Parit joululahjalapaset

Voi näitä valokuvien värejä! Vaan ällös huoli, kevättä kohti mennään ja valoa alkaa olla enemmän!

Pari päivää ennen joulua oli taas se mummo-tunne. Meidän mummolla oli tapana löytää joululahjoja jemmoistaan pitkin kevättä ja usein sitä saikin pääsiäisen tienoilla jotakin, kun mummo oli jouluna tyystin unohtanut hankkineensa sellaisenkin. No, minä steppasin olohuoneessa ympyrää ja mietin että kyllä mä mielestäni neuloin mukuloille lapaset, missä ne voi olla...

Löytyi ne sitten vaatekaapin ulkoiluvaatehyllystä. Pääsivät paperiin ja joulupukin rekeen. Pienempi avasi paketin ja kommentoi lakonisesti että "no jee, taas villasukat".

Taimin lapaset
Malli: Sileä lapanen kärjestä alkaen. Peukalokiila. 2o, 2n -resori.
Lanka: Wollmeise Pure, väri Blue Suzanne, 59 grammaa eli 205,1 metriä
Puikot: 2,25 mm
Koko: Mulle leveydestä sopivat, mutta liian pitkät. Saaja on pitkänhuiskea pianisti.

_______________________________

Einon lapaset
Malli: Sileä lapanen kärjestä alkaen. Peukalokiila. 2o, 2n -resori.
Lanka: Wollmeise Pure, väri Okzident, 50 grammaa eli 175,8 metriä
Puikot: 2,25 mm
Koko: Mulle inan pienet kaikissa suunnissa. Saaja on kolmasluokkalainen pojankoltiainen.

Tilastot 2015:

Valmistuneet työt: 51

Lapaset: 6 ja 7

Kulutetut grammat: 4821

Kulutetut metrit: 13871,97

Myssy se on pienikin myssy

Ennen kuin jatketaan taas muutamien lapasparien parissa, esittelen yhden pikkuisen pipon. Se on niin pieni, että menee ehkä sellaiselle vuosikkaalle. Tattilapselle, tiedättehän - sellaiselle, joka osaa kävellä ekaa talveaan ja taapertaa toppapuvussaan ihan pienen tatin näköisenä. Kypärämyssyn päälle, kuinkas muutenkaan :)



Lanka on vuonna 2011 kehrättyä BFL-silkkiä



Värjäys on Louhittaren luolan.



Myssy painaa 52 grammaa ja vanhojen muistiinpanojen mukaan se vastaa 95,108 metriä. Lankaa on siis liki puolet vielä jäljellä.



Vauvanmyssyt kuvaan niin, että laitan pyöreämuotoisen jälkiruokakulhon lasin päälle ja pipon taas jälkiruokakulholle ylle. Pidän itseäni varsin nokkelana kettuna kun moisen keksin!

Tilastot 2015:

Valmistuneet työt: 49

Pipot: 5

Kulutetut grammat: 4712

Kulutetut metrit: 13491,07

Unholan lapaset

Mä olin ensin ihan varma, että olen blogannut näistä lapasista, mutta enpäs olekaan. En ainakaan löydä sellaista postausta mistään.
En myöskään tiedä, punnitsinko näitä ikinä.
Ja kruununa: En muista yhtään, menikö nämä PK-seudun turvakotiin vai Kaapatut lapset ry:n Kekrijuhlan keräyshuutokauppaan. No jonnekin meni, jotain painoi ja nyt bloggaan! Ei se niin nuukaa ole.

Lankana näissä on Louhittaren luolan Väiski Sport, väri Ruska. Lasketaan painoksi nyt vaikka 40 grammaa, ei se kauas mene. Puikot oli ehkä 3,25 mm.

Kooksi heitän taas tuollaisen suurpiirteisen eskarilaisen. Mulla on keskikokoinen naiskäsi ja noi on vähän pienemmät.

Tilastot 2015:

Valmistuneet työt: 48

Lapaset: 5

Kulutetut grammat: 4660

Kulutetut metrit: 13395,96

Vihreää talveen

Lapaset on kyllä loistava välipalatyö. Miksen neulo niitä enempää? Ne ovat erinomainen kohde yksittäisille tai vajaille lankakerille. Ne saa tehtyä muutamassa illassa. Ne ovat käytännöllisiä.

Tämän langan olen kehrännyt Tuulian värjäämästä Falklandinvillasta. Lanka on aika paksua, sellaista worstedia (n. 200 m / 100 g). Kooltaan nämä ovat sellaiset alakoululaisen, ehkä, ihan pikkuisen mulle pienet siis.

