KIP-muistoja

Siskonpoikani täytti hurjat kolme vuotta ja vaikka tlaktolipaita lähes valmistui, se tuomittiin purkuosastolle ja odottamaan uutta etukappaletta. Aion leikata sen kahtia, neuloa keskiosan uudestaan ja silmukoida sen yläosaan kiinni. Syksyllä. Onneksi aloitin reilun koon.

Sukat sentään valmistuivat. Mallineuleena käytin jotain nancybushilaista, olisiko railway stitch. Lankoina Indie Dyerin Supersockia, jota jäi omista hanskoistani viime syksyltä, ja Lorna's Laces Shepherd Sockia, jota jäi iskän joululahjasukista. Kakkosen puikot, arvottu määrä silmukoita (48) ja sitten vaan neuloin kunnes lopetin neulomisen. Toivottavasti sopivat.

KIPpailimme eli julkineuloimme lauantaina pienellä porukalla Ursulassa, jonne päädyimme viime hetkillä sateen pelossa. Noh, sää oli tietenkin kuin piknikkiä varten luotu, mutta Ursulassapa oli kuumaa kahvia, kylmää kuohuviiniä ja salaattia - ja sohva :P Ihastelimme Marjutin pelottavan aidon oloista Heimo Vesaa (kirjoitin ensin Vessaa, hah) ja tämän kissaa sekä Zeskan kauniita värjäilyitä. Olin ollut yli vuorokauden syömättä vatsakivun vuoksi, joten salaatti maistui taivaalliselta. Olipa ihanaa taas viettää aikaa hurahtaneessa mutta älykkäässä seurassa, arvon naiset!

Koiranpuolikkaani Vilho P. Piippola tuli hoitoon ja röhkii tuossa kainalossa. Uskomatonta, miten äijä toi piski on - toisin kuin elämääni viimeisten 25 vuoden aikana kuuluneet narttukoirat, tämä haisee koiralle koko ajan, sellaiselle urosuholle (u-ros-u-hol-le, ei u-ro-su-hol-le). Se röyhtäilee ja tutkii pallejaan aina yhtä hämmästyneen oloisena. Sen lisäksi siitä puuttuu kaikki sulavaliikkeisyyden kaiutkin, se kaataa kaiken minkä ohittaa (välillä itsensäkin). Se painaa nelisenkymmentä kiloa eikä silti ymmärrä ettei ole sylikoira vaan kauhea jyhmy. Ei se penaalin terävin kynä, mutta sitäkin hyväntahtoisempi ja -tuulisempi. Luppasilmä pusupoika. Pönttö.