Tämä villatakki sai alkunsa, kun nappasin eräänä aamuna mukaan bussiin lähimmän lankakerän ja suunnilleen sopivat puikot. Lanka oli itsekehrättyä oranssi-violettia suloisuutta, jolle en ollut keksinyt mitään projektia.
Istuin siinä bussissa kolmosen puikot käsissäni ja pyörittelin lankakerää. Mitähän tästä tekis. Päädyin siihen, että jos vaikka kaulurin taas tekis, ainaoikeinneuletta. Loin viitisenkymmentä silmukkaa ja aloin neuloa edestakaisin.
Pinnasta tuli jotenkin tosi viehättävää. Kun olin päässyt töihin, takaraivossa alkoi jo kutkuttaa pieni piilevä inspiraatio. Villatakki! Eli langankulutus muuttui vilauksessa langanostamiseksi ja pieni välipalaprojekti aikamoiseksi iisakinkirkoksi.
Ensin neuloin takin etupaneelin ja sitten sen ympärille lopun villatakin. Jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, neuloin rohkeasti ilman mallitilkkua, alhaalta ylöspäin, saumattomana ja istutetuin hihoin. En edes tiennyt, että se ihan oikeasti on mahdollista. Oli se!
Hihaa istuttaessani jouduin purkamaan, mutta aika maltillisesti silloinkin. Ja musta se istuu nätisti ja on yleisilmeeltään siisti.
Alkuperäisen 94 lankagramman lisäksi neuloin takkiin 366 grammaa Louhittaren luolan Louhitarta värissä Kurpitsa. Etupaneelin neulomisen jälkeen mulla oli vielä melkein 40 grammaa käsinkehrättyä, ja sen upotin hihoihin.
Omasta mielestäni onnistuin käsinkehrätyn langan luonteen esiintuomisessa ja vaikka käsinkehrättyä on vain reilu neljäsosa takista, se mielestäni leimaa koko ulkonäköä, joten tehokkaasti sen hyödynsin :)
Kiinnitys hoituu isoilla neppareilla, jotka ostin pomon nappivaraston tyhjennysmyynnistä.
Jännä jakku
Ohje: AIVAN stetsonista
Langat: Käsinkehrätty lanka (kuitu Louhittaren luola BFL/Silk/Firestar Combed Top 'Bling'), 94 g eli 402,3 metriä sekä Louhittaren luolan Louhitar, 366 g eli 893,6 metriä.
Puikot: 3 mm
Koko: Sellainen noin L.
Tilastoja:
Vuoden 2014 valmis työ nro 14
Langan yhteiskulutus 2014: 3863 g eli 9703,83 m
Puolen vuoden kulutus menee heittämällä yli kymmenen kilometrin, koska tässä parhaillaan ompelen toiseen villatakkiin nappeja. Siitä myöhemmin lisää!
Mahtavasti neulottu noin ihan stetsonista, tosi hieno takki!
VastaaPoistaOn kyllä kerrassaan erinomainen tuo sun stetson:)
VastaaPoistaSiis ihan uskomattoman hieno! =)
VastaaPoistaTäytyy tännekin tulla hehkuttamaan tätä sun ihanaa aikaan saannosta. TOSI hieno. Ihanan värinenkin vielä.
VastaaPoistaT: Eimi
Ihan mahtava neule väriä myöten. Miten ihmeessä jonkun stetsonista irtoaa tällaisia taideteoksia?! Mä olen täydellisesti ohjeiden orja.
VastaaPoistaKaunis <3 Mukava lukea että muutkin neulovat "stetsonista". Tosin alleirjoittaneen pitäisi ehkä opetella jossain vaiheessa neulomaan ohjeistakin.
VastaaPoistaTämä on tosi kaunis. Upeasti olet hyödyntänyt paraatipaikalle tuon omakehräämän. Ja tuo Kurpitsa... Nam minkä väristä.
VastaaPoistaTaikahattu toi sun stetson! Loisto takki.
VastaaPoistaVoi ihanuus. Lankojen värit ovat upeat. Samoin takki näyttää heti päälle vetäistävältä. Mahtavaa luovuutta ja onnistuminen on tällöin parasta. Pitäisikö oikein onnitella =)
VastaaPoistaUpea takki!!! Ihanan värinen ja kaikinpuolin kaunis.
VastaaPoistaTykkään myös edellisen postauksen sukista kovasti.
Ihana takki, suloisuus todellakin!
VastaaPoista