Tajusin just, että mulla on raportoimatta vissiin yksi lapaspari kokonaan. Onkohan niistä otettu kuvia...

Tilastot 2015:

Valmistuneet työt: 47

Lapaset: 4

Kulutetut grammat: 4620

Kulutetut metrit: 13275,96

Niin kiitollisena

Mulla on ollut kiitollinen viikko. Ette uskokaan, mitä suurta tunnemylläkkää olen käynyt ja ilman mitään varsinaista syytä.

Yksi päivä ajelin vesisateessa töistä kotiin. Jouluradio oli päällä ja sieltä tuli jonkun, en tiedä kenen, versio kappaleestä Sydämeeni joulun teen. Pientä buddhalais-agnostikkosydäntäni koskettivat suunnattomasti nämä säkeet:

On jouluyö, sen syvä rauha
Leijuu sisimpään, 
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat
Loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Näin sydämeeni joulun teen
Ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

Olin päivän aikana ehtinyt töissä ajatella paljon. Ajattelin Suomen nykytilaa, sitä, miten tarvitsemme rauhaa sekä yhteiskuntaan että sydämiin. Ajattelin suvaitsevaisuutta, lähimmäisenrakkautta, empatiaa. Kotimatkalla heräsi toivo - ehkä edes jouluna hetken ajan Jeesuksen painottama rakkaus leijuu sisimpäämme ja hetken ajan muistamme, että olemme tosiaan osa kaikkeutta. Voisiko mielemme tosiaan olla täynnä kirkkautta? Edes vähän?

Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, olen taas suuren ristiriitaisen tunnemylläkän kourissa. Suomi on tänä vuonna ollut niin kaunis ja niin ruma samaan aikaan, miten tätä maata osaa edes juhlia?
Mutta itselleni tyypilliseen tapaan aion painaa unholaan kaiken rumuuden ja nostaa maljan kaikelle kauneudelle. Suomi ON edelleen hieno ja upea maa.

Kommentoin tuossa aamutuimaan Emma Karin Facebook-kirjoitusta itsenäisyydestä seuraavasti:

"Minun sukuni veteraanit olivat avarakatseisia miehiä, jotka puolustivat Suomea - ei suomalaisille, vaan Suomea sellaisena kuin se oli ja on. Minulle turvattiin kaunis, vapaa, turvallinen, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa edistävä maa, jossa on kaikilla hyvä elää ja olla. Ukki ja Pappa uhrasivat vuosia elämistään varmistaakseen, ettemme me ole osa Venäjää, jossa kukkivat mm. muukalaisviha ja epätasa-arvo. Sytytän tänäänkin kynttilät Ukille, Papalle ja kaikille muille, jotka turvasivat minulle Suomen, jossa kaikilla on samat oikeudet."

Nostetaan tänään malja ihanalle, upealle Suomelle ja ollaan kiitollisia kaikesta siitä, mikä on hyvin!

Osta työtä Suomeen -päivä

Postaus kotimaisuudesta herätti kivasti keskustelua, kiitos kommenteista!

Aiheesta ovat bloganneet muutkin. Erityisesti pidin Mehukekkereiden Veeran yhteenvedosta kotimaisten kenkien suhteen.

Tiesittekö, että perjantaina 4.12. vietetään Osta työtä Suomeen -päivää? Ideana on siis ostaa koko päivän ajan vain suomalaisia tuotteita tai ainakin korvata jotain suomalaisella tuotteella.

Tapahtumaan voi liittyä Facebookissa, mutta tärkeintä kai on osallistua siihen kaupassa. Haastan jokaisen osallistumaan edes yhdellä tuotteella, on se sitten jokin pienen tuotteen korvaaminen ruokakauppareissulla tai jonkin suomalaisen joululahjan ostaminen. Ja kommentteja ja kokemuksia tietty kaivataan! Hästägit #ostatyötäsuomeen ja #sinivalkoinenjalanjälki. Saas nähdä, mitä ite keksin. 

Sivullisen silmin

Weekend Chic -blogissa avauduttiin ompeluun liittyvistä kommenteista. Tämä nosti pintaan joitain omia turhautumisen aiheita. Kuka samaistuu joihinkin näistä kommenteista?

