On jouluyö, sen syvä rauha
Leijuu sisimpään,
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat
Loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Näin sydämeeni joulun teen
Ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen
Olin päivän aikana ehtinyt töissä ajatella paljon. Ajattelin Suomen nykytilaa, sitä, miten tarvitsemme rauhaa sekä yhteiskuntaan että sydämiin. Ajattelin suvaitsevaisuutta, lähimmäisenrakkautta, empatiaa. Kotimatkalla heräsi toivo - ehkä edes jouluna hetken ajan Jeesuksen painottama rakkaus leijuu sisimpäämme ja hetken ajan muistamme, että olemme tosiaan osa kaikkeutta. Voisiko mielemme tosiaan olla täynnä kirkkautta? Edes vähän?
Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, olen taas suuren ristiriitaisen tunnemylläkän kourissa. Suomi on tänä vuonna ollut niin kaunis ja niin ruma samaan aikaan, miten tätä maata osaa edes juhlia?
Mutta itselleni tyypilliseen tapaan aion painaa unholaan kaiken rumuuden ja nostaa maljan kaikelle kauneudelle. Suomi ON edelleen hieno ja upea maa.
"Minun sukuni veteraanit olivat avarakatseisia miehiä, jotka puolustivat Suomea - ei suomalaisille, vaan Suomea sellaisena kuin se oli ja on. Minulle turvattiin kaunis, vapaa, turvallinen, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa edistävä maa, jossa on kaikilla hyvä elää ja olla. Ukki ja Pappa uhrasivat vuosia elämistään varmistaakseen, ettemme me ole osa Venäjää, jossa kukkivat mm. muukalaisviha ja epätasa-arvo. Sytytän tänäänkin kynttilät Ukille, Papalle ja kaikille muille, jotka turvasivat minulle Suomen, jossa kaikilla on samat oikeudet."
Nostetaan tänään malja ihanalle, upealle Suomelle ja ollaan kiitollisia kaikesta siitä, mikä on hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!