Hylätty pöytäliina

Tiedättekö, mitä tapahtuu niille pöytäliinoille, joita joku ravintola tai joku ei koskaan lunasta pesulasta takaisin? Minäpä nimittäin tiedän.

Ne seisovat ensin siellä myymälässä odottamassa noutoa. Pikkuhiljaa ne siirretään ylähyllylle ja sitten kauemmas varastoon ja lopulta sinne vihoviimeiseen varastoon... Ja kun ne ovat sen muutaman vuoden seisseet hylättyinä, paikalle tulee joku pesulan työntekijä, eli äitini, ja lunastaa ne pesuhinnalla itselleen.

Kyllä, äidilläni on muutama pöytäliina. Sitten kun lapset ja lapsenlapsi menevät viikonlopuksi leikkimään aurinkovärjäyskurssille, äidiltä saa kassillisen valkoisia juhlapöytäliinoja ihan vaan kokeiluja varten.

"Voit värjätä luonnonkuituisia kankaita uuteen uskoon aurinkovärjäämällä: pöytäliina, verhot, kassi- tai mekkokankaat yms. Niitä voi myös laminoittaa omannäköisiin tarjottimiin, leikkuulautoihin ja pannunalusiin. Värjäyskemikaalit voit ostaa kurssilla 10 € /peruspaketti, lisää ostettavissa opettajalta.

LISÄTIETOA Materiaalien kuviointiin voit käyttää luonnosta löytämiäsi lehtiä, kukkia, varsia, hedelmien kuoria tai/ja valmiita sapluunoita. Värjäykseen käytämme ruiskuemulsiota ja väripigmenttejä. Tuo mukanasi valmiiksi pestyjä puuvillakankaita. Aurinkovärikylvyt sopivat hyvin myös vanhojen kankaiden, pöytäliinojen tai verhojen uudistamiseen."



Sisko teki ruokailuhuoneen pöydälle vihreä- ruskean metsäneläinpöytäliinan, itse keskityin tähän kevään- ja ruohonvihreään. Keskellä oleva tipluttainen alue on kuvioitu merisuolalla, reunoilla on käytetty rypyttämistä. Tuli iso ja kesäinen. Tykkään! Tykkäisin vielä enemmän, jos olisi kokonaan tuota reuna-alueiden kellanvihreää. No, seuraavalla kerralla sitten. Liinoja jäi vielä :D

Suolatekniikkaa käytin myös parin lautasliinan värjäyksessä. Ne menivät suoraan kurssilta laminoitaviksi, niistä tulee leikkuulauta ja pannunalunen. Näytän sitten, kun tulevat kotiin!

Kävin myös Polarn o. Pyretissä ostamassa läträttäväksi pari vauvanvaatetta. Niiden valkoiset paidat ja bodyt ommellaan näemmä euroopassa, kun taas kuosipotkarit tulevat Kiinasta.

Tähän bodyyn piti tulla krokotiili, mutta se ei enää paiston jälkeen erottunut yhtään. Eipä mitään, musta tää on sikahieno näinkin:



Kuviointi ihan vaan rypyttäen.
Ja sitten tämä kiva paita!



Tässähän piti siis etana kiivetä pitkin saniaista ja kai siitä heikon etanan erottaakin. Sisko toi töistään (oikeesti, kaikki me hamstrataan töistä asioita) nahkalehteä, sillä sai kuvioitua kivan "saniaisen".

Aurinkovärjäyksessä alueet, jotka ovat jotakin pintaa vasten, jäävät vaaleammiksi. Siihen siis on vaan tällätty värin päälle oksa (ja etanapiparimuotti) ja annettu kuivua rutikuivaksi. Tasoa vasten kuivuessaan paita jäi tietenkin toiselta puolelta vaaleammaksi kans, mutta ei haittaa. Se on design feature!

Selkäpuolelle lensi jostain kokeilusta myös pari suolahippusta. Varo, etana! Ja selkäpuolella erottuu metsänpohjalta sienikin.



Viimeisessä kokeilussa muokkasin valkoisesta xs-kokoisesta kauluspaidasta pikkupojalle käypäisen dinosaurus saniaismetsässä -paidan.




Kurssilla oli huikean kivaa, kiitos kaunis Keravan opisto, Marja-Liisa Neuvonen sekä tietysti Joulupukki, joka kurssiosallistumisen minulle toi. Aion mennä uudestaankin jos vaan onnistuu. Ihana ope, ihana tunnelma ja värien iloa. Menkää tekin!

Niin kiitollisena

Mulla on ollut kiitollinen viikko. Ette uskokaan, mitä suurta tunnemylläkkää olen käynyt ja ilman mitään varsinaista syytä.

Yksi päivä ajelin vesisateessa töistä kotiin. Jouluradio oli päällä ja sieltä tuli jonkun, en tiedä kenen, versio kappaleestä Sydämeeni joulun teen. Pientä buddhalais-agnostikkosydäntäni koskettivat suunnattomasti nämä säkeet:

On jouluyö, sen syvä rauha
Leijuu sisimpään, 
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat
Loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Näin sydämeeni joulun teen
Ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

Olin päivän aikana ehtinyt töissä ajatella paljon. Ajattelin Suomen nykytilaa, sitä, miten tarvitsemme rauhaa sekä yhteiskuntaan että sydämiin. Ajattelin suvaitsevaisuutta, lähimmäisenrakkautta, empatiaa. Kotimatkalla heräsi toivo - ehkä edes jouluna hetken ajan Jeesuksen painottama rakkaus leijuu sisimpäämme ja hetken ajan muistamme, että olemme tosiaan osa kaikkeutta. Voisiko mielemme tosiaan olla täynnä kirkkautta? Edes vähän?

Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, olen taas suuren ristiriitaisen tunnemylläkän kourissa. Suomi on tänä vuonna ollut niin kaunis ja niin ruma samaan aikaan, miten tätä maata osaa edes juhlia?
Mutta itselleni tyypilliseen tapaan aion painaa unholaan kaiken rumuuden ja nostaa maljan kaikelle kauneudelle. Suomi ON edelleen hieno ja upea maa.

Kommentoin tuossa aamutuimaan Emma Karin Facebook-kirjoitusta itsenäisyydestä seuraavasti:

"Minun sukuni veteraanit olivat avarakatseisia miehiä, jotka puolustivat Suomea - ei suomalaisille, vaan Suomea sellaisena kuin se oli ja on. Minulle turvattiin kaunis, vapaa, turvallinen, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa edistävä maa, jossa on kaikilla hyvä elää ja olla. Ukki ja Pappa uhrasivat vuosia elämistään varmistaakseen, ettemme me ole osa Venäjää, jossa kukkivat mm. muukalaisviha ja epätasa-arvo. Sytytän tänäänkin kynttilät Ukille, Papalle ja kaikille muille, jotka turvasivat minulle Suomen, jossa kaikilla on samat oikeudet."

Nostetaan tänään malja ihanalle, upealle Suomelle ja ollaan kiitollisia kaikesta siitä, mikä on hyvin!

Sivullisen silmin

Weekend Chic -blogissa avauduttiin ompeluun liittyvistä kommenteista. Tämä nosti pintaan joitain omia turhautumisen aiheita. Kuka samaistuu joihinkin näistä kommenteista?

"Osaisinpa mäkin... mutta ei, mä olen ihan onneton neuloja."
Ai jaa. Onneksi mä synnyin näiden taitojen kanssa. Missään nimessä en ole hikeä vuodattaen käyttänyt vuosia ja vuosia osaamiseni kerryttämiseen. En ole neulonut, purkanut, neulonut, purkanut. En ole paiskonut tekeleitä seinään. En ole tehnyt about jokaista virhettä, jonka voi tehdä. En ole tehnyt kymmeniä sukkapareja ennen kuin löysin sen täydellisen metodin. En ole toistanut samoja juttuja aina vaan uudestaan ja uudestaan ymmärtääkseni jotakin. Mulle vaan - puff - taianomaisesti siunaantui tällainen osaaminen. "Toiset ne osaa," sanot. EI! "Toiset ne opettelee" on lähempänä totuutta. Ja ei, älä ymmärrä väärin. En pidä sinua huonompana siksi, että omat intohimosi eivät kohdistu juuri samaan asiaan. Kaikkien ei tarvitse olla himoneulojia. En väheksy sinua, älä sinäkään minun osaamistani.
Ärsyttävintä on, että tämän sanoja tuntuu kuvittelevan, että tämä on kohteliaisuus.

"Toisilla näyttää olevan aikaa..."
Joo, niin on. Kokonaista 24 tuntia vuorokaudessa. Se, että minä asun aikuisperheessä tai osaan neuloa katsoessani telkkaria ei tarkoita, että mulla on loputtomasti enemmän aikaa kuin muilla tai että en joutuisi priorisoimaan. Jos mä valitsen käyttää aikaani neulomiseen, se on kyllä aina joltain muulta pois. Olen kiukulla opetellut moniajoa, koska muuten en ehtisi neuloa. Voin neuloa myös kävellessäni, lukiessani, bussissa, odotushuoneissa, jonoissa, duunin kahvitauoilla. Talven ikävin puoli on, että sormet jäätyvät bussipysäkillä neuloessani. Kuten edellisessäkin kohdassa, mulla ei ole käytössä mitään maagista resurssia, joka asettaa mut muita onnellisempaan asemaan.

"No, ainakin siinä säästää."
No, juu ei säästä. Ainakaan yleensä. En nyt edes puutu siihen, paljonko perusvälineistöön (puikkoihin sun muihin) joutuu sijoittamaan, että pärjää, mutta langat on oikeesti kalliita. Koon 39 naisten sukat maksavat langoiltaan noin 14 euroa (yleisimmin käyttämäni langat), miesten nelineloset ehkä noin 17-18 euroa. Villapaidan tai takin lankoihin saa varata vähintään 55 euroa, ylärajaa ei sitten kai olekaan (itsellä kipuraja menee noin 80 eurossa eikä niitäkään kyllä montaa vuodessa neulota). Pari reilun satasen villatakkia olen tehnyt, toinen meni lahjaksi. Ja juu, sekin raha on aina jostakin pois.
Toki täysvillaiset vaatteet ja asusteet maksaa mansikoita kaupassakin. Joskus onnistuu itse tehden säästämäänkin.

"Sähän voisit tehdä näitä myyntiin!"
Tämäkin on tarkoitettu laatua kehuvaksi kommentiksi. Mutta en voi. Ei kukaan maksaisi summia, joita pitäisi pyytää - ylemmässä avaudun kuluista ja aika se vasta rajallista onkin. Yhden parin sukkia olen myynyt, hintaa parilla oli 37 euroa ja halvalla meni.

