Eilen saatiin taas kunnon naurut meikäläisen käsityöharrastuksen kustannuksella. Katselin Huippumallia ja virkkasin menemään. Hips vaan, valmista tuli, neula käteen ja ompelemaan…
Lopulta Huippumalli loppui ja kassi valmistui. Työnsin sen käsivarren mitan päähän itsestäni, roikotin sitä silmien korkeudella ja katsoin tulosta ensi kerran.
Tällä lailla se näyttää ihan kelvolliselta (kassi, ei tuo kamala kuva). Kyseessä on siis Fat Bottom Bag (Rav) Stitch’n’Bitch Crochet – Happy Hooker –kirjasta. Väri on oikeasti supertumma violetti, Muskatin ihana, syvä väri. Pinta on mielenkiintoista ja malli on viehko. Mikä sitten meni pieleen (tuon kuvan lisäksi - otin salamalla kuvia aamulla, kun aurinko ei vielä paistanut sisään)?
No noi kahvat on isommat kuin itse laukku. En kertakaikkiaan pysähtynyt katsomaan, miltä ne näyttää yhdessä. Edes siinä vaiheessa, kun päätin tehdä ekstravahvan kaksinkertaisen sauman kahvoja kiinnittäessäni en viitsinyt tarkistaa, sopivatko ne yhteen.
Mies ei yleensä juuri osaa kommentoida käsitöitäni, mutta nyt hänkin osasi revetä nauruun laukun nähdessään ja moitti minua tunariksi. Olisiko noin? No mutta muuten laukku on valmis, ihana ja kesäinen, vaihdan vaan kahvat kunhan saan ostetuksi pienemmät.
Ja koska kerralla ei voi onnistua missään, en tietenkään saanut kaikkia langanpäitä peitostakaan pääteltyä. No, koska niitä jäi (toivottavasti) vain yksi, se on alle prosentti kaikista langanpäistä peitossa. Alle prosentti sallitaan. Katselin iloista vihreää langanpäätä, kun se hulmusi kesäisessä tuulessa peiton ollessa ulkona kuivumassa. En jaksanut närkästyä sille, hymyilytti vain.
Aamukammassani työn suhteen on jäljellä 12 piikkiä. Juhannuksena olen vapaa tekemään itselleni taas uuden elämän. Ei kellään olisi töitä hyvälle tiedottajalle? Myös rahakkaat tarjoukset neulojana työskentelystä otetaan huomioon.