Näytetään tekstit, joissa on tunniste villatakit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villatakit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Monta silmukkaa mä loisin?

11 kommenttia:
Olen kroonisesti erossa kamerastamme, joka on miehen mukana toisella paikkakunnalla koko kesän. Samoista olosuhteista johtuu, että yritän kuvata itse itseäni, kyllä, puhelimella. Että suokaa anteeksi tämä kuvien laatu!

Tämä villatakki sai alkunsa, kun nappasin eräänä aamuna mukaan bussiin lähimmän lankakerän ja suunnilleen sopivat puikot. Lanka oli itsekehrättyä oranssi-violettia suloisuutta, jolle en ollut keksinyt mitään projektia.

Istuin siinä bussissa kolmosen puikot käsissäni ja pyörittelin lankakerää. Mitähän tästä tekis. Päädyin siihen, että jos vaikka kaulurin taas tekis, ainaoikeinneuletta. Loin viitisenkymmentä silmukkaa ja aloin neuloa edestakaisin.

Pinnasta tuli jotenkin tosi viehättävää. Kun olin päässyt töihin, takaraivossa alkoi jo kutkuttaa pieni piilevä inspiraatio. Villatakki! Eli langankulutus muuttui vilauksessa langanostamiseksi ja pieni välipalaprojekti aikamoiseksi iisakinkirkoksi.

iphone_pic

Ensin neuloin takin etupaneelin ja sitten sen ympärille lopun villatakin. Jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, neuloin rohkeasti ilman mallitilkkua, alhaalta ylöspäin, saumattomana ja istutetuin hihoin. En edes tiennyt, että se ihan oikeasti on mahdollista. Oli se!

Hihaa istuttaessani jouduin purkamaan, mutta aika maltillisesti silloinkin. Ja musta se istuu nätisti ja on yleisilmeeltään siisti.

iphone_pic

Alkuperäisen 94 lankagramman lisäksi neuloin takkiin 366 grammaa Louhittaren luolan Louhitarta värissä Kurpitsa. Etupaneelin neulomisen jälkeen mulla oli vielä melkein 40 grammaa käsinkehrättyä, ja sen upotin hihoihin.

Omasta mielestäni onnistuin käsinkehrätyn langan luonteen esiintuomisessa ja vaikka käsinkehrättyä on vain reilu neljäsosa takista, se mielestäni leimaa koko ulkonäköä, joten tehokkaasti sen hyödynsin :) 

Kiinnitys hoituu isoilla neppareilla, jotka ostin pomon nappivaraston tyhjennysmyynnistä.


iphone_pic


iphone_pic

Jännä jakku
Ohje: AIVAN stetsonista
Langat: Käsinkehrätty lanka (kuitu Louhittaren luola BFL/Silk/Firestar Combed Top 'Bling'), 94 g eli 402,3 metriä sekä Louhittaren luolan Louhitar, 366 g eli 893,6 metriä.
Puikot: 3 mm
Koko: Sellainen noin L.


Tilastoja:
Vuoden 2014 valmis työ nro 14
Langan yhteiskulutus 2014: 3863 g eli 9703,83 m

Puolen vuoden kulutus menee heittämällä yli kymmenen kilometrin, koska tässä parhaillaan ompelen toiseen villatakkiin nappeja. Siitä myöhemmin lisää!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Krookus ja munakoiso sammalpedillä

1 kommentti:
Menin ostamaan lisää lankaa. Asiakas oli tyytymätön lankaan, jonka meiltä osti (tai tykkäsi langasta, mutta se ei sopinut projektiin), ja heikkona hetkenä lunastin sen takaisin kerran neulottuna. Yllättäen en aio yrittää kaataa pomon niskaan moista höllämielisyyttä, vaan neulon ite sen pois. Onneksi lanka on ihanaa (Louhittaren luolan Kokkoa värissä Hopea). Nyt vaan sitten keksin siitä jotain kivaa.

Luovutin viimein pitkään hankkeissa olleen villatakin siskolle.

Krookus ja munakoiso sammalpedillä
Lanka: Louhittaren luola Pohjan akka, värit Munakoiso, Krookus, Sammal, Valkoinen, yhteensä 677/699 g (lopullinen paino/langankulutus)
Puikot: 4,5 mm
Napit: Joskus aikoineen Etsystä, metalliset kupunapit
Muuta: Neulottu pyörönä ylhäältä alas (perusraglan), steekattu. Hyvin maltilliset vyötärömuotoilut, tarkoitettu rennoksi.



