja musta tuntui, ettei keriminen koskaan lopu.

Mummo puolestaan syyhki kerien vyyhdinpuilta. Vanhana villatehtaalaisena mummo oli saanut ostaa säkeittäin ja säkeittäin ohuita konelankoja, joita kerittiin neuleita varten kaksin-, kolmin-, jopa yhdeksänkertaisiksi.

Suurin osa neulemuistoistani liittyy mummoon. Mummo neuloi ne mohairiset polvimittaiset raitasukat, mummolta sain sen helmi- ja palmikkoneuleisen villatakin, jonka nappeja inhosin. Mummolta sai aina jouluksi vähintään parit sukat ja lapaset - ennen joulua saattoi päästä valitsemaan omansa kymmenien parien laatikosta. Mummon puikot olivat keltaisen senkin ensimmäisessä laatikossa, siinä, jonka vedin on rikki ja joka on avattava alakautta pohjasta vetämällä. Pitkässä vakosametilla päällystetyssä likaisenkeltaruskeassa putkessa kaikki vääntyneet ja monta neuletta nähneet pitkät puikot, koukut ja loputtomasti metallisia sukkapuikkoja.

Mummo täytti 85. Olemme heikosti väleissä, mummo on vanhemmiten muuttunut ihmiseksi, joka ei tee minulle hyvää. Kunnioituksesta käyn kuitenkin moikkaamassa silloin tällöin, joskus jopa on ihan mukavaa. Viimeksi oli, mummo oli hyvällä tuulella vaikka keskeytimme pyykkipäivän. Saunalla pääsivät vedet varmaan jäähtymään, kun istuimme muistelemassa. Tuollaisina päivinä tunnen viiltävää ikävää lapsuuteni, aikaan, jolloin mummo oli rakas, itse oli sinisilmäinen ja kaikki yhteinen oli vain tarinoita Karjalasta, sukankutimia, hellalla keitettyä kahvia, kinkkuvoileipiä oikealla voilla ja herukkakiisseliä.

Kuinka tuhannet tunnit istuimme keittiön pöydän molemmin puolin, keitimme pikkukattilassa vettä uuteen kahvipannulliseen, mummo kutoi ja minä söin marianneja, kettukarkkeja ja karjalanpiirakoita vehnäkuoressa.

Mummo lähti evakkoon 16-vuotiaana Salmista, Karkun kylästä. Tunnen tuon karjalaisen veren suonissani vahvemmin kuin minkään muun, vahvemmin kuin kuopiolaisen, venäläisen, parikkalalaisen, minkään muun. Se on mun karjalainen verenperintöni, se on mun vahvojen naisten sukulinjani, se on mun sormenpäät ja syljellä kostutettu langanpää neulansilmässä. Mun selkärangassa on sisäänkirjoitettuna vahvistettu kantapää ja mummon peukalonmalli. Osaan mä niistä poiketa, joo, mutta kaikki muut tulee aina olemaan mulle erikoisia variantteja, eksotiikkaa.

Aina välillä mieleen nousee Kerttu-kana, jonka Nasti-mummo pelasti haukan kynsistä heittämällä haukkaa kukkarollaan. Kerttu muni pitkään nahkamunia, oli niin pelästynyt, raukka. Kerttu on vain yksi niistä sadoista tarinoista, jotka tekevät mun suullisen tarinaperinteeni. Toivottavasti muistan Kertun jatkossakin, sillä mummo itse ei näitä tarinoita enää yleensä muista.

Tuoli, jonka äiti sai viisivuotiaana naapurin vanhalta rouvalta, on tällä kertaa sinisessä maalissa ja mulla vyyhdinpuiden jalkana. Rouva itse oli tuonut tuolin mukanaan Pohjanmaalta. Yksi istuinlaudoista on vaihdettu edellisen lahottua, mutta muuten tuo vanha tuoli voi hyvin.

Maatuskat symboloivat mulle mummon äitiä, Nasti-mummoa, joka pakeni 16-vuotiaana Venäjältä Karjalaan ja jätti kaiken taakseen. Siihen eivät Nastin vastoinkäymiset toki loppuneet - kuten sanloin, siellä mulla on taustallani vahvojen naisten sukulinja.

10 kommenttia:

  1. Ihanasti osasit kuvailla lapsuutesi muistoja! Hyvää syksyistä viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Muistan lapsuudesta kanssa kerimisen, tosin niin että mamma keri ja pappa piteli lankaa. Ja pappan hellämielisen kiusailun mammalle siitä että "kannattaisiko neuloa oikein eikä purkaa kun neuloo väärin" :D

    VastaaPoista
  3. Hienosti osaat kirjoittaa. Monta vastaavanlaista muistoa sait mieleeni omasta lapsuudesta ja mummostani. Oma mummoni olisi saman ikäinen, jos ei olisi 8 vuotta sitten nukkunut pois... sitä ennen sai neulomiskiellon sydänvian takia, otti varmasti koville. Karjalasta muuten hänkin kotoisin, kävin hänen kanssaan seudullukin 90-luvun alussa. Karjalaista perimää on kyllä minussakin nähtävissä... :) Kiitos, oli kiva lukea ja muistella!

    VastaaPoista
  4. Kiitos muisteloista, samauduin niihin. Oma mammani oli myös Salmista, kova käsityöihminen hänkin. Muihin suvun naisiin ei käsityöinspiraatio ole iskenyt, ja minua verrataankin mammaan varsin usein. Itse asiassa, hyvin arvokas samaistus, vaikka naureskellen usein sen sanovatkin. Tuntui hyvälle lukea kirjoituksesi, ja muistella omia kokemuksia.

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea muistojasi. Itselleni tuli Mummosta mieleen se, kun istuin pienenä hellan vieressä puulaatikon päällä opettelemasa neulomista. Luulin jo oppineeni nurjan silmukan tekemisen, mutta harmi oli suuri, kun se ei vielä onnistunutkaan.

    VastaaPoista
  6. Upeaa tekstiä, harvoin jaksan ihan joka sanan lukea blogiteksteistä ja palata vielä taaksepäinkin lukemaan uudelleen. Sinulla on hienot kirjoittajanlahjat!

    VastaaPoista
  7. Olipa koskettava teksti, kauniisti kirjoitettu. Minäkin olen monesti miettinyt tätä sukupolvien ketjua. Meidän suvussa ei ole ketään karjalasta mutta evakossa on äidinkin perhe ollut. Pohjoisesta lähtivät mutta pääsivät myöhemmin palaamaan.

    VastaaPoista
  8. Hieno teksti! Mistä nuo napit ovat peräisin? Ne on tosi ihania. Minulla on suvussa maalaajanaisia, neulomukset ovat uudempaa perua. Nykyään äitikin neuloo, mutta lapsuudestani muistan lähinnä, miten se oli hänelle aika ärhäkän urakan takana. :D Mutta oppia ikä kaikki.

    VastaaPoista
  9. Mun mummi on Salmen pitäjän Pitkärannasta aikoinaan 15-vuotiaana lähtenyt evakkon. Hän on kyllä jo sittemmin kuollut, mutta hänen äitinsä nimi oli Nasti ja he olivat Puputin sukua.

    VastaaPoista
  10. Joo Etsyssä olen varmaan nähnytkin tuollaiset. Tosi kauniit.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!