tiistai 4. elokuuta 2015
Sepon juhlat
Ihan viime hetkille asti epäröin kuvan valintaa. Olin alkanut kerätä ideoita Pinterestiin heti kun kuulin vauvan tulosta ja niitä oli kertynyt vaikka mitä tyyliä ja tekniikkaa. Tämä juhlivien herraseläinten kuva oli yksi ensimmäisiä talletettuja ideoita ja lopulta se nousi voittoon. Kuva on Urban Threadsin, kuten edellinenkin kirjonta. Muokkasin vain hiukan: Palloon tein tilaa nimelle ja lisäsin nuo pilvenkummut, jotta sain palloon lentämisen tuntua.
Ensin yritin piirtää palloon myös lämmönlähdettä, koska eihän se muuten ole realistinen, mutta poltin ei oikein mahtunut kuvaan. Ehkä se realismiote menetettiin jo noiden silintereiden kohdalla.
Sain vaan yhden hermoromahduksen tämän kanssa. Tai no kaksi: Tuo metallilanka kuumailmapallon korissa oli hirveää ommeltavaa. Se varsinainen raivo nousi tuon majavan pään kanssa. Tyhmä naama majavalla.
Nimijuhlat oli kauniit. Lapsen isän isällä on tapa itkettää puheillaan kaikkia, ja nessujen puuttuessa talouspaperirulla kiersi kädestä käteen. Itse toki itkin jo tervetuliaissanojen aikana. Aamos, Aamoksen perhe ja kaikki muut *sydän*
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Tilanne / Situation Now
I have been very lazy with my cross-stitching lately, but the project does proceed slowly. Maybe I'll finish it before Christmas!
Ja hipihiljaa se ensimmäinen sivarisukkakin etenee! Kohta on jo toisen aika... Oletan, että nää täytyy pareittain tehdä.
And my first charity sock is almost done! But I'm afraid these need to have pairs, so I'll need to make another one just like this.
torstai 14. lokakuuta 2010
Huomenna / Tomorrow
Tomorrow starts the third ever Finnish knitting retreat. Almost everything is packed: Onni the wheel, a pile of yarn and books for the second-hand sales. A wine glass and a sock-in-progress. Personals tuff: Meds, phone and charger. But what about my stitching? I guess I'll leave it home.
Uusia ihania kankaitakin on tullut.
And some fabulous new fabrics have arrived.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Voiko ihanammin aamu enää alkaa / What a Wonderful Morning
Good, dark-roasted coffee with unprocessed milk. Usually I drink non-fat organic milk, but I suspect I might have a vitamin a deficiency and I try to change that, so Very Fatty Milk today. A piece of apple cake (no longer visible in the picture). A few stitches. My favorite mug. Lori, now that I am teaching myself to stitch, you really need to start practicing knitting socks!
Pistelystä kyseltiin. Malli on Marjolein Bastinin punarinta. Itse tipu on vielä pistelemättä :)
My stitching project is Marjolein Bastin's Robin, although the bird itself is still waiting to be stitched.Ei muuta tänään. Puotiin tipahtelee juttuja pikkuhiljaa - ensi viikolla osa varastosta lähtee tyrkylle retriittiin. Ens viikolla jo! Jee!
That's all for today. I'll go back to my stitching. Some project bags will, by the way, appear in the shop this weekend.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Huonojen kuvien kavalkadi / March of the Bad Pictures
All of the pictures in this entry are lousy. It's ok, though, I haven't got anything exciting to tell you anyway. Apart from the fact that I've taken up cross stitching. Look, look!
Kävin myös lankakaupassa.
I also went to a yarn store.

Ostin sivarisukkalankaa.
I bought some yarn for charity socks.

Ribbipipo numero kolme kuivuu. Wollmeisen 100 % kaksinkertaisena, 120 silmukkaa.
The third ribbed hat is blocking. Wollmeise 100% held doubled, 120 stitches.Ei muuta! Paitsi että sain puuttuvia osia ja puotiin tulee lisää kamaa tänään ja huomenna.
That's it. Except that I got some parts I was missing, so the shop will be updated today and tomorrow.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Dinojengi / Dinosaur King


Ei nää kuulkaa nää kässä-, jumppa- ja lelupussukat ole vaan tyttöjen juttuja. Tästä tulee pussi joko Turtseleiden tai dinosaurusten kuljettamiseen. Nimikointi helpottaa tunnistamista, pari dinoa sai vähän väriä mausteekseen. Seuraavaksi sitten ompelukoneen ääreen.
Little bags for toys and pyjamas are not just for girls! This will probably be used to carry either Ninja Turtles or dinosaurs around. Simple name embroidery plus some colour for few of the dinosaurs. Now it is ready for sewing.
lauantai 16. toukokuuta 2009
Kirjontaa
Olen ostanut viime aikoina muutaman pikkuisen ristipistotaulun ja yhden piirretyn kaitaliinan. Ainoa ongelma on, etten taida osata kirjoa. Olen viimeksi tehnyt mitään tuon suuntaista, kun seiskalla ompelimme virvittäin liinan päät ja sitä ennen viidennellä varsi- ja linnunsilmäpistoin tein ruman taulun sarjakuvamaisesta koirasta.
Koska mä en aio täysin pilata noita kankaita ja tuhlata lankoja, ostin pari hakuteosta taustalukemiseksi.
Amazonissa nämä maksoivat yhteensä ehkä 15 puntaa. Kun siihen lisätään 2 x 10 euroa (taulut) ja 25+6 euroa (liina ja siihen vähän eri väriä kuin pakettiin kuului) sekä 6 euroa (kirjontakehys), kirjontaharrastukseni on nyt syönyt noin 75 euroa. Yhtäkään pistoa en ole pistellyt. No mut heti kun virkkausinnostus laantuu!
Äidille joululahjaksi, that’s a promise.




