sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kapeita raitoja

Lauantaina oli hassu työpäivä. Asiakkaita kävi kourallinen, mutta jostain syystä peräti kaksi heistä kertoi opettavansa käsityöaiheisia kursseja. Jyväskylän suunnalle myin kassillisen erilaisia kehruukuituja, terkkuja vaan ja onnea perinnerukin kanssa! Kaiken kaikkiaan pääsi puhumaan käsityötä tosi paljon, mikä oli hiljaisen kesän jälkeen ihanaa. Syksyn sesonki on alkamassa, maltillinenkin harrastaja herää katsomaan lankoja sillä silmällä ja tosikkotekijät laskevat jo viikkoja jouluun. Mä lasken viikkoja Tampereen messuihin ja Syksyn kuitupitoisiin kokoontumisajoihin - omanlaisiaan jouluja nekin.

Mä en enää pysy perässä, mitkä joululahjasukat oon esitellyt ja mitä en. Kuvaamattakin on useampi pari. Jos kahdet raitasukat tässä vilauttaisi?

Ensin hassut raitasukat, jotka syntyi ihan vaan jämäkerien inspiroimana. Wollmeisen Twiniä, värit Pistazie (vihreä), Sanguinello (oranssi) ja Taube (violetti). Koko on 38-39, puikot oli 2,25 ja speksit perinteiset ranskiskanta-ja-nauhakavennus.




Itelleni tein sitten taas yhdet varrettomat sukat, niitä kun tykkään eniten käyttää kesät talvet. Näissä väreinä on viininpunainen Merlot ja ylläolevissakin sukissa esiintyvä oranssi Sanguinello. Tämä yhdistelmä on jotenkin kiva, tulette näkemään vielä yhdet raitasukat näillä väreillä tämän jälkeenkin.



Puikot, koot, kannat ja kärjet voi luntata edellisistä sukista. Ei mulla oo ikinä mitään uutta kerrottavaa. Paitsi ehkä ens kerralla. Tuskin kuitenkaan, on näitä sukkia sen verran vielä esittelemättä.





1 kommentti:

  1. Onpa pirteitä sukkia täällä, aivan mielettömän ihania! :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!