Ilolla ja huojentuneena esittelen uusimman neuleohjeeni, Hallayö-huivin.
Huivi on alun perin suunniteltu ja neulottu Villavyyhdin Suureen suomalaiseen neulekerhoon. Ohjeessa oli kuitenkin suuria teknisiä ongelmia eikä homman selvittäminen ollutkaan niin yksinkertaista. Päädyin neulomaan huivin pariin kertaan uudestaan selvittääkseni mystiset epäjohdonmukaisuudet silmukkamäärissä ja lopulta kesytinkin kapinoivan asusteen. Hah! Myönnettäköön, prosessiin meni miettimistaukoineen ja aikalisineen vuosi.
Hallayö on neulottu kulmasta alkaen (ei tarvitse luoda eikä myöskään päätellä kuin kolme silmukkaa!) ja se neulotaan siis vinottain. Epäsymmetrisessä kuvioinnissa kaupunkimaiseman viivasuorat linjat vaihtuvat ensimmäisen hallayön kuurankukkasiin ja lumihiutaleisiin - toisen pään yleisilme on graafinen, toisen taas orgaanisen eläväinen.
Huivi on neulottu Lanitium ex Machinan fingering-vahvuisesta BFL-silkistä (55/45%). Mikä tahansa sukkalankapaksuinen lanka sopii kyllä, itse pidin tämän langan himmeästä hohteesta ja uskomattomasta pehmeydestä. Olen kyllä suunnitellut, että neuloisin huivin paksummastakin langasta itselleni reiluksi kaulaliinaksi.
Ohjeen voi ostaa Ravelryn ohjemyynnin kautta hintaan 4,50 € (ei edellytä Ravelry-jäsenyyttä). Maksu onnistuu Paypalin kautta tai luottokortilla. Ohje on saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.
Ohjeen Ravelry-sivu.
Huivi on huikean kaunis! Onnittelut ensimmäisestä ohjeesta. Olet taitava!
VastaaPoistaSari
Piti sanomani uusimmasta ohjeesta...
VastaaPoistaSari
Valtavan kaunis huivi!
VastaaPoistaHy!
VastaaPoistaI discovered your blog via Ravlery and I'm in love for it!! Your knit are so WONDERFUL especially this scarf.
Thanks from France ;)