sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kesäpotpuri

Tällä kertaa kuvituksena vain pari viimekesäistä maisemakuvaa, ei tää tuhtuinen sää innosta kuvaamaan neuleita yhtään.
Mummo oli pyytänyt villasukkia. Mummo on sairaalassa ja jalkoja palelee. Kävin läpi koko lahjalaatikon sisällön, mutta sopivia ei ole valmiina. Jalkaterä 41, kapeahko, nilkka ja pohje kuitenkin paksut. Lisäksi pitäisi olla mahdollisimman kirkaan väriset, mummohan ei mitään metsänkukertavaa tai ruskeaa päälleen pistä.
Ei tässä vissiin auta kuin pistää sukat puikoille ja mahdollisimman heti.

Sanomatalon ulkoseinää heinäkuussa 2009.
Mieskin kyseli piponsa perään. Kai se on  pakko kaivaa kerinpuut esiin ja laittaa taas yksi työ puikoille. Mutkun täällä ei valmistu mitään! Joukahainen on edennyt vasta toisen hihan alkuun, Kaislikossa suhisee -sukat on edelleen samassa pisteessä kuin kuukausi sitten retriitissä, oma villatakki ei etene.
Kaiken lisäksi olen niin rakastunut Pubiruususeen nyt käytössä, että haluan neuloa toisen. Langatkin on valittu. Polttelee! Pitäisi varmaan kuitenkin pitää noi joululahjahommat ykkösprioriteettina...

Yleisesti Helsingin rumimpana kaupunginosana pidetty Merihaka. Minä pidän Merihaasta.
Migreeni vaivaa toista päivää. Nukuin lyhyesti ja huonosti, näin unia murhista, kodittomuudesta ja kaiken maailman eettisesti kyseenalaisesta toiminnasta. Saisi nyt tuo Miranax purra, eihän tässä saa neulottuakaan kun jomottelee siinä määrin ikävästi. Ja kun ei saa neulottua, iskee stressi mummon sukista (ei ihminen nyt vaan saa kuolla jalat palellen), ja stressi pahentaa migreenia. Sanoisin yhden kirosanan, mutta se on niin ruma, etten kehtaa.

Onko tämä se betoniviidakko?
Ei ole kyllä ihan hetkeen ollut näin suurta vimmaa neuloa ja virkata. Koko ajan, kaikki työt huutelee, startitis vaivaa, langat on kauniita. Mutta aika ei riitä. Viikonloppu meni ihan susille tän pään vuoksi ja huomenna alkaa taas työviikko. Emmäähaluu!
No joo, josko ois nyt kitissyt tarpeekseen. Elämä kuitenkin hymyää pohjimmiltaan kovin kauniisti, ja näiden kesäisten Helsinki-kuvien katsominen piristää myös kovin. Että osaa olla kaunis kaupunki.

Näkymä Töölönlahdelta Linnunlaulun läpi Kallion kirkolle. Keskustan hulinaa siis.
Me ollaan pyöritelty tässä yhtenä vaihtoehtona ajatusta muuttaa pois Helsingistä. Mä tarviin alanvaihtoa kipeästi ja täällä tulee pyörittyä enemmän tai vähemmän vanhojen asioiden parissa. Nyt mulla on olevinaan ihan eri työnkuva kuin ennen, mutta päädyn kuitenkin vastaamaan kysymyksiin vanhan alan puitteissa. Mulla ei pitäis olla mitään tekemistä meidän puljun omien ohjelmistojen, saati sitten niiden suunnittelun kanssa, mutta niin sitä vaan tulee sanottua mielipiteensä kun pähkäillään vaihtoehtoja.
Mä alan oikeesti lammasfarmariksi tai nauriinviljelijäksi. Mutta miten mä muka ikinä selviäisin ilman rakasta Helsinkiä?

Tässä rakentuu kiistelty musiikkitalo.
Mua kiinnostais hei järjestää muutaman hengen kesken (tai miksei isomminkin jos varaa etukäteen) verenluovutusmiitti joskus. Siinä kun on kuitenkin aina sitä odottelua eikä jälkeenpäinkään voi heti sännätä liikkeelle, niin ajan voisi hyödyntää neulomalla ja höpisemällä. Kahvikin on ilmaista! Mä en itse voi mennä ennen kuin helmikuussa, mutta jos innostutte ja saatte luovuttaa, menkää jo nyt ja mennään keväällä sitten yhdessä :)
Taidanpa pistää Ravelryyn keskustelun aiheesta, niin ei vaivu unholaan.

                                                    Kesä Kruununhaassa :)
Nyt laitan Simpsons-dvd:n pyörimään aivottomaksi viihdykkeeksi ja katson, josko sitä saisi tuota Joukahaista vietyä vähän eteenpäin.

                                                        Kruununhaan arkkitehtuuria.
Powered by Qumana

5 kommenttia:

  1. Sulla on samat suunnitelmat kuin meillä. Tosin toistaiseksi pyörii Family guy ja mun neulominen vaihtuu työpöydän siivoamiseen.

    Kuvista tuli hyvä mieli.

    Verenluovutus voisi olla hyvä idea, muttei nyt lunssa aikaan. Aina tuntuu olevan nuha, eikä silloin saa luovuttaa.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Niistä sai sen paljon tarvitun väripilkahduksen, kun ulkona on noin harmaata.

    Olen itsekkin kitissyt koko viikonlopun, kun särkylääkkeet eivät tunnu toimivan täälläkään niin hyvin kun olisi suotavaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun jaoit hienoja, oivaltavia kuviasi! Neulovan arkkitehdin mieltä lämmittää aina, kun joku muistaa välillä nostaa katseen pois puikoista ja löytää kotikaupungista iloa, kauneutta ja tunnelmaa.

    VastaaPoista
  4. Ihania Helsinki-kuvia!

    Merihaasta pidän minäkin, miksipä sinne muuten olisin muuttanutkaan ;) Se on jollain karulla tavalla niin upean kaupunkia. Korkeita taloja tiheässä, harmaata, muttei ankeaa. Autojen piilottaminen pihakannen alle on musta myös loistava ajatus. Eikä mua haittaa ollenkaan, että korkealta näkee kauas <3

    Kova aloitusvimma on vaivannut muakin. Valmiiksi ei tunnu tulevan yhtään mikään. Toisaalta, jos matkalla on mukavaa, miksi haluaisi perille? :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Tunsin heti auringon käsivarsillani, kuumuuden poskilla ja kesäisen kuuman päivän ihanan velttouden tunteen...

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!