Haasteet: 14 in 2014
Tilastoja: Toka valmis työ 2014, eka villatakki/paita 2014
Langan yhteiskulutus 2014: 764 g

tiistai 14. tammikuuta 2014

Kaksi kiloa suunnitelmia

Ei kommentteja:
Flunssailen kotona ja palelen käsistäni niin paljon, ettei neulomisesta tule mitään. En osaa neuloa edes kynsikkäät kädessä. Murjotan nessupaketin kanssa ja katselen internetistä kemiavideoita ja tosi-tv:tä vuorotellen.

Siskonpoika rakastui meidän neulottuun ryhävalaaseen (kavereille Ryhis), vaikka otus on jo nyppyinen, litistynyt katkuvasta löhötyynytehtävästään ja edelleen silmätön, koska neulojaan iskee joskus laiskuus.
"Sanna-täti, voitko sä tehdä mulle oranssin ryhävalaan, voitko?"


Lupasin tietenkin tehdä, mutta varoitin, että se ei ole nopea homma. Ensin pitää tilata lankaa ja neulomiseenkin pitää varata ainakin kuukausi. Poika lupasi odottaa kiltisti, kunhan vain saisi oman Ryhiksen.

Paria päivää myöhemmin mies alkoi kysellä, että mistähän saisi ostettua villatakkeja. Lupasin ensin opettaa hänet neulomaan, mutta ehdotus ei saanut vastakaikua. Lupasin sitten "tietenkin" neuloa hänelle villatakin. Siihen pitää vaan ensin tilata lankaa ja…

Laskeskelin, että jesaria pitää varata miehen takkiin 900 grammaa. Ryhis painaa suunnilleen saman ilman täytteitä.

Ensin pitäisi kuitenkin tehdä ystävän villatakki, joka onneksi mohairisena on keveä.

Tähän tyyliin ei juuri lankavarasto vajene.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lyijyhaarniska

Ei kommentteja:
Ensi vuonna ajattelin tilastoida tekemisiäni hieman tarkemmin. Tänä vuonna on osa hommista jäänyt lisäämättä blogiin tai Ravelryyn, kun ei ole vaan napannut ottaa kuvia. Eikä sitä todellakaan muista, mitä on tehnyt. Eilisessä ratsauksessa puuvillalankojen kassista löytyi valmiita tiskirättejä. En jäänyt sen kummemmin ihmettelemään, päättelin langanpäät ja vein rätit paikalleen keittiöön. On vissiin tullut sellaiset virkattua jossain välissä.

Olen kerinyt lankoja. Istunut sohvalla Netflixin seurassa ja kerinyt, kerinyt, kerinyt. Kahden illan aikana  olen saanut kilon kerittyä, toinen kilo voisi vielä mennä tässä ennen vuodenvaihdetta. Sitten ei tarvii vähään aikaan, sen kun ottaa uuden kerän edellisen loputtua. Myin kerinlaitteen pois ja kerinlehdet ovat kellarissa, niin pahasti on eräs Ritvis minut käsin kerimiseen aivopessyt.

Kummitytön joulupaketista paljastui epäsymmetrinen liehukevillatakki.


Haarniska (Ravelryssä)
Koko: 34-36
Lanka: Wollmeise Pure 100% Merino, väri 82Pb, kulutus n. 350 grammaa
Puikot: Peruspuikkoni villatakkeihin ja -paitoihin, 3,25 mm



Aloitin neulomisen takakappaleen keskeltä. Halusin välttää silmukointia viimeiseen asti, joten työssä oli jatkuvasti monta puikkoa tai jämälankaa kiinni. Vain sivusaumat on silmukoitu noin 40 silmukan korkeudelta. Hihat on neulottu ylhäältä alas. Sivusaumojen silmukoinnin jälkeen neuloin helmaan reilusti pituutta. Lopuksi neuloin koko kappaleeseen yhtenäisen reunuksen - siinä olikin puikolla jo yli 800 silmukkaa. Onneksi mulla ei ole mitään päättelyä vastaan :) 