"Osaisinpa mäkin... mutta ei, mä olen ihan onneton neuloja."
Ai jaa. Onneksi mä synnyin näiden taitojen kanssa. Missään nimessä en ole hikeä vuodattaen käyttänyt vuosia ja vuosia osaamiseni kerryttämiseen. En ole neulonut, purkanut, neulonut, purkanut. En ole paiskonut tekeleitä seinään. En ole tehnyt about jokaista virhettä, jonka voi tehdä. En ole tehnyt kymmeniä sukkapareja ennen kuin löysin sen täydellisen metodin. En ole toistanut samoja juttuja aina vaan uudestaan ja uudestaan ymmärtääkseni jotakin. Mulle vaan - puff - taianomaisesti siunaantui tällainen osaaminen. "Toiset ne osaa," sanot. EI! "Toiset ne opettelee" on lähempänä totuutta. Ja ei, älä ymmärrä väärin. En pidä sinua huonompana siksi, että omat intohimosi eivät kohdistu juuri samaan asiaan. Kaikkien ei tarvitse olla himoneulojia. En väheksy sinua, älä sinäkään minun osaamistani.
Ärsyttävintä on, että tämän sanoja tuntuu kuvittelevan, että tämä on kohteliaisuus.

"Toisilla näyttää olevan aikaa..."
Joo, niin on. Kokonaista 24 tuntia vuorokaudessa. Se, että minä asun aikuisperheessä tai osaan neuloa katsoessani telkkaria ei tarkoita, että mulla on loputtomasti enemmän aikaa kuin muilla tai että en joutuisi priorisoimaan. Jos mä valitsen käyttää aikaani neulomiseen, se on kyllä aina joltain muulta pois. Olen kiukulla opetellut moniajoa, koska muuten en ehtisi neuloa. Voin neuloa myös kävellessäni, lukiessani, bussissa, odotushuoneissa, jonoissa, duunin kahvitauoilla. Talven ikävin puoli on, että sormet jäätyvät bussipysäkillä neuloessani. Kuten edellisessäkin kohdassa, mulla ei ole käytössä mitään maagista resurssia, joka asettaa mut muita onnellisempaan asemaan.

"No, ainakin siinä säästää."
No, juu ei säästä. Ainakaan yleensä. En nyt edes puutu siihen, paljonko perusvälineistöön (puikkoihin sun muihin) joutuu sijoittamaan, että pärjää, mutta langat on oikeesti kalliita. Koon 39 naisten sukat maksavat langoiltaan noin 14 euroa (yleisimmin käyttämäni langat), miesten nelineloset ehkä noin 17-18 euroa. Villapaidan tai takin lankoihin saa varata vähintään 55 euroa, ylärajaa ei sitten kai olekaan (itsellä kipuraja menee noin 80 eurossa eikä niitäkään kyllä montaa vuodessa neulota). Pari reilun satasen villatakkia olen tehnyt, toinen meni lahjaksi. Ja juu, sekin raha on aina jostakin pois.
Toki täysvillaiset vaatteet ja asusteet maksaa mansikoita kaupassakin. Joskus onnistuu itse tehden säästämäänkin.

"Sähän voisit tehdä näitä myyntiin!"
Tämäkin on tarkoitettu laatua kehuvaksi kommentiksi. Mutta en voi. Ei kukaan maksaisi summia, joita pitäisi pyytää - ylemmässä avaudun kuluista ja aika se vasta rajallista onkin. Yhden parin sukkia olen myynyt, hintaa parilla oli 37 euroa ja halvalla meni.

"Nykyään käsitöitä ei arvosteta."
Arvostetaanpas. Riippuu ihan siitä, millaista seuraa valitsee.

"Nykyään kukaan ei osaa neuloa sukkaa."
Haloo, puhumme tästä aiheesta, koska neulon tässä parhaillaan sukkaa. En ole mikään luonnonoikku tai kummajainen. Olen ihan tavallinen 34-vuotias suomalainen nainen. Neulon sukkaa.

"Sähän voisit tehdä mulle sitä/tätä/tuota?"
Mä neulon paljon muille, jopa valtaosan tekemisistäni. En kuitenkaan liki koskaan tee, jos joku ilmaisee asiansa noin. Kuten olen tässä jo paasannut, neulomiseen käyttämäni aika on aina jostakin pois. Nämä asiat eivät synny itsestään. Saatan tehdä pyynnöstä, jos näen kysyjän arvostavan aikaa ja vaivaa, jonka neulomiseen käyttäisin, ja jos pyydetään kauniisti. Lisäksi vähintään langat kuuluu ostaa neulojalle (itsestäänselvää, tiedän, mutta välillä yllättyy oletuksista). Niin ja vielä: Ei, mä EN neulo niistä halvimmista akryyleistä - se on mun ajan ja kysyjän rahojen tuhlausta. Mä en jaksa purra hammasta 30 tuntia, että sä säästät kympin ja saat sukat, jotka hiostavat tai eivät kestä käyttöä. Jos ei ole valmis maksamaan kunnon lankoja, ei kannata kysyä neuleita.