"Nykyään käsitöitä ei arvosteta."
Arvostetaanpas. Riippuu ihan siitä, millaista seuraa valitsee.

"Nykyään kukaan ei osaa neuloa sukkaa."
Haloo, puhumme tästä aiheesta, koska neulon tässä parhaillaan sukkaa. En ole mikään luonnonoikku tai kummajainen. Olen ihan tavallinen 34-vuotias suomalainen nainen. Neulon sukkaa.

"Sähän voisit tehdä mulle sitä/tätä/tuota?"
Mä neulon paljon muille, jopa valtaosan tekemisistäni. En kuitenkaan liki koskaan tee, jos joku ilmaisee asiansa noin. Kuten olen tässä jo paasannut, neulomiseen käyttämäni aika on aina jostakin pois. Nämä asiat eivät synny itsestään. Saatan tehdä pyynnöstä, jos näen kysyjän arvostavan aikaa ja vaivaa, jonka neulomiseen käyttäisin, ja jos pyydetään kauniisti. Lisäksi vähintään langat kuuluu ostaa neulojalle (itsestäänselvää, tiedän, mutta välillä yllättyy oletuksista). Niin ja vielä: Ei, mä EN neulo niistä halvimmista akryyleistä - se on mun ajan ja kysyjän rahojen tuhlausta. Mä en jaksa purra hammasta 30 tuntia, että sä säästät kympin ja saat sukat, jotka hiostavat tai eivät kestä käyttöä. Jos ei ole valmis maksamaan kunnon lankoja, ei kannata kysyä neuleita.

Mitä sitten voi tai kannattaa kommentoida? No, aina ei tarvii kommentoida mitenkään. En neulo kahvihuoneessa siksi, että haluaisin keskustella neulomisesta tai ylipäätään tehdä itsestäni tai tekemisistäni mitään numeroa. Neulomiseni saa ohittaa sanomatta mitään. Jos tahtoo kommentoida jotakin, voi sanoa vaikka että "kiva lanka" tai "tulee hieno" tai "teetkö itellesi" tai jotain. Jos sanot jotain ylläolevista, en kanna kaunaa, ainakaan kauaa, mutta huokaan kyllä sisäisesti.

Kotimaisuudesta

Viime aikoina olen miettinyt paljon kotimaisuutta. Olen aloittanut työn suomalaisessa tehtaassa ja alkanut sitä myöten tajuta entistä tarkemmin, mitä suomalainen tuotanto lopulta on. Olen ollut suomalaisissa yrityksissä ennenkin, mutta enemmän myynnin ja palveluiden puolella. Nyt tuotetaan kulutushyödykkeitä. Kuka niitä valitsee ja mitä siitä kukaan hyötyy?

No minä hyödyn, mulla on töitä. Ja on muillakin.

Avainlipputuotteen kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 %. Lisäksi on käytössä Design from Finland -merkki, jossa siis suunnittelu on kotimaista ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Suomessa. Plussaa sekin on, jos Suomessa valmistettua ei ole saatavilla.

Olen luullut suosivani kotimaista, mutta todellisuudessa tämä on rajoittunut aika tarkasti ruokapuolelle. Viime aikoina olen herännyt kotimaisuuden tarkistamiseen mm. seuraavien ostosten harkinnassa:

Heijastimet. Avainlippuheijastimia saa liki joka kaupasta, on muumia, sydäntä ja vaikka minkämoista designia.

Kodin pesuaineet ja -välineet. Olen tähän asti ostanut aika huolettomasti mitä sattuu, ekologisuuteen viittaavat mainoslauseet ovat saaneet minut kokeilemaan vaikka mitä ja uutuustuotteet on usein testattava. Vaan miksi? Kotimaiset välineet (esimerkiksi Kiilto ja Sinituote) ovat laadultaan parhaiden joukossa eikä hintakaan ole kalliimpi. Mutta enpä olisi tajunnut, että Pledge-tuotteetkin on avainlipputuotteita! Piti käydä tarkistamassa, mitä pyykinpesuaineita meillä on tällä hetkellä: Erisan, Ecover ja Eucalan. Yksi kolmesta on suomalainen tuote.

Saippua ja muut pesuaineet. Nimestään huolimatta Lemon Juice & Glycerine on avainlipputuote. Sama merkki koristaa Pirkka-shampoiden, Erisaneiden, LV-tuotteiden, Linnan, Ole Hyvän, Elokuun ja Erittäin Hienon Suomalaisen pullonkylkeä. Tsekkaa myös XZ ja Biozell.

Kuukautissuojat. Ainakin siteitä ja kuukuppeja saa avainlipullisina versioina. Voisko Libresset vaihtaa Vuokkosiin vai onko tässä asiassa merkkiuskollisuus liian vahva?

Särkylääkkeet ja vitamiinit. Avainlippua on tarjolla. Maksan mielelläni himpun ekstraa kotimaisesta ruoasta, miksi sitten ostan yleensä halvimman särkylääkkeen alkuperästä piittaamatta?

Lastentarvikkeet (en oo itteni takia tutkinut). Muumi-vaippoja, Pirkka-vaippoja ja Ainu-tuotteita saa joka puolelta. Hinnoista en tiedä, mutta tuskin noi mitään pröystäilytuotteita on.

Kengät: Kuomat, Lahtiset, Alhot, Vatajat, Sievit, Jalakset... Miksi omat huopatossuni ovat ulkomaiset? Okei, käsityötä ja Baltiasta, mutta silti.