Fiilis: Tulipahan kokeiltua. Lähtiessäni neulomaan ajatus oli aika abstraktilla tasolla, joten olen iloinen, että tästä ylipäätään tuli vaate. Väri on valtavan kaunis. Pitkällä ja sorjalla kummitytöllä tämän pitäisi olla monikäyttöinen, jos nyt on mieluisa. Yritin tehdä kyllä tytön oman maun mukaan.
Erilaisia kiinnityssysteemejä mallailin, mutta lopulta Pörrön huivineula oli selvä voittaja. Kevyt, raikas ja piristää kivasti tummaa takkia.

Raitalampaan blogissa on mielestäni aivan ihastuttava tapa kertoa aina, mikä asia on ilahduttanut blogauspäivänä. Lukijakin jää miettimään, mikä itseä on ilahduttanut. Asioiden ei tarvitse olla suuria, on ihanaa ilahtua minimaalisistakin jutuista. Kiitos Raitalampaalle näistä positiivisista hetkistä! Minua ilahdutti tänään se, että jämälankavillasukkajoulukalenterisukista tuli kauniit (näette melko pian) ja se, että siskonpoika pyysi minua neulomaan itselleen ryhävalaan.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Aikaansaamattomuuksia / Not Getting Stuff Done

1 kommentti:
Kevät ahdistaa tänä vuonna oikein tosissaan. Yleensä olen tähän aikaan vuodesta innoissani ja energinen. Tänä vuonna ei kiinnosta mikään. Edes valmiita neuleita ei viitti kuvata. No, ei täällä juuri mitään valmistukaan, iänikuiset itselle tarkoitetut sukat tuli valmiiksi kyllä ja tarpeeseen tulivatkin.
I have a shitload of spring anxiety this year. Usually at this time of year I am excited and full of energy. Now I just can't be bothered. I can't even make myself take pictures of finished projects. Well, I did snap a few pics of a pair of socks I finally finished.
Näissä kuvissa näkyy myös hyvin, miten eri paria meikäläisen nilkat tällä hetkellä (ja osin tulevaisuudessakin) ovat. Vasen nilkka leikattiin taas tuossa helmikuun lopussa ja nyt sen pitäisi olla pitokunnossa loppuelämän :) Uskomatonta, miten joskus angstasin paksuista nilkoistani - nyt ei haittaa yhtään, minkämuotoiset tassut on, kunhan niillä pääsee. Ja niillä pääsee!
Interesting pictures: you can really see, how different my ankles are after three surgeries on the left one. The latest - and last! - surgery took place in late February. I can't believe how I used to be ashamed of my thick ankles :) Now I could not care less, as long as they work as they are supposed to. And boy, they do!
_IGP0004

Muistaakos näistä enää, mikä mallikaan tää oli? Veikkaisin Stepping Stonesia, joka Ravelry-haun myötä näyttää tutulta, ja olisi siis kirjasta Knitter's Book Of Socks. Lanka on kuitenkin Väinämöistä, myös ajalta ennen värikarttoja. Puikot 2,25 mm.
These took so long I can't even remember the name of the pattern. If I had to take a guess, I'd go with Stepping Stones from Knitter's Book of Socks. What I do know is that the yarn is Knitlob's Lair Väinämöinen. The needles were size 1 (2.25 mm).
_IGP0003

Toinen homma itselle on Wollmeise-villatakki, pitkästä aikaa. Pakko olla sellainenkin neule tekeillä, jota voi kuljettaa mukana (kaksi muuta kesken olevaa on sellaisia, että niitä neulotaan vain puhtain kätösin kotisohvalla).
Something else I am knitting: A Wollmeise cardigan for myself. I need to have something in the works that I can throw in my bag and take with me everywhere. Other things I am working on are only touched with clean hands while at home.
_IGP0010

