Seuraa kilometrin mittainen selostus siitä, miten ideasta tulee valmis vaate.
A way too long explanation of a "christening gown" type of naming gown for a friends' daughter. Only in Finnish, sorry.
Sain suuren kunnian tehdä ystävien esikoistyttärelle nimiäismekon. En saanut juurikaan rajoitteita, vaikka jonkin verran toki vaihdeltiin sähköposteja ja inspiraatiokuvia. Lyhyet hihat ja simppeli yleisilme taisivat olla ainoat toiveet, jotka saajapuolelta sain.
Kuten monissa projekteissa, myös tässä suunnittelu oli yksi lempivaiheitani. Lisäsin itse attribuutteja "luontoteema", "eettinen", "laskeutuva", "a-linja".
Langan valikoin Villavyyhdin valikoimista. Mallasin eri lankoja hyvän aikaa. Mielestäni kaunein valkoisen sävy oli
Frog Treen Pediboossa. Toisaalta tiesin, että pitsi näyttäisi herkemmältä kaksisäikeisellä langalla neulottuna... Toinen vahva ehdokas oli
Geilskin Bomuld&Uld. Mallitilkut tuli neulottua molemmista ja molemmat olivat kauniita, joskin eri tavalla. Lopulta tein ratkaisun tuolla "eettinen"-perusteella - Frog Treen valtti on reilun kaupan periaattein tuotettu lanka. Lisäksi villa-bambuviskoosi on tosi kaunis yhdistelmä. Geilskin valtti olisi ollut pohjoismaisuus, lanka tulee varsin pieneltä tuottajalta Tanskasta.
Pediboo siis valikoitui lopulta voittajaksi. Lankaa kului lopulta himppasta vajaat 400 grammaa, noin kilometri siis. Tai no mä tuhosin kyllä viidennenkin vyyhdin purkamalla, leikkaamalla ja tunaroimalla. Puikoiksi otin muutaman testin jälkeen Chiaogoon Red Lacet koossa 2,75 mm. No mutta sitten. Enhän mä edes tiedä, minkä kokoisia vauvat on! Seurasi ankaraa tutkimista ja lopulta päätin ottaa käyttöön silmukkamäärät eräästä 60-senttisen villatakista, jossa oli sama tiheys kuin koetilkuissani.
Neulominen piti sisällään jonkin verran matikkaa, purkamista ja pähkäilyä. Neuloin ylhäältä alaspäin ja loin silmukat provisional cast-onilla. Tein ihan tavalliset raglanlisäykset, joiden molemmin puolin sijoitin kahden silmukan palmikot. Samat palmikot jatkuvat koko helman ajan "sivusaumoina". Yläosa on simppeliä reikäneuletta, valtaosa helmaa keväisiä kielonvarsia (tätä kuviota löytyy myös esimerkiksi haapsalulaisista pitsihuiveista ja lopulta osa helmaa puhkeaa jo kesän lehtiin. Kielojen ja lehtien välillä kulkee paneeli sileää neuletta. Takana keskellä kulkee lehtiköynnös. Nappilista on leveä helmineuleinen paneeli, ja sen neuloin viimeiseksi. Neuloin sen kyllä kaksi kertaa, joska olen hieman yksinkertainen enkä kerrasta osaa.
Napit tulivat Etsystä. Myyjän mukaan napit ovat noin 60 vuotta vanhat japanilaiset helmiäisnapit. Napeissa on kyllä sellainen ajan tuntu ja ne ovat selvästi yksilöitä. Koska napit ovat kestäneet ajan hammasta näin kauniina jo vuosikymmeniä, uskon, että ne säilyvät myös mekossa kauniina ainakin parin sukupolven ajan.
Neulomisen ja nappien ompelun jälkeen pingotin mekon muotoonsa pingotusraudoin ja t-neuloin. Tämä on aina maaginen hetki pitsiä neulottaessa. Pitsi aukeaa ja herää eloon, saa herkkyyttä ja ilmavuutta. Kävin moneen otteeseen silittelemässä kuivuvaa mekkoa ja huokailemassa. Tiesin, että olin tehnyt jotain oikeasti kaunista, niin itserakkaalta kuin tämä nyt sitten kuulostaakin. Kuulostakoon.
Helman vuoriksi tilasin kahta eri kangasta, netissä kun on kovin vaikeaa tietää, miltä joku kangas tuntuu. Päädyin ompelemaan vuorin 100% pellavabatistista (Jenni kertoi kankaan tyypin, itse olen urvelo), Etsyn kautta tietenkin. Toinen vaihtoehto oli 50/50% pellava-puuvillaa. Loppujen lopuksi kankaat olivat hyvin samanlaiset, mutta valitsin pellavan laskeutuvuuden takia.