Plaston avainlippulelu

Vaatepuoli mietityttää eniten. Vaatteita on oltava. Astioiden ja muun sellaisen suhteen varmaan pärjäisin loppuikäni ilman uusia kippoja ja kuppeja, mutta vaatteet kuluu. Miten pääsisi fiksuun kuluttajuuteen tässä? Ekologisista syistä haluan välttää pikamuotia - haluaisin laadukkaita ja aikaa kestäviä vaatteita, mieluummin vähemmän kuin enemmän.
Itse tekemällä voin välillisesti tukea ainakin lankakauppiaita ja suomalaisia värjäreitä, mutta miten saataisiin langan alkutuotantoa enemmän Suomeen?
Trikoita ja resoreita saa suomalaisina versioina. Siis Suomessa tehtyinä, raaka-aineet eivät tietenkään ole suomalaisia. Mutta entä muut vaatetuskankaat? Jos jättäisin ulkomaiset farkut kauppaan ja ompelisin itse, onko siitä mitään iloa? Rahat menevät ruotsalaisen vaatekaupan (joka tosin työllistää suomalaisia myyjiä) sijaan suomalaiseen kangaskauppaan. Denimin ekologisuus jättää varmasti yhtä lailla toivomisen varaa. No, ainakin ompelijan työolot ovat kotonani paremmat kuin bangladeshilaisessa hikipajassa.

Viime Itiksen-reissulla yritin löytää t-paitoja tai pukeutumispaitoja, joita ei ole valmistettu Aasiassa. Kiersin kaikki vaatekaupat, niitä oli Monta. Yhdessä liikkeessä oli suomalaisen yrityksen valmistuttamia paitoja, mutta valmistusmaata ei kerrottu. Myyjä epäili Baltiaa. En periaatteesta ostanut, kun ei kerrottu, vaikka Baltia olisi mulle paljon mieluisampi vaihtoehto kuin jo mainittu Bangladesh.
Kaikki muut paidat olivat joko Bangladeshista tai Intiasta.
Lopulta ostin hätäpäissäni yhden Turkissa valmistetun topin, joka löytyi viimeisestä puodista paluumatkalla autolle.

Laitoin juuri uuniin pakastepizzan. Se on saksalaisen yrityksen Turkissa valmistuttama. Huokaus.

Lisätietoja:
Suomalaisen työn liitto
Suomalainen joulu
Sinivalkoinen jalanjälki

Kuulisin mielelläni ajatuksianne.

Kesälomapäiväkirja 2015, osa III

Koska villasukkien viimeiset 15 kerrosta eivät neuloudu itsekseen enkä voi tuota yhtä peittoakaan vilauttaa, puhun taas ei-käsitöistä.

Syntymäpäivänäni heinäkuun loppupuolella vietettiin tyttöjen kanssa lomapäivää. Siskot (yksi biologinen ja yksi henkinen) ja kummityttö mukaan ja lautalla etelänaapuriin!

Ensin suunnattiin kulttuurisiin kokemuksiin: Poikettiin EKKM:ssä eli modernin taiteen museossa. Hienoja videoteoksia, installaatioita ja arkkitehtuuria! Pääsymaksukin oli vapaaehtoinen. Tallinnassa on kyllä kivoja museoita, myös historiallinen museo vanhassa kaupungissa on ihana. Siskoni vannoo marsipaanimuseon nimeen :) Siellä saa itsekin työstää marsipaania!

Seuraavaksi yritettiin löytää erästä toista kohdetta, mutta eipä löydetty. Sen sijaan poikettiin pariin kahvilaan: Ensin join raparperilimua Klausissa (suomalaisia astioita, mm. Taika-sarjaa!) ja sitten chai lattea Kehrwiederissä (turistinen, mutta viehättävä ja hyvä). Jälkimmäisessä olikin jännät paikat, kun erään seurueen jäsenen verensokeri romahti ja saatiin aloittaa kahvilasessio glukoosipastilleilla ja mittarijumpalla. 

Tyttöjen reissuun kuuluu tietysti shoppailuakin. Olimme budjetoineet sille kokonaisen tunnin aikaa, mutta eihän se riittänyt ja päädyimme viettämään Viru-keskuksessa 1,5 tuntia. Olimme tehokkaita, mukaan saatiin se, mitä mentiin hakemaan: koulutarvikkeita, maksimekko, trikoopaitoja, termosmuki... Onneksi ravintola bongattiin vahingossa jo kävelyllä Viruun, koska kello oli yli kahdeksan, kun päästiin ostoskeskuksesta ulos.

Manna La Roosa oli tosi kiva paikka. Rakennus on 1800-luvun vanha puuhuvila, sisustus on täydellistä kitchiä, palvelu oli loistavaa, ruoka oli huikeaa... Jos poikkeatte, suosittelen aperitiiviksi Mango Tango -drinkkiä - kesäinen, hyvänmakuinen ja kaunis juoma. Kyllä kelpasi synttäri-iltaa juhlistaa hyvässä seurassa.