Ja tää tosiaan kulkee mukana.
I really carry this with me wherever I go.
IMG_1339

perjantai 18. tammikuuta 2013

Elämäni villapaitoina / My Life in Sweaters

2 kommenttia:
Ihana MevrouwWalvis muisteloi blogissaan neulomiaan villapaitoja ja -takkeja. Joku on ollut varsin tuottelias, 54 vaatetta!
The ever-so-lovely MevrouwWalvis counted the sweaters and cardis she has knit and wound up with the staggering number 54!
Mun kertymä on aivan eri tavalla vaatimaton. Neuloin ekan villapaidan tai -takin elokuussa 2008. Arvelin neuloneeni yhteensä viisi tai kuusi paitakokoista vaatetta, mutta on näitä nyt muutama enemmän jo ehtinyt kertyä.
I am nowhere close to those numbers. I knitted my first cardigan in August 2008. I thought I could count to five or six, but the number was slightly larger.
Picture 024

Ensimmäiseen paitaani ostin langat Priimasta. Tykkäsin tuosta Pinwheelistä ihan älyttömästi, sääli, että pesin sen välittömästi pilalle.
My first cardi was knitted with soft English wool. I loved this cardigan... it's a shame I felted it in the first wash.
Picture 200

Samoilla Priimanreissuilla ostin tosi paksua, löyhää villalankaa, ja neuloin siskollekin Pinwheelin. Se nyppyyntyi ihan riettaan näköiseksi heti kättelyssä, mutta värit olivat kauniit. Puikot kuvassa ovat kokoa 10 mm.
I also bought some superbulky yarn and knitted a Pinwheel for my sister. It pilled like crazy. The colors were lovely, though. The needles in the picture are size 15.
164_8934

Seuraava paita syntyi samaan rytäkkään. Menitasta ostettua Novita Luksus Cloudia, joka tuntui tosi kalliilta, kun osti paidallisen. Nyppyyntyi myös ihan välittömästi, alennettiin parissa kuukaudessa kotipaidaksi ja puolen vuoden ikäisenä tais jo lentää roskiin.
This sweater's yarn was by the Finnish brand Novita. It too pilled and was declared a wear-only-at-home sweater after a couple of months.
Picture 057

Ehkä tämäkin lasketaan paidaksi? Little Knitsistä tilattua Ella Rae Shibua. En pitänyt kertaakaan, meni suoraan UFFin laatikkoon.
Maybe this counts as a sort of sweater too? I ordered Ella Rae Shibu from Little Knits. I never wore this one before giving it to goodwill.
Picture 122

Sitten Ihan Kaikki neuloivat Vihervaaran, niin minäkin. Lanka on Lion Brand Wool Easea, sitä, mitä VK:ssakin käytettiin. 90 % akryyliä! Tämä paita on nyt kummitytölläni.
Everyone knitted a Green Gables hoodie next, and so did I. The yarn is Lion Brand Wool Ease, 90 % acrylic! My niece wears this hoodie now.
Picture 160

Ensikosketukseni Cascade Venezia Worstediin.  Se kuuluu lempilankoihini edelleen. Tuonkin takin pesin heti pilalle, mutta tämä ei niin harmittanut, ei ollut mun tyylinen. Napit ovat Etsystä, olen siis jo hurahtanut siihenkin.
Here is the result of my first encounter with Cascade Venezia Worsted. It still remains one of my favorite yarns. I felted this in the wash too. The buttons are from Etsy, so by this time I was carrying my money there too.
neuleet 038

Cascade 220:aa ja mahdollisimman epäpukeva malli. Napit oli kivat.
Cascade 220 and a pattern that could not suit me any less even if it tried. I liked the buttons, though.
neuleet 022

Shalom Brown Sheep Lamb's Pride Bulkystä. Meni siskolle.
Shalom vest out of Brown Sheep Lamb's Pride. Gifted to my sister.
_IGP7887.JPG

Joukahainen muka miehelle Cascade 220 Quattrosta. Lanka ja malli oli molemmat kivoja, mutta pahaksi onnekseni olin ottanut mitat miehen vanhasta villapaidasta, eikä tämä tekele todellakaan mahtunut päälle.
Joukahainen sweater for my boyfriend. The yarn, Cascade 220 Quattro, and the pattern were both nice, but I had taken measures of an old sweater, which didn't fit him anymore. Oh, well.
_IGP8837.JPG

Wollmeise-villatakki itselle. Tämän tiheys on muuten ihanat 34 s / 10 cm. Tekemiseen meni hetki.
A Wollmeise cardigan for myself. The gauge is 34 sts / 4 inches. It took me a while.
_IGP0019.JPG

Ihana angorapaita, josta lihoin ulos lähes välittömästi. Pupulanka tuli Colourmartista.
An angora sweater. I gained too much weight to fit in it, so I gave it away. The bunny yarn is from Colourmart.