Vuorin ompelin käsin, koska se tuntui sopivammalta arvotekstiiliin. Tein yksinkertaisen vuorin kahdesta kappaleesta ja ompelin sivut pussisaumoin. Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että fiksumpiakin ratkaisuja on joskus tullut tehtyä - pelkkien sivusaumojen ompeluun kului aikaa noin 9 tuntia. Mutta ei näissä hommissa oikein kiire kannata ollakaan :) Tässä vaiheessa nimiäisiin oli kuitenkin vielä kolme viikkoa aikaa.
Nimimekko pitää tietenkin nimikoidakin. Halusin tehdä kirjonnan vuoriin, koska pinnassa tapahtuu muutenkin jo tarpeeksi. Päivämäärän ja johdantosanat kirjoin ihan kivaa fonttia matkimalla, joskin harvassa pellavakankaassa ei päässyt ihan toivomaani tarkkuuteen. Vieläkin pohdin, pitäisikö yksi N tehdä uusiksi. Vaatiikohan sitä taas itseltään ihan himppasen liikoja?
Itse vauvan nimeä varten kirjoin "kehyksen" valmiiksi. Old school -tatuointihenkisen kirjontamallin on tuottanut Urban Threads. Noudatin mallia melko uskollisesti, levensin vain sydämen yli kulkevaa nauhaa ja jätin kruunun pois. Väreinä päästin käyttää melko neutraaleja ja vaaleita värejä - en halunnut vahvoja värejä vilkkumaan pitsin läpi. Kirjontalangat ovat Anchorin muliinilankaa (päivämäärä, "sai nimen" ja harmaat tähdet) sekä DCM:n helmilankoja (kaikki muu). Nimen kirjoin sitten nimiäisten jälkeen, en viitsinyt tivata nimeä etukäteen tietooni. Tiesin kuitenkin pituuden suunnilleen, silläpä uskalsin mennä näin pitkälle jo ennen juhlia.
Nimen kirjoin violetein ketjupistoin. Maailman graafikoilla olisi varmaan sananen sanottavanaan luettavuudesta, mutta mäpä en ole graafikko, hähhää.
Vuoriin mahtuu vielä näin isojakin kirjontoja ainakin puolen tusinaa, joten mekon ei tarvitse olla kertakäyttötavaraa.
Arvotekstiili tarvitsee tietenkin arvoisensa säilytystarvikkeet. Etsystä löysin sekä kauniin pehmustetun ripustimen että
kauniit kankaat pukupussiin.
Ripustin tuli
New Jerseystä ja se on päällystetty kauniin vihreällä jacquardilla (olen edelleen urvelo kankaiden suhteen, joten en osaa kertoa kankaasta enempää). Kuvioväri on hento kulta.
Pukupussin tein 50/50% pellava-puuvillasta ja aioin vuorittaa sen - kyllä, juuri sillä vuoriksi harkitsemallani - valkoisella pellava-puuvillalla. Sitten kaikki olisi valmista.
(Kuva: Ootch)
Tai niin luulin. Olin jo suunnitellut tätä postausta ja ajattelin, että jännän helposti tämä sujui, syntyi jotenkin luonnollisen itsestään, vaikka aikaa menikin. Sitten kävi ilmi, että vauva ei todellakaan tulisi mahtumaan mekkoon juhlapäivänä.
Seurasi viikon-kahden lamaannus. Miten mä muutan tuon isommaksi? Käytännössä mä tarvitsin lisää ympärysmittaa vartaloon ja isomman kaula-aukon (pääntien :P). Vajaata viikkoa ennen h-hetkeä otin lopulta sakset kauniiseen käteen ja leikkasin nappilistan irti. Leikkasin takaosan köynnökseen syvän viillon. Raksin vuorin irti.
Aloin soveltaa. Kokeilin kiilanmuotoa, rakensin takakappaleeseen lisäsenttejä. Annoin etupuolen olla - parin sentin ero ei tekisi hallaa. Leveämpi takakappale toisi pääntielle kaivatun lisäväljyyden. Samaa kiilalisäystä tarvittaisiin vuoriin.
Nappilistan neuloin taas kahdesti, koska ensimmäisellä kerralla siihen tuli vahingossa enemmän napinreikiä kuin mitä mulla oli nappeja. Oh well, purkaminen alkoi sujua jo rutiinilla, uusiksi vaan. Siisteys ei ole vaatimaani tasoa, mutta nyt ei enää ehdi nipottaa.
Kaksi päivää ennen juhlia hommat alkaa mennä ihan tosissaan absurdisti pieleen: Valkoinen ompelulankani katoaa maailmasta. Lopulta se löytyy nappilaatikosta. Opin samalla, että mulla on kahdeksaa hieman eri vihreää ompelulankaa, mutta valkoista tai luonnonvalkoista tasan se yksi. Käyttämäni neulan kärki naarmuttuu ja se alkaa repiä kuituja. Uutta samankokoista ei löydy mistään. Sovellan.