Reissun suurin kummastus kohdattiin kotimatkalla. Yövyimme laivassa, kuten selvästi aikamoinen joukko muutakin väkeä. Laivalle pääsi palaamaan klo 00.10 yöllä. Veimme tavarat hyttiin ja lähdimme vielä discoon (ei voi ikinä tietää vaikka soisi Sata salamaa!). Mutta discossapa loppui tarjoilu ja livemusiikki klo 01.00 - 50 minuuttia laivaan pääsyn jälkeen! DJ (ihan ihminen, ei tietokone) jatkoi kyllä aamuneljään, mutta tuskin siellä on kukaan istunut kolmea tuntia ns. kuivin suin. En mäkään nyt erikseen alkoholia siinä vaiheessa kaivannut, mutta ei kai kukaan humppaa tuntikaupalla ilman limppariakaan. Baaritiskin sulkeutuessa baarissa oli varmaan n. 40-50 ihmistä ja tanssilattialla meno päällä. Hassua!

No, hyväähän se vaateriin siirtyminen toki meillekin teki, jalatkin alkoivat olla aika pökkelöinä päivän taapertamisen jälkeen.

Kannatti poiketa ulkomailla, oli kivaa!

Liebster II

Sain Menninkäisrinsessalta Liebster-huomionosoituksen :) Kiitos!

1. Pidätkö enemmän tunturille kiipeämisestä vai sen ihailemisesta kauempaa?
Kiipeämisestä. Mutta pakko tunnustaa: Mä en ole koskaan nähnyt tunturia. Oikeesti.

2. Oletko koskaan neulonut luonnossa?
Olen kyllä, mm. metsäretkellä.

3. Milloin viimeksi ostit lankaa, kun sitä nyt sattui halvalla saamaan?
Vekkilän museotilan langat olisivat jääneet ostamatta, elleivät olisi olleet niin todella kohtuuhintaisia (karitsan kampalanka oli 8,5 € / 100 g), koska nyt nuukailen ihan tosissaan. Mutta ihan-ok -lankojen ostosta olen päässyt kokonaan eroon, en osta, vaikka saisi kuinka halvalla.

4. Kun neulot, teetkö sitä pelkästään vai samalla jotain muuta? Mitä?
Katson paljon tv-sarjoja, dokumentteja ja elokuvia. Kuuntelen myös äänikirjoja. Nettailen.

5. Mikä on suurin tai vaativin käsityösi, jonka muistat tehneesi?
Multa puuttuu sellainen varsinainen iisakinkirkko-kokemus. Ehkä kastemekko.

6. Miksi pidät blogia?
Tätä pohdin tuossa edellisessä meemipäivityksessä.

7. Mistä saat inspiraation käsityöihisi?
Oi, maailmasta! Langat kertoilevat mulle tarinoita, mutta paljon inspiroidun muista. Muiden blogeista, Ravelry-projekteista ja Pinterestistä. Pinterestistä pääsee katselemaan minua ilahduttaneita hankkeita tuosta sivupalkista.

8. Kuinka monta yhtäaikaa keskeneräistä käsityötä on sopiva?
Kolme olisi sopiva (yksi aivoton, yksi haastava ja yksi mukanakulkeva), mutta kyllä niitä aina ainakin tuplamäärä on.

9. Mikä on käsitöitä tehdessä lempikuitusi?
Villa, villa, villa. Ehkä mieluisimpia ovat suomenlammas ja BFL.

10. Neulotko mieluummin yksin vai porukassa?
Virtuaaliporukassa (eli yksin sohvalla, Ravelryn Mummot lumessa auki selaimessa).

11. Olitko joskus ennen tätä mainintaa vieraillut blogissani?
En muista vierailleeni, eli en ainakaan säännöllisesti. Laitoin Feedly-tilauksen.

Myös Tumput suorina -Salla lähetti samaisen huomionosoituksen! Kiitos! Tässä vastaukset Sallan kysymyksiin.

1. Mikä on lempikäsityösi?
Neulominen.

2. Mikä on inhokkikäsityösi?

Kääk! En tykkää rautalangasta.

3. Lempikirjasi?

No tämä on aivan kauhea kysymys. Vastaan Bill Brysonin Life & Times of the Thunderbolt Kid.

4. Lempilanka tällä hetkellä?

Louhittaren luola Väinämöinen.

5. Mitä osaat tosi hyvin?

Olla hiljaa.

6. Missä voisit olla vielä parempi?

Hiljaa olemisessa.

7. Muisto koulun käsityötunnilta?

Mollaava opettaja, yäk.

8. Miksi bloggaat?

Ohitan kysymyksen jo vastattuna :)

9. Mitä harrastat käsitöiden ohessa?

Metsää, intternettailua, parvekeviljelyä.

10. Mikä on onnistunein projektisi?

Hmmm... Ehkä tämä sateenkaaripeitto.

11. Tämän kesän huippuhetki?

Tähän kesään on mahtunut paljon riemukkaita hetkiä. Valitsen tällaisen hiljaisen hetken pinkissä pihakeinussa.

Pitäis haastaa 11 alle 200 seuraajan blogia, joita ei ole haastettu aikaisemmin. Jos olette yrittäneet joskus tutkia vastaavaa asiaa, tiedätte, että siinä on ihan hirveä homma. Siispä, lukijamääristä ja haasteista piittaamatta, tässä lukulistaltani 11 viimeksi päivittynyttä suosikkiblogiani.

Kutomus

Miunmaun

Hupsistarallaa

Harmaata arkea

Pizzicato

Katjun kannoilla

Minä teen

Kahvikaneli virkkaa

Ooluenajiam

Lankakirja

Raitalammas

Järjestyksessä laskettuna suursuosikkejani ovat myös Unelmallinen ja Lankaterapiaa, mutta molemmissa oli just äsken vastattu samaan haasteeseen. Lankakirjan Asarumkin on jo vastaillut kysymyksiin, mutta ei ihan viimeisimmässä päivityksessään sentään.