_IGP0008.JPG

Wollmeisepaita poolokauluksella. Olen pitänyt tätä aivan älyttömästi.
A Wollmeise sweater with a turtle neck. I have worn this a lot.
_IGP0115.JPG

Steekattu villatakki, myös Wollmeisesta.
A steeked cardigan, also Wollmeise.
_IGP0010.JPG

Ja rento raglanvillis... Wollmeisesta.
And a casual raglan sweater... Wollmeise.
_IGP0032.JPG

Ja sit tällainen Wollmeise-paita.
Oh, and a Wollmeise sweater.
IMG_6387

Ihanaa silkkivillaa. Nyt ollaan jo reilun vuoden takaisissa tunnelmissa. Jatkuvassa käytössä.
Lovely silk&wool cardigan. This was a year and a bit back. I wear this al the time.
_IGP0081

Ja viimeisin tuotos, Pohjan akkaa 3/4 kg.
And the latest: Knitlob's Lair Pohjan Akka, 750 g in total.
Saldoni on siis 17 villapaitaa tai -takkia, jos lastenvaatteita ei lasketa mukaan. Lasten nuttuja, takkeja ja paitoja olen neulonut laskujeni mukaan 10.
That makes 17 sweaters and cardigans, excluding kiddie-wear. I have knitted 10 baby or child sized sweaters or cardis.
Olisin kovasti utelias lukemaan muiden yhteenvetoja, pliide *räpsräps*
I would love to read your report, too *Pretty please* 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Ja keskellä virtaa joki / And a River Runs Through

2 kommenttia:

Tähän nuttuun loin silmukat autossa matkalla Billnäsin käsityötapahtumaan. Vaate eteni nopeasti, kunnes törmäsin viime aikoina niin kovin tuttuun ilmiöön: Lanka loppui kesken. Onneksi pomonaisella oli omissa varastoissaan ihan sattumalta samaa kuitua samassa värissä ja pääsin kehräämään lisää lankaa.
I cast on for this little jacket on our way to the Billnäs Crafts Fair. The knitting was very fast and effortless until I ran out of yarn. Luckily my darling boss happened to had the same fibre in the same colour in her personal stash and I was able to spin some more yarn and finish the garment.
_IGP0018.JPG

_IGP0022.JPG

Kokeilin vaatteeseen ensin ihan toisenlaisia nappeja. Ne kuitenkin olivat jotenkin liian siloiset ja lässyt, kontrasti oli ihan vääränlainen. Niinpä raksin ne irti ja ompelin puunapit tilalle.

First I sewed on the Wrong Buttons. Then I had to cut them off and sew these wooden ones on instead.

_IGP0019.JPG

Vauvan nuttu
Lanka: Spincerely Yours Superwash BFL, väri Birch, noin 130 grammaa, kotona kehrätty kaksisäikeiseksi
Puikot: Noin 3,5 mm
Napit: Etsystä joskus ikiaikoinaan
Baby Jacket
Yarn: Spincerely Yours Superwah BFL in 'Birch', around 4.5 ounces, spun two-ply at home
Needles: About 3.5 mm
Buttons: Wood, from Etsy
Tommottiset sukat tuli kans tehtyä tuolle talouden miehelle, Trail Socksista 2,25 mm puikoilla. Ne on tässä vähän kulahtaneet jo, kun kiskoin ne likaisina miehen jaloista ja otin kuvan.
I also knitted a pair of socks for the male in the house. I used Trail Socks and #1 needles. They look a bit ragged, because I pulled them off his feet to take the picture.
_IGP0008.JPG

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ailille / For Aili

2 kommenttia:
IMG_7183

Kavereita on lykästänyt ja lähipiiriin on syntynyt vaikka millä mitoin pieniä ihmisiä. Tämän takin tein pienelle Ailille.