Ajattelen hankkia vaihtelua ompelemalla pukupussia eteenpäin, mutta sen vuorikerros on kadonnut. Lopulta vuori löytyy lankalaatikosta.
Ompelen vuorin kiinni päällikankaaseen. Kolmiulotteinen ajatteluni ei oikein toimi, koska vuori ei päädy oikealle puolelle kangasta. Puran sen, puran vuoripussin päätysauman, ompelen sen uudestaan kiinni päällikankaaseen ja totean, että meni vielä enemmän pieleen. Yritän kolmannen kerran. Melkein oikein, mutta nyt kiinniommeltu sivusauma on väärällä puolella. Neljännellä kerralla saan päällikankaan ja vuorin toisiinsa kiinni niin, että nurjat puolet ovat toisiaan vasten ja pussin sisältöön pääsee jopa käsiksi.
On pakko palata mekkoon. Vuori on isontamatta. Koska vuoripellavan rippeet on
luonnollisesti jo heitetty pois, joudun tekemään lisäyskiilat pukupussin vuorin puuvillapellavasta. Onneksi kankaat ovat samanpaksuisia ja -tyyppisiä. Tajuan, että en todellakaan ehdi ommella kiiloja nyt täysin katseenkestävästi. Päätän vain harsia vuorin kasaan lyhyillä etupistoilla. Se kestää yhden käytön hyvin, ja vuorihan palaa mulle jatkokirjontaa varten - voin silloin tehdä huolellisemman ompelun.
Kiiloja tulee kolme. Niitä harsiessani lasken, että mekon luovutukseen on neljä tuntia. Mekko pitäisi vielä höyryttää, vuori kiinnittää, lankoja päätellä... Valokuvaus saa jäädä myöhempään ajankohtaan. Samoin pukupussi.
Ompelen vuorin kiinni mekkoon. Avaan silityslaudan, etsin suihkupullon, lyön silitysraudan seinään. Sitten tajuan, että olen ommellut vuorin kiinni väärin päin. Tässä vaiheessa teki jo pikkuisen mieli itkeä.
Sakset käteen ja vuori irti - nyt ei ollut enää aikaa murehtia. Uutta lankaa neulaan ja vuori uudestaan kiinni, nopeasti, pitkin pistoin. Sain vuorin kiinni alle puolessa tunnissa. Sitten höyryä, prässiä ja asettelua. Henkariin ja roikkumaan.
Istuin sohvalla ja katsoin mekkoa. Häiritseekö... onko se vaan... ei perhana, kyllä se vuori on vinossa, toinen reuna helmasta tulee pitsin alta näkyviin enemmän kuin toinen. Huomaako sitä kukaan muu kuin minä? Arvaatte varmaan, pystyinkö jättämään sen.
Varttia vaille yksi päivällä ripustin mekon henkariin odottamaan luovutusta ja seuraavan päivän juhlia. Soitan sankarin äidille puhelun aluspaidasta. Sitten menen jääkaapille, otan aamupalaa ja kaadan samalla reilun lasin valkoviiniä. Istun sohvalla ja tirautan pikkiriikkisen itkun. En edes uskalla ajatella, mitä jos vauva ei siltikään mahdu mekkoon. Se mahtuu. Sen on pakko mahtua.
Viimeisessä sovituksessa todetaan, että mekko on selästä
suuri. Ohjeistan vauvan äidin siirtämään nappeja pari senttiä sivuun - sinne missä ne olivat ensimmäisessä versiossa. Jätän mekon sankarille, joka autuaan tietämättömänä suurista juhlistaan kaluaa nyrkkiään sängyllä.
Juhlapäivänä vauva tekee näyttävän sisääntulon juhlapuvussaan. Vauva ei itke, mutta Sanna itkee. Pieni ihminen <3 nbsp="" p="">
Lopulta, kolme kuukautta juhlien jälkeen, teen viimeistelyt mekkoon ja pukupussiin. Kirjon vuoriin vauvan kauniin nimen ja korjaan vuorin suurennoskiilat. Kavennan takaosaa kaksi senttiä, ihan neulan ja langan avulla. Ompelen pienen taskun punaseetripalloille ja varalangalle ja -napille.
Tarviketasku on ommeltu yhdestä kappaleesta käsinpainettua pellavaa. Sekin on
Etsystä. Ompelin sen helmilangalla pykäpistoin pussiksi ja tein ripustusnyörin samasta langasta. Sisällä on kovikepahvi. Tähän meni kaikkiaan ehkä tunti. Joskus hommat sitten vaan näemmä onnistuu.
Kaiken kaikkiaan projekti oli hauska ja innostava. Tunteja meni, noh, paljon, mutta kuka niitä laskee? Toivon, että tämä mekko näkee muutaman sukupolven aikaa ja useampia pikku sankareita. Kaikkeni tein, ettei vaatteen laatu estä pitkää käyttöä ja säilytystä. Joka pisto ja silmukka on tehty rakkaudella.