Haastetuilta ja halutessaan myös Unelmalliselta ja Ryyniltä kysyn seuraavat kysymykset:

1. Onko sinulla toista nimeä ja pidätkö siitä?

2. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?

3. Syötkö jouluruokia ja mikä on suosikkisi?

4. Mikä on lempikasvisi Suomen luonnossa?

5. Mitä kuulet juuri nyt?

6. Kerro joku muisto ala-aste-ajoilta.

7. Millainen on suhteesi elokuuhun?

8. Mikä käsityötarvike on sinua lähinnä juuri nyt?

9. Kerro tilanteesta, jossa tunsit voittaneesi itsesi.

10. Mukavin mahdollinen asu?

11. Onko sinulla Suurta Toivetta?

Hei Miia-Rebekka ja Virve

Virve, kiitos antamastasi Liebster Awardista! 
Tässä vastaukset kysymyksiisi.

1. Miksi bloggaat?
Omaksi päiväkirjakseni ja toivottavasti muiden iloksi myös. Olen ollut aikeissa lopettaa moneen kertaan, mutta usein juuri silloin tulee joku positiivinen kommentti, joka saa jatkamaan. Joku sanoo inspiroituneensa tai tulleensa hyvälle tuulelle. Sitten taas jatketaan.

2. Oletko yllytyshullu?
Olen, ihan naurettavuuksiin asti. Kokeilkaa vaikka.

3. Miten rentoudut?
Menen metsään.

4. Taito, jonka haluaisit oppia?
Haluaisin oppia jäsentynyttä ajankäyttöä, kankaankutomista, perinneruokien valmistamista ja ukulelen soittoa.

5. Suurin ylpeyden aiheesi?
Suhteeni perheen nuoreen sukupolveen.

6. Ajatteletko enemmän tunteella vai järjellä?
Tunteella. Joudun hyvin usein miettimään pariin kertaan, etten menisi aina intuitiolla ja sydän edellä.

7. Hame vai housut?
Yleensä hame, sanotaan että viitenä päivänä viikossa.

8. Mikä oli haaveammattisi ja miksi?
Katso alla kohta 2.

9. Mitä et voi sietää?
Ennakkoluuloja (on niitä itsellänikin, mutta en hyväksy niitä itsessänikään), passion-hedelmää, tyrnimarjoja, kovaa pakkasta (saan astmakohtauksen ja/tai nenäverenvuodon).

10. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
Antti Holma, Finnhitsit, Euroviisut, pienet vuohet ja se metsä.

11. Luetko muita blogeja?
Piti käydä Feedlyssä lunttaamassa - tilauksessa on 214 blogia tällä hetkellä. Osa niistä on kyllä jo hiljennyt, pitäisi siivota listaa ja bongata hyviä uusia tuttavuuksiakin.



Miia-Rebekka, kysyit blogissasi 11 avointa kysymystä. Tässä vastaukset.

1. Kerro blogisi tarina lyhyesti.

Sudrana syntyi hetken mielijohteesta reilu 7 vuotta sitten. Sittemmin se syrjäytti alkuperäisen, päiväkirjamaisen blogini ja on nykyään ainoa aktiivisesti kirjoittamani blogi.

2. Oletko sellainen ihminen, jollainen lapsena ajattelitkin sitten aikuisena olevasi?

Mä luulin olevani jonkinlainen opettaja; peruskoulussa arvoin äidinkielen, englannin, historian ja biologian välillä, lukiossa aloin kallistua historian tai englannin puoleen. Alakouluikäisenä ajattelin, että viimeistään 23-vuotiaana pitää olla lapset tehtynä ja ammatti olemassa. No, ammattiin valmistuin jo 33-vuotiaana (enkä todellakaan opettajaksi), lapsia ei ole haaveissa. En tiedä, mitä ajattelin luonteestani tai ominaisuuksina. Luulin kai olevani loputtoman idealistinen ja oikeamielinen. En ole.

3. Mitkä ovat parhaat puolesi?

Olen hyväntahtoinen ihminen. Minulla on oikeudentajua ja empatiakykyä.

4. Mitkä ovat heikkoutesi?

En ole kaukonäköinen. Olen loputtoman impulsiivinen. Luotan sokeasti tulevaan ja asioiden taipumukseen järjestyä jotenkin.

5. Mitkä kolme lapsuutesi tuotetta haluaisit takaisin kauppoihin?

Pinkkis-jäätelön, Malla-jogurtin ja Patu-salmiakkipötköt.

6. Mitä kaikkea olet opiskellut?

Koulun kirjoilla asti käännöstiedettä ja laboratorioalaa. Lisäksi harrastelen avointa ammattikorkeakoulua.

7. Keitä perheeseesi kuuluu?

Lähiperheeseen kuuluu minä ja tuo pysyvä kämppis. Sukkia neulon kuitenkin jouluiksi 7-9 paria.

8. Harrastuksesi?

Just nyt vahvimmin mieleen nousee sienestys. Nyt on vuoden toinen ja se intensiivisempi sienikausi. Viime viikolla ehdittiin metsään yhteensä 15 tunniksi, huh huh. Sitten on tietenkin nämä käsityöt: Tällä hetkellä kirjon varsipistoilla kuvaa kuumailmapallosta. Kai se kolmas on sitten ne avoimen ammattikorkeakoulun opinnot.

9. Jos saisit esittää yhden toiveen, joka toteutuisi, mitä toivoisit?

Oi, mun lempileikki! Muotoilisin sen ehkä näin: "Toivoisin, että mulla olisi mahdollisuus elää sitä haaveilemaani vuorelan-elämää eläimineen päivineen." Oikeestihan tossa on tuhat pientä toivetta yhdessä, mutta jos ovelasti muotoilee, niin kerta!

10. Mikä on parasta kotipaikkakunnassasi?

Mä rakastan Helsinkiä. Täällä on kaikki. On meret ja metsät ja kaupunki ja kulttuuri.

11. Jos sinun pitäisi muuttaa ulkomaille, minne muuttaisit?
Varmaan Krakovaan. Monta muutakin kovaa ois kisassa.
_____

Mä oon tämän haasteen laittanut joskus aiemmin eteenpäin, joten nyt jätän etsimättä uusia haastettavia. Bongatkaa uutta luettavaa tuolta mun "Luen näitä" -linkkilistasta :) 

Jos itseni lailla joku tykkää vastailla kysymyksiin, tässä 11 kysymyksen setti minulta:
1. Mikä on tämän vuoden mieleenpainuvin hetki tähän mennessä?
2. Ensimmäinen lapsuusmuistosi?
3. Kuvaile kotikatuasi tai -tietäsi lyhyesti.
4. Osaatko jotakin harvinaista / eksoottista taitoa?
5. Mikä on mielestäsi suomen kaunein sana?
6. Kaunein maisema? Mitä katsellessa mieli lepää?
7. Kerro käsistäsi.
8. Kehu itseäsi vähintään kymmenen sanan virkkeellä.
9. Monessako kodissa olet ehtinyt asua?
10. Kerro jostakin isovanhemmastasi.
11. Kerro htkestä, jolloin olit rohkea.

Jätäthän kommentin, jos vastaat kysymyksiin - tulen mielelläni lukemaan. Myös kommenttikenttään saa vastata.

Kesälomapäiväkirja 2015 - osa II

Hämeenlomalla meillä oli aikaa ja energiaa tutkia peräkkäisinä päivinä kaksi Tammelan kansallispuistoa, Liesjärvi ja Torronsuo.

Ensin vilkaus Torronsuolle. Tämä käynti oli minulle ensimmäinen. Nähtävää 30 km2 suolla riittäisi, mutta koska olin liikkeellä ilman kumisaappaita, pysyttelimme tiukasti pitkospuilla tai niiden lähimättäillä.

Pitkospuut ovat ihania, mutta kyllä 7 km jälkeen tunsi kulkeneensa puita pitkin.

Lakkoja oli Paljon ja ne olivat Meheviä. Onneksi ei sattunut astiaa matkaan, niin kehtasi ahmia heti kaiken keräämänsä. Kyllä mä varmaan puoli litraa ahmin.

Liesjärvellä menikin koko päivä, joku 8 tuntia oltiin paikan päällä. Kilometrejä kertyi vajaa 10, mutta eipä tuota metsässä oloa voi oikein kilometreissä mitata. Onneksi meillä oli Vekkilästä ostettu eväsreppu mukana, sinne oli asiantuntevasti koostettu kolmelle evästauolle riittävät eväät ja iso termari kahvia.

Aika nopeasti mies totesi, että nyt tais löytyä Sannan lempikansallispuisto. Joo. Löytyi.

Monenlaista kaunista metsämaisemaa ja suota oli Liesjärvelläkin. Mulle kuitenkin hienoin kokemus oli Korteniemen perinnetilaan tutustuminen. Siellä pääsin kehräämään (ja puhumaan rukeista, villoista sun muusta), ihastelemaan itseni pituista aunusruista ja pellossa kukkivaa pellavaa ja poimimaan kourakaupalla ahomansikoita vanhan tervahaudan laitamilta.

Kaikki loput kuvat ovat Korteniemen alueelta.

Sonnipojat laitumellaan noin kilometrin mittaisen metsätaipaleen päässä.

Yksi evästauoista pidettiin pässilaitumella. Saatiin sämpylät syötyä, niin pojat ilmestyivätkin kuikuilemaan rantapusikon takaa ja kohta ne rohkaistuivat tulemaan luo kerjäämään rapsutuksia. Siinä menikin sitten tovi jos toinenkin, kun hengailtiin metsässä hellyydenkipeän nuorison kanssa. Lopulta jatkettiin matkaa ja koko kolmikko saatteli meitä muutaman sata metriä alueensa toiselle laidalle.

Pihapiiristä löytyivät sitten uuhet ja lehmät. Ne eivät olleet alkuunkaan niin kiinnostuneita ihmisistä kuin nuoret pässipojat. Ne vain keskittyivät märehtimään porukalla. Eläinsuojan katossa oli kiireisempää, kun pääskynen ruokki pesällistä ahnaita poikasia.

Tullessamme tilan alueelle kanat olivat hukassa. Onneksi ne olivat vain lähteneet viettämään kesäpäivää läheiselle uimarannalle ja tepsuttelivat kohta takaisin pihaan kukon johtamina.

Kyllä ihmisen sielu lepäsi maalaisidyllin ja umpimetsän yhdistelmässä. Sannan lempikansallispuisto. Menkää sinne.

Kesälomapäiväkirja 2015 - osa I

Tällä viikolla mä olen ollut jo kahdella kesälomalla! Kotimaanloma ja ulkomaanloma mahtuu hyvin samalle viikolle ja välissä ehtii käydä kotona pyykkäämässäkin. Ja tätä kirjoittaessani on vasta perjantai :)

Ensimmäinen loma oli valmistujaislahja ja siksikin mulle tärkeä. Mies pääsi siivellä mukaan :)
Loma kesti maanantaista keskiviikkoon, mutta kuvia on joku 800 000, joten luvassa on pitkä postaus. Tässä on kuitenkin käsityöihmisiä kiinnostavaakin asiaa, silmäilkää loppuun asti!

Suuntasimme Tammelaan, joka on tähän asti tarkoittanut mulle lähinnä sitä yhtä paikkakuntaa, jonka laitamien läpi ajetaan mökille. Toki ollaan useempi kerta pysähdytty syömään Lounais-Hämeen pirtille, jossa on aivan loistava hämäläinen pitopöytä lounasaikaan, ja kerran on käyty lyhyesti Liesjärven kansallispuiston mailla, mutta muuten Tammela oli mulle vieras.

Majapaikkamme ja varsinainen matkakohteemme oli Vekkilän museotila Tammelan kirkonkylällä. En tiennyt siitä entuudestaan mitään, mutta rakastuin täysin. (Mainittakoon muuten, että ei ole maksettu mainos.)

Tila on kompakti kokonaisuus, mutta nähtävää riittää. Kannattaa poiketa museossa ja tilalla ihan käymäseltäänkin, jos sattuu seudulle. Eläimiä on monensorttista, ihania maatiaisia ja alkuperäisrotuisia. Pihapiiri on viehättävä ja hiljainen hiekkaranta viimeistelee idyllin. Toki lammashaan takana siintää naapurin rivitalo ja navetan takaa ajaa aina satunnainen katumaasturi, mutta kyllä sitä osaa asennoitua niin, ettei niitä näe.

Majoitukseen kuuluva runsas luomuaamiainen tarjoiltiin museorakennuksessa. Upeat lattialankut olivat paikoin kuluneet niin, että allekirjoittanut liukui villasukillaan notkelmiin :)  Talon vanhempi puoli olikin 1700-luvulta, joten ei ihme, jos jossain kohdissa näkyi kulumaa.

Kyllä kuulkaa maistui kotijuusto, kun oli jo ehtinyt tutustua maidon lypsäneisiin lehmiin.

Museon pienessä myymälässä oli jatkojalosteita tilan villasta. Käsitöiden lisäksi tarjolla oli monen sortin lankaa hahtuvasta aina vahvistettuun sukkalankaan. Karsta- ja kampalankoja oli ainakin kaksi- ja kolmisäikeisinä, kumpaakin useammassa luonnonvärissä. Itse ostin unelmanpehmeää karitsan kampalankaa 200 grammaa. Huivi?

Paikan päällä kannattaa käpälöidä myös takuueettistä angora-villaa: Tilan emäntä tuntee angorapuput, joista angora tulee, ja tietää niiden lekottelevan tyytyväisinä sylissä käsittelyjen ajan. Villaosuus lankaan tulee Vekkilän omista lampaista. Lanka kehrätään Pirtissä.

Mainostan vielä, että lankoja saa myös postitse ja uusi erä on kehräämössä tulossa.

Lankojen lisäksi museorakennuksessa on paljon katseltavaa. Käsityöläisiä kiinnostavat tietenkin eri sukupolvien tuottamat tekstiilit ja puutyöt.

Itse ihastelin pitkään myös muuta esineistöä. Erityisesti 20- ja 30-lukujen Kotiliedet olivat kauniita jo kansiltaan.

Yksi reissun sellaisia ihanan pieniä kohokohtia: Tiistai-iltana tultiin väsyneenä päiväretkeltämme ja emäntä totesi, että sekä nelijalkaiset että siivekkäät rouvat olivat kunnostautuneet niin, että on pakko tehdä lettutaikina illaksi. Otettiin sitten miehen kanssa rantasaunassa lempeät löylyt ja kivuttiin syömään muutamat muurinpohjaletut kotitekoisen omenahillon kanssa. Koirat hommailivat omiaan pihapiirissä, ankat taapersivat vielä iltapuuhissaan ja lehmänkello kilahteli. 

Keskiviikkoaamuna mies jäi aamiaisen jälkeen lepäilemään ja pakkailemaan. Itse suunnistin vielä taputtelemaan nämä pojat kerran ennen lähtöä. Tämä kyyttöpoika olisi kuunnellut kaulansa kyhnyttämistä pidempäänkin, mutta meidän oli aika jatkaa matkaa kohti muita seikkailuja.

Rouvat sen sijaan näyttivät olevan herttaisen välinpitämättömiä lähdöstämme. Heillä toki oli muutakin huoledittavaa: Lapinlehmä Nallella oli aika pieni vasikka hoteissaan ja länsisuomalainen taisi keskittyä maidontuotantotehtäviin ja johtajalehmyyteen.

Auton kaartaessa pois Vekkilän pihanpiiristä tunsin olleeni jonkin aikaa jonkin todellisen äärellä. Kiitokset vielä talonväelle, kaikille jalkalukuun katsomatta :)