Mitä sitten voi tai kannattaa kommentoida? No, aina ei tarvii kommentoida mitenkään. En neulo kahvihuoneessa siksi, että haluaisin keskustella neulomisesta tai ylipäätään tehdä itsestäni tai tekemisistäni mitään numeroa. Neulomiseni saa ohittaa sanomatta mitään. Jos tahtoo kommentoida jotakin, voi sanoa vaikka että "kiva lanka" tai "tulee hieno" tai "teetkö itellesi" tai jotain. Jos sanot jotain ylläolevista, en kanna kaunaa, ainakaan kauaa, mutta huokaan kyllä sisäisesti.

Tunturipaju

Huhhuh. Huhhuh.

Bloggaajanne vetoaa edelleen kiireeseen ja väsymykseen. Niin meni sivu suun Lankamaailman bloggaajakinkerit kuin Tampereen kässämessutkin. Musta tuntuu, että oon vastannut melkein kaikkeen tänä syksynä että "Voi hitto, mä oon iltavuorossa just tolla viikolla..." Mä jopa unohdin yhden avoimen ammattikorkeakoulun kurssin. Kokonaan. Verkkokurssi, kutsu oli tullut pari viikkoa ennen kurssin alkua ja kun olisi päässyt rekisteröitymään, olin jo unohtanut koko asian. Nyt tuli sitten lasku - 50 euroa kankkulan kaivoon, ka-tsing!

Kuitupitoisiin kokoontumisajoihin Päivölään sentään pääsin kuun vaihteessa. Tosin jouduin siitäkin nipistämään liki vuorokauden, koska olin perjantaina töissä iltayhteentoista (voi hitto, mä oon iltavuorossa just tolla viikolla...).

Sain kuitenkin samalla toimitettua Sudranan synttäriarvonnan päävoiton vastaanottajalleen. Viimeinkin! Voitto oli torkkupeitto ja annetuista vaihtoehdoista voittaja valitsi petroolinsinistä.

Värivalinta oli mieleinen, mutta samalla asetti rajoitteen: Mulla oli lankaa vain puoli kiloa. Miten tehdään torkkupeitto vaivaisesta kilometristä lankaa?
Langan olen aikanaan (Louhittaren luolan värikartan alkuaikoina) pyytänyt Tuulialta spekseillä "Valaan laulu, mutta tummempi". Tosi nätti väri onkin, joskin vaikea kuvattava.

No, kyllä siitä jonkinmoinen peitto tuli, vissiin reilun metrin kanttiinsa (olisko noin 100 x 120 cm?). Langankulutusteknisistä syistä valitsin aika löyhän tiheyden ja pääosin sileää pintaa. Vähän persoonallisuutta vaan mukaan kolmella kuvioraidalla. Joo, joo... on se se Vuorelan kuvio.

Tunturipaju

Malli: Ei ole.

Koko: En tiedä, reilu metri.

Lanka: Louhittaren Luola Pohjan akka, väri tavallista tummempi Valaan laulu, 500 grammaa eli 1000 metriä.

Puikot: 5 mm.

Mistä nimi Tunturipaju? No, Vuorela -> Vuori -> Tunturi. Vastaanottaja on sellainen pajumainen tyyppi, vahva ja joustava.

Kyllä sen alla mahtuu torkut ottamaan, kuten kuvasta näkyy :) 

Näin saimme päätökseen Sudranan 7-vuotisjuhlat. Kiitokset kaikille!

Tilastot 2015:

Valmistuneet työt: 46

Peitot: 2

Kulutetut grammat: 4531

Kulutetut metrit: 13050,96

Hymyilevä Apollo

Ystävien ja kavereiden kanssa valitsimme tämän syksyn hyväntekeväisyysneulonnan kohteeksi Pääkaupunkiseudun turvakodin. Kun vanhemmat - usein äidit - pakenevat yöhön lapsineen, jäävät usein ulkovaatteetkin taakse. Siinä jää lapsilta seuraavan viikon luistelutunnit, jää lumileikit, jää leppoisa ulkoilu ja jopa helpot kauppareissut, kun ei ole, mitä pukea. Neuloimme erilaisia lämpimiä asusteita kaikissa kokoluokissa, on vauvalle, taaperolle, leikki- ja kouluikäiselle, teinille ja vanhemmallekin.

