Ensimmäinen loma oli valmistujaislahja ja siksikin mulle tärkeä. Mies pääsi siivellä mukaan :)
Loma kesti maanantaista keskiviikkoon, mutta kuvia on joku 800 000, joten luvassa on pitkä postaus. Tässä on kuitenkin käsityöihmisiä kiinnostavaakin asiaa, silmäilkää loppuun asti!
Suuntasimme Tammelaan, joka on tähän asti tarkoittanut mulle lähinnä sitä yhtä paikkakuntaa, jonka laitamien läpi ajetaan mökille. Toki ollaan useempi kerta pysähdytty syömään Lounais-Hämeen pirtille, jossa on aivan loistava hämäläinen pitopöytä lounasaikaan, ja kerran on käyty lyhyesti Liesjärven kansallispuiston mailla, mutta muuten Tammela oli mulle vieras.
Majapaikkamme ja varsinainen matkakohteemme oli Vekkilän museotila Tammelan kirkonkylällä. En tiennyt siitä entuudestaan mitään, mutta rakastuin täysin. (Mainittakoon muuten, että ei ole maksettu mainos.)
Tila on kompakti kokonaisuus, mutta nähtävää riittää. Kannattaa poiketa museossa ja tilalla ihan käymäseltäänkin, jos sattuu seudulle. Eläimiä on monensorttista, ihania maatiaisia ja alkuperäisrotuisia. Pihapiiri on viehättävä ja hiljainen hiekkaranta viimeistelee idyllin. Toki lammashaan takana siintää naapurin rivitalo ja navetan takaa ajaa aina satunnainen katumaasturi, mutta kyllä sitä osaa asennoitua niin, ettei niitä näe.
Majoitukseen kuuluva runsas luomuaamiainen tarjoiltiin museorakennuksessa. Upeat lattialankut olivat paikoin kuluneet niin, että allekirjoittanut liukui villasukillaan notkelmiin :) Talon vanhempi puoli olikin 1700-luvulta, joten ei ihme, jos jossain kohdissa näkyi kulumaa.
Kyllä kuulkaa maistui kotijuusto, kun oli jo ehtinyt tutustua maidon lypsäneisiin lehmiin.
Museon pienessä myymälässä oli jatkojalosteita tilan villasta. Käsitöiden lisäksi tarjolla oli monen sortin lankaa hahtuvasta aina vahvistettuun sukkalankaan. Karsta- ja kampalankoja oli ainakin kaksi- ja kolmisäikeisinä, kumpaakin useammassa luonnonvärissä. Itse ostin unelmanpehmeää karitsan kampalankaa 200 grammaa. Huivi?
Paikan päällä kannattaa käpälöidä myös takuueettistä angora-villaa: Tilan emäntä tuntee angorapuput, joista angora tulee, ja tietää niiden lekottelevan tyytyväisinä sylissä käsittelyjen ajan. Villaosuus lankaan tulee Vekkilän omista lampaista. Lanka kehrätään Pirtissä.
Mainostan vielä, että lankoja saa myös postitse ja uusi erä on kehräämössä tulossa.
Lankojen lisäksi museorakennuksessa on paljon katseltavaa. Käsityöläisiä kiinnostavat tietenkin eri sukupolvien tuottamat tekstiilit ja puutyöt.
Yksi reissun sellaisia ihanan pieniä kohokohtia: Tiistai-iltana tultiin väsyneenä päiväretkeltämme ja emäntä totesi, että sekä nelijalkaiset että siivekkäät rouvat olivat kunnostautuneet niin, että on pakko tehdä lettutaikina illaksi. Otettiin sitten miehen kanssa rantasaunassa lempeät löylyt ja kivuttiin syömään muutamat muurinpohjaletut kotitekoisen omenahillon kanssa. Koirat hommailivat omiaan pihapiirissä, ankat taapersivat vielä iltapuuhissaan ja lehmänkello kilahteli.
Keskiviikkoaamuna mies jäi aamiaisen jälkeen lepäilemään ja pakkailemaan. Itse suunnistin vielä taputtelemaan nämä pojat kerran ennen lähtöä. Tämä kyyttöpoika olisi kuunnellut kaulansa kyhnyttämistä pidempäänkin, mutta meidän oli aika jatkaa matkaa kohti muita seikkailuja.
Rouvat sen sijaan näyttivät olevan herttaisen välinpitämättömiä lähdöstämme. Heillä toki oli muutakin huoledittavaa: Lapinlehmä Nallella oli aika pieni vasikka hoteissaan ja länsisuomalainen taisi keskittyä maidontuotantotehtäviin ja johtajalehmyyteen.
Auton kaartaessa pois Vekkilän pihanpiiristä tunsin olleeni jonkin aikaa jonkin todellisen äärellä. Kiitokset vielä talonväelle, kaikille jalkalukuun katsomatta :)
Kiva lukea Vekkilästä. Silloin tällöin olen lankaan törmännyt paikallisissa tapahtumissa, mutten ole itse tilalla vieraillut. Matkaakin on huima kivenheitto. :) Ehkä sitä pitäisi kunnostautua. Mutta niin se vain tuppaa monella menemään; lomalla lähdetään yleensä pois kotinurkista vaikka läheltäkin voisi löytyä katseltavaa.
VastaaPoistaOlipa kivan tuntuinen kesälomaretki. Tuommoisesta saattaisin itsekin tykätä, eikä koskaan ole tullut mieleenkään. Tahtoo kans.
VastaaPoista