Ailin nuttu
Malli: Garter Yoke Baby Cardi
Lanka: Rico Essentials Soft Merino, yhteensä noin 150 grammaa
Puikot: 3,25 mm
Napit: Dress It Up Au Jardin -kokoelma, tosin tämä väri on meiltä Vyyhdistä juuri lopussa

My friends have been lucky and many lovely babies have been born in my vicinity lately. This jacket I made for little Aili.
Aili's Jacket
Pattern: Garter Yoke Baby CardiYarn: Rico Essentials Soft Merino, 150 grams
Needles: 3.25 mm
Buttons: Dress It Up Au Jardin -mix (this colour is sold out at Villavyyhti at the moment)
IMG_7178

Tämäkin nuttu on pikkarainen, noin puolivuotiaalle.
This jacket fits a 6-mo kid.
IMG_7176

Näin Ailin perheineen juuri viime sunnuntaina ja olipa kiva nähdä nuttu tytöllä päällä. Aili katseli tuimasti ympäristöään markkinoilla, mutta ei näyttänyt paleltavan.
I met with Aili and her parents last Sunday and I was happy to see Aili was wearing this jacket. She sure didn't seem cold :)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Syksyn sävel / Notes of Fall

2 kommenttia:
Neuloo se edelleen, joka päivä! Ja kehrää, virkkaa ja vaikka mitä.
I still knit, every day, and spin and crochet, too! 
Just nyt on viime vuosien aikana koetuista elämänvaiheista stressaavin, mutta olen hiljaisen onnellinen. Ja kun oikein verenpainetta korventaa, voi kaivautua villakasoihin etsimään pehmoista terapiaa. Iso osa stressistä johtuu kiireestä (ja taloudesta, eikös se aina), koska nyt tasapainottelen koulun, työn ja muuttokiireiden välillä. Iltaisin tekisi mieli pakata muuttolaatikoita, mutta pitäisi laskea fysiikanlaskuja. Mitens se kitkakerroin menikään...
Again I feel very stressed but happy. I am trying to balance school, work, and an upcoming move. In the evenings I would love to pack for the move, but there is always homework or something I should be doing more urgently. When my blood pressure hits a peak I tend to dive into wool.
Jos nyt esittelisi jotain tekelettä? Tämä tässä on
Vernen takki
Koko: Ajattelin sen noin kolmekuiselle, mutta hoikkana poikana Verne mahtuu siihen varmaan vielä puolivuotiaanakin
Lanka: Rico Essentials Soft Merino, noin 150 grammaa yhteensä
Napit: Myös Villavyyhdistä, bambua.
Puikot: 3,25 mm
This here I call
Verne's Jacket 
Size: I aimed at a 3-mo size, but the kid in question seems to be on the thinner side and I assume the jacket will fit until 6-mo or so
Yarn: Rico Essentials Soft Merino, around 150 grams altogether.
Buttons: Also from Villavyyhti, bamboo
Needles: 3.25 mm
_IGP0008.JPG

Neuloin tämän takin pyörönä ja leikkasin auki. Sitten vaan iloista keltaista nappilistaa, icord-napinläpiä ja pientä vinonauhatabiä tuomaan hiottua vaikutelmaa. Nappilistojen nurjat puolet viimeistelin neuloen harmaalla ja käyttämällä samaa oranssia vinonauhaa.
I knitted this in the round and steeked it open. I used icord for the button holes and sewed on a small bias tape tab to give a professional feeling :) The button bands are lined with a grey knitted-on facing and some orange sewed-on bias tape.
_IGP0012.JPG

_IGP0001.JPG

Lisää vauvaneuleita tulossa samalla lepakkokanavalla.
More knits for babies in the next post.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Tuhlaajapojan paluu - The Return of the Prodigal Son

6 kommenttia:
Kahden kuukauden bloggaustauon jälkeen palaan antamaan tällekin blogille suusta-suuhun-tekohengitystä. Joo, oonhan mä blogannut, mutta kaupan blogissa, eikä se riitä. Kauheen vähän taitaa olla kerrottavaa tai ainakin näytettävää.
After two whole months of not blogging I return to you apologetically. Yes, I have been blogging, but only in the shop's blog and only in Finnish. I fear that even now I have only little to tell you.
Isoin aikaa vienyt juttu oli tietenkin muutto. Mies tekee näin talvisaikaan paljon töitä, myös öisin, joten muuton varsinainen organisoiminen jäi paljolti mun valtaan. Rahattomina köyhimyksinä kinusimme läjän ystäviä apuun ja itse muutto sujuikin kivasti mun flunssasta ja miehen työvuoroista huolimatta. Iso kiitos kaikille auttaneille!
We moved apartments. My fiancé works a lot in the wintertime, including some night, so I got to be the main architect in the project. We are chronically broke, so we had to ask a bunch of friends to help out in the moving day. Everything went rather smoothly even though I had a cold and J had to work half the moving day. Huge thank-you to everyone who helped out!
Muutettiin muutama kilometri koilliseen. Ekaa kertaa seitsemään vuoteen en pääse ratikalla kotiin ja onhan se hassua. Asuinalueen profiili muuttui kantakaupungista lähiöksi. Täällä kulkee bussit ja on Lidl ja S-market. Meillä on oma autopaikka, tonttimaa on siis selvästi halvempaa kuin edellisellä seudulla. Kuvien perusteella täälläkin on kukkiva puu pihalla, mutta suurin osa kaikesta on tietenkin hämärän peitossa. Jäämme jännittämään, mitä kaikkea täältä vielä paljastuu.
We moved a mile or two to the northeast. For the first time in seven years I can't take the tram to get home and that feels rather weird. No longer do we live in the inner city area but rather in a neighborhood unit. We travel by bus and we have a tiny mall and all. We even have a parking space for our little car. I have seen photos that lead me to believe there is a flowering tree in our yard (an apple tree maybe), but that is pretty much all I know.
Töissä on ihanaa, edelleen. Helppoa on myyjättären elämä, kun tykkää tuotteistaan. Ongelmaksi alkaa muodostua se, että tekis mieli neuloa Ihan Kaikkea. Aiemmin esiteltyjen lisäksi voisi vilauttaa ainakin tämän raitatakin, joka on esitelty vain kaupan blogissa aiemmin.
I still love my work! It's rather easy being a clerk when you love pretty much everything you sell. My main problem atm is wanting to knit Everything. You haven't seen this cardigan yet.
Raitatakki (Ravelryssä)
Koko: L
Malli: Omasta päästä, raglan ylhäältä alas ja steekaten.
Lanka: Louhittaren Luolan Pohjan Akka, värit Aurinko, Kurpitsa, Valaan laulu, tummempi Valaan laulu, Hopea, yht. 751 grammaa
Puikot: Chiaogoo Red Lace 4,5 mm
Striped cardigan (in Ravelry
Size: Large

Pattern: Improvized, raglan from the top down, steeked front.

Yarn: Knitlob's Lair Pohjan Akka in Aurinko, Kurpitsa, two intensities of Valaan Laulu, and Hopea. Combined weight 751 grams

Needles: Chiaogoo Red Lace 4.5 mm.
Yritin kuvata sitä itseni päällä, mutta siitähän nyt ei tullut yhtän mitään. Onneksi kaupalla on mallinukke :)
I tried to get a picture of myself in the cardigan, but the results are more or less undesirable :) Luckily we have a mannequin at the shop :)
_IGP0051

_IGP0081

Tein siskonpojalle sammakkopipon siskon tilauksesta. Itse sankarin kommentti oli varovaisen kohtelias "Kiitos, mutta minä en pidä siitä." Sisko siihen että "Kylläpäs pidät" ja täti että "Ei se mitään, ei tartte kaikesta tykätä." En tiedä, onko sitä pidetty kertaakaan kuvan oton jälkeen.
My sister asked me to knit a frog hat for my nephew. The rascal tried to be polite in saying "Thank you but it is not to my liking." My sister promptly corrected him, saying "Oh yes it is," and I in turn corrected her with "It's okay, you don't have to like everything I make - we should have asked you first." I have no idea if anyone has worn the hat once after this.
_IGP0008

E:n sammakkopipo (Ravelryssä)
Malli: Sovellettu Thorpe, virkatut silmät
Koko: 5v
Lanka: Cascade Greenland, 97 g ja jämälankoja silmiksi
Puikot: 4,5 mm
Frog hat for E (in Ravelry)
Pattern: Modified Thorpe with crocheted eyes

Size: 5yo

Yarn: Cascade Greenland, 97 g, and some leftovers for the eyes

Needles: 4.5 mm
Ei tällä erää muuta! Kiva, jos vielä luet tätä blogia. Ja ai niin, molemmat neulotut lankalaadut Villavyyhdistä, joten vaikken niitä kuvaillutkaan sen kummemmin, tiedätte puolueellisuuteni.
That was it today. I am glad to see you still read my little blog! And the usual disclaimer: We sell both of these yarns so yes, I am biased.

torstai 30. joulukuuta 2010

Vihreää taas / Green Again

4 kommenttia:
Jos Petra satut nyt tänne, ole hyvä ja navigoi pois.

Pakko näitä lahjaneuleita bloggailla yksi kerrallaan pois, jos aikoo pysyä millään lailla ajan tasalla tekemisissään. Tätä en vaan ole vielä saanut annettua ystävien tulokkaalle, pienelle tytölle. Asuuhan se ihan parin kilsan päässä... Mutta nuttu on reilun kokoinen, menee varmaan lähinnä ensi talven pakkasilla, joten kiirettä ei ole.
I haven't had a chance to give this gift baby cardigan to its recipient yet, as she was just born. Luckily the cardi is rather largish for a baby and I believe it might be next winter before it fits.
_IGP0011.JPG

_IGP0006.JPG

Offset Wraplan Petran ja Teemun vauvalle (Ravelry)
Malli: Offset Wraplan
Lanka: Flavia (ent. Flavia Baby), noin 80 grammaa
Puikot: 3,5 mm
Koko: Veikkaisin noin 9 kk
Napit: Emaloitua kookosta, Menitasta.

Offset Wraplan for Petra and Teemu's Little Girl (Ravelry)
Pattern: Offset Wraplan
Yarn: Flavia (used to be Flavia Baby), around 80 g
Needles: 3.5 mm
Size: 9mo
Buttons: Enameled coconut from a local store
_IGP0008.JPG

lauantai 11. syyskuuta 2010

Neuleen leikkaaminen / Steeking

6 kommenttia:

_IGP0001.JPG

Levitin paidan pöydälle ja tuijotin sitä hyvän tovin. Siinä se nyt on ja täysin mun armoilla. Huokaus.
I spread the sweater on the table and stood staring at it. It's on me now.
_IGP0008.JPG

Merkitsin nuppineuloilla ne silmukkarivit, joiden välistä halusin ommella. Langoitin ompelukoneen ja säädin paininjalan puristuksen hellävaraiseksi.
I marked the stitches I wanted to sew between. I threaded the sewing machine and checked the pressure of the presser to be gentle.

_IGP0013.JPG

Ompelin haluamalle linjalle kahdet päällekkäiset kolmiaskelsiksakit, ensimmäisen pistonpituudella 3 ja toisen pituudella 2. Sitten kaadoin kupin kahvia ja istuin hetken tuijottamassa aikaansaannostani.
I sew two zigzag stitch lines on top of each other (i used two different stitch lengths to make sure the stitches fall into different places) and repeated this two stitches to the left. After this I poured a cup of coffee and wondered for a while.
_IGP0019.JPG

No, mitä sitä odottelemaan sen kummemmin. Leikattava on jos mielii villatakin saada.
Well, no reason to wait any longer. If I wanted a cardi, I just had to cut into it.
_IGP0021.JPG

_IGP0022.JPG

Pelottavat ensinipsaisut olivat hurjimmat. Varovasti nypelöin leikkausreunaa - ei se purkaannu! Ihmeiden ihme!

The first cuts were the most scary. I snipped carefully and then tried to handle the edge. Wow! It was secure.

_IGP0024.JPG

Ei siinä sitten muuta kuin naps-naps-naps loppuun asti. Nätisti leikkautui ja siksakit toimivat kuin unelma. Tässä vaiheessa aloin jo ihmetellä, mitä oikein jännitin.
Snippity-snip. No surprises. At this stage I was starting to wonder what I was so nervous about.

_IGP0036.JPG

Sitten vain nuppineulojen kanssa mallailin päärmeet eteen ja siirryin seuraavaan vaiheeseen eli hakasten ja nappien ompeluun. Se olikin nopeaa, reilussa tunnissa oli takki valmis.
All that was left was hemming the edges and sewing in the hook-and-eyes. It was fast enough and it took just over an hour to finish the cardigan.