Säntäsin suihkun kautta työkkäriin ja sieltä muutaman mutkan kautta neulemiittiin. Tässä kuvakoostetta niistä mutkista - mutta ensin hassutteluomakuva. Terveisiä irc-gallerian muiduille: Näin omakuvataan itseä. Alaviistosta otsa näyttää pienemmältä ja sieraimesi korostuvat kivasti. Kävelemällä samalla saat tukkaan liikettä.
Ekstrapiste sille, joka keksii, kuka kanssabloggaaja mulle tulee itsestäni tässä mieleen :D
Sitten Helsingin Design Forum - taphtumaan Lasipalatsin aukiolle. Mikä ihastuttava sohva!
Musta ois ihanaa, jos ois mökillä saunakamari, johon vois laittaa tällaisen lampun kattoon:
Maatilatorilla meinasin joutua ihan Shopping Frenzyn valtaan. Karsin kuitenkin ostokset kolmeen: Työvoitto-kyyttögoudaan, Kottarainen-sidukkaan ja Ollin luomutilan raparperimehuun. Ihana kuohu!
Kaupunki oli taas kaunis ja syvän värinen. Mihin niitä polarisaatiosuotimia edes tarvitsee, kun ilmankin taivas on tämän värinen? Ja kuinka valloittava voi olla kaupungin noessa vuosikymmenet uinut, ruskeanharmaa keskustatalo? Kaupunki-ihminen, koska olet viimeksi pysähtynyt ja kar´tsonut kaupungissa ylöspäin, talojen katonrajaan?
Yllä molemmat ylioppilastalot, alla Pohjola-talon kulmatorni.
Ursulassa leväytimme sitten tuttuun tapaan pöydät täyteen lankaa. Sinne sekaan yritimme mahduttaa kuohuviinejämme, kahvejamme, salaattejamme, jäätelöitämme ja kakkujamme. Tällä kertaa laskin 29 osallistujaa.
Purokin oli jo ehtinyt tapaamiseen.
Sanna-täti, Sanna-täti, miksi sinulla on noin suuret silmät? - Jotta voisin tuijottaa Wollmeisejasi nälkäisemmin!
Muistan sen, kun olin ainoa ihminen, jolla oli Wollmeisea koko miitissä. Olin päässyt mukaan sukkaklubiin ja olin langan lumoissa. Nyt taisi olla ainakin kymmenen ihmistä, jotka puhuivat Wollmeisea lahjakkaasti ja joista suurimmalla osalla oli sitä mukanaankin... parhaalla vissiin muutama kymmenen vyyhtiä :P Mulla oli pois lähtiessäni seitsemän.
Midorin raaja, Marjutin Aeolian ja sensuroitu Verano:
No joo joo, on niillä kaikilla naamatkin. Niin kuin on noilla allaolevillakin, niiden naamoista ei vaan ole kuvaa. Tai on Niinan naamasta yksi, mutta mä luulen, että ei me sitä julkaista :)
Kotimatkalla olikin jo ihana ilta-aurinko:
Mun ennustettiin sokeutuvan, ennen kuin täytän 12. Se on todellakin muuttanut mun elämää. Kuinka paljon voi arvostaa värejä, valoa ja sitä, kun kauniit asiat kävelevät itsestään mun elämään? Ei sitä vaan edelleenkään ota näkemistä ja näkemisen kautta kokemista itsestäänselvyytenä, vaikka nyt onkin jo epätodennäköistä että koskaan menettäisin näköäni. Sokeutumisen uhka on ollut aika upea lahja, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Powered by Qumana
Mä olen nyt sitten ensimmäisten Wollmeisejeni huumassa. :o) Ja mulle tulee mieleen Vilma.
VastaaPoistaJa mulla ei ole vielä yhtään wollmeissea! :( Tuli muuten kans ekaks mieleen vilma! :)
VastaaPoistaNo toi sun eka kuva on ihan selviö. :-D Mut ei *reps* noi muut! Deer-in-the-headlightskin pääsi mukaan. :-D
VastaaPoistaVoi kun sä oisit nähny ne Hiroshima-kynttilät, niistä ois saanu ihania kuvia. Oli vielä täysikuukin. Siellä oli niin kaunista, että ihan itketti. Tosin jo aiheenkin puolesta.
Ja mä haluun ton sohvan.
Mun piti vielä kommentoida tuota sokeutumisennustetta. Olen joskus miettinyt sinänsä älytöntä hypoteettista kysymystä, että minkä aistin tai kyvyn menetys olisi pahinta, ja päädyin näköön. Maailmassa on niin paljon nähtävää, ja kauniista asioista saa niin paljon voimaa. En voi kuvitella, millaista olisi olla ilman. Onneksi ennusteesi ei toteutunut!
VastaaPoistaHeti kuvan nähtyäni, jo ennen kun luin tekstin, tuli mieleen Vilma ;-)
VastaaPoistaOnpa mulla komeat viikset! Kiitos.
VastaaPoistaIhania kaupunkikuvia! Mä käyn nykyään noin kerran vuodessa hesassa, ja se on kuin ulkomailla olisi. Rakastan noita vanhoja taloja! Ystäväni haluaisi aina lähteä jonnekin luontoon, mutta en ole vielä suostunut.
VastaaPoistaIhana postaus, semmoinen hyvän mielen postaus. Ja noi marjutin viikset. :D Parhaus. :D
VastaaPoistaNiinhän se on että vasta sitten asioita oppii arvostamaan kun ne meinaa menettää...näöstäsi siis.
VastaaPoistaSun blogissa on kyllä vaarallista käydä...Wollmeisekuume nousee kovaa vauhtia.
Värikylläisiä päiviä!
-Nonna-
Vilma/Jatta - kumpi niistä olikaan lähdössä opiskelemaan - se.
VastaaPoistaNäkö on uskomattoman tärkeä aisti. Itselläni on ollut lasit 10-vuotiaasta, ja ilman laseja olen avuton. Kävelen päin ovia eikä toivoakaan ihmisten tunnistamisesta muutoin kuin äänestä. Jotenkin näkeminen ja nykyisin kuvaaminen ja erityisesti värit ovat upeita, ihania, tärkeitä. Mulla on ihan älyttömän vankkoja mielipiteitä väreistä ja kuulutan niitä ihan liikaa maailmalle.
Onpahan ilmeet ja lyhyt tukka, mut siisti kruunu! Kiitti :D
VastaaPoistaTalot on kauniita, niitä pitäis muistaa katsella useammin kotikaupungissakin. Ei vain kun lähdetään matkalle katsomaan taloja.
Wollmeise on ihkua, Ursulan kakut muhevia, neuletapaamisissa hilpeää ja Marjutin huivi mieletön.
Sanavahvistus näköjään muistuttaa Ulla-neuleista.. dedines, kas kun ei ihan suoraan huuda deadlines!