Keräys tuotti 48 pipoa, melkein 70 paria sukkia, noin 20 lapaset, 20 huivia tai kauluria, yhdet säärystimet ja bonuksena vielä vauvanuken ja tälle hienon puvuston.

Kuvasatoa siivittämään Eino Leinon upea Hymyilevä Apollo - lihavoinnit lempikohtiani. Lopussa vielä samasta kappaleesta koskettava versio Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin tekemänä.

Kiitos!

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! - ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! - ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kuin itse hän hävennyt ois.

Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet
ja kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett' yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomitse se, joka ymmärtää.
Mut laulukin syömiä selittää
ja ihmiset toistansa lähemmä vie.
Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Tääll' on toki tilaa kaikillen.
On ketoja auran kääntää,
on lehtoja laulella neitojen
ja saloja sulhojen vääntää.
Kas, lempi se maailman levittää.
Oi, ihmiset toistanne lempikää
ja kohti taivasta tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.

Niin pienet, pienet on piirit maan,
mut taivas on suuri ja laaja
ja taivas on kuultava korkeuttaan
ja taivas on tähtinen, taaja.
Yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,
on jokaisella se sielussaan,
ja taivas on rauha täytetyn työn.
Se estävi aavehet yön.

Sun mieles jos kääntyvi murheisaks
elon pitkillä pientaroilla,
niin aitaa sarka ja aitaa kaks
ja onnes sa löydät noilla.
Ja maailma kuinka se muuttuukin,
käy elosi päivään tai pilvihin,
niin yksi, yksi on varma ain:
työn onni on oikea vain.

Oi, kaikuos kantelo kautta maan,
soi soittoni kodasta kotaan,
niin mökkiin kuin linnahan kuninkaan
kaikk' kutsuen suurehen sotaan!
Oi, kaikuos kauniisti kantelein,
oi, helise hellästi sydämein,
oi, sykkiös kerrankin päivähän päin
työn onnea ylistäin!

Se talo, min portilla kilpi on:
"Tässä talossa tehdään työtä"
Se talo on pyhä ja pelvoton
ja pelkää ei se yötä.
Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,
kun vaan se työtä on oikeaa
ja kun sitä palkan et tähden tee!
Työ riemulla palkitsee.

Se raatajan riemulla palkitsee
ja tekijän terveydellä,
työ himoja huonoja hillitsee
niin puhtaalla sydämellä.
Oi, rauhaa päätetyn päivätyön!
Hyvät enkelit suojaavat työmiehen yön
ja nuorena, vankkana nousevi hän
taas uutehen päivähän.

Oi, antaos Herra sa armas sää,
kun raatajan ilta raukee!
Hyvät enkelit kauniisti hymyilkää,
kun työmiehen hauta aukee!
Oi, nouskosi kirkasna päivyt uus,
kun loppuvi raatajan rauhattomuus
ja päättyvi pitkä päivätyö!
Herra, valkase vaivamme yö!

On monta uskoa päällä maan
ja toinen toista kiittää,
mut laulajalla yks usko on vaan
ja hälle se saapi riittää:
Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää.

Ja yhden ma varman tiedän sen,
kun löydy ei tietä mistään:
On työtä tehtävä jokaisen.
Puu tutaan hedelmistään.
Se usko, ken sitä ei opeta,
sitä uskoa täällä ei tarvita,
se on uskoa usmien, haamujen,
ei uskoa ihmisten.

Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.

Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.

Mut emmehän tuiskussa kuljekaan,
kun oikein me aattelemme.
Vaikk' elämme kaikki me päällä maan,
niin maassa tok' kiini emme.
Tääll' onhan niin paljon muutakin
kuin multaa, on kaunista, kultaakin,
kun oikein, oikein me etsimme vaan.
Niin kaunis, kaunis on maa.

Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat?

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
lepinkäiset tokko ne leijuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? -
Sitä tuoksua unhota et.

Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.

Oi, ootteko silloin te tunteneet
maan luonnossa maailman Luojan?
Oi, ootteko silloin te löytäneet
yön aaveilta armahan suojan?
Ja ootteko silloin te itkeneet
ja hyviä olleet ja hymyilleet,
oi, ootteko silloin te lempinehet? -
Sitä lempeä unhota et.

Oi, ootteko silloin te lempineet
sitä tyttöä tummatukkaa
ja ootteko silloin te rakastaneet
joka puuta ja joka kukkaa?
Ja oliko veli joka ihminen?
Ilo loistiko silmistä jokaisen?
Ja oliko kaikilla kasvoillaan:
Niin kaunis, kaunis on maa.

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.