maanantai 23. marraskuuta 2009

Minigrip-sota ja talvinen ilta

Ravelryn Lankalaatikko-ryhmässä pyrimme järkeistämään lankavarastojamme niin, etteivät ne kohtuuttomasti rasittaisi perillisiämme ja lähipiiriä kun meistä aika jättää. Yhtenä tempauksena päätimme neuloa varastolangoista asusteen jollekin toiselle lankalaatikkolaiselle. Itse neuloin huivin Tahruskalle, joka puolestaan neuloi sormikkaat WorstedKnittille, joka neuloi myssyn Laikalle, joka neuloi pipon ja kämmekkäät Aura83:lle, joka...

Itse sain paketin Vihervillalta. Paketin avatessani ensin nokkaan tulvahti todella upea lakritsan tuoksu. Lakritsateetä! Vadelmasuklaata! Ja ihanat kämmekkäät!




Kiitos!

Olen liittynyt Lankalaatikkoon tammikuussa. Esittelyssäni olen silloin sanonut: "Taustatiedoksi kerrottakoon, että aloitin neulomisen uudestaan vasta viime huhtikuussa ja kokonaislankatilanne oli silloin alle puoli kiloa, joten lisäys on ollut nopeaa."

Jossain vaiheessa tilastoin noin yhdeksän kilon varaston. Nyt on varmaan puoli vuotta mennyt punnitsematta mitään enkä tiennyt enää, minkä kokoinen varastoni on. Nyt pääsin pitkästä aikaa punnitsemaan kaikki. Ihan kaikki. Laskuistani puuttuu ainoastaan kesken olevien töiden langat (400 g neulomatonta Venezia Worstedia, 300 g neulomatonta Wollmeisen sukkalankaa, 100 grammaa virkkaamatonta puuvillaa).

Lopputulos: 8340 grammaa. Varsin maltillista.  (Tosin ColourMartilta on tulossa melkein kaksi kiloa lankaa... Ja Wollmeiselta kilo. Köh)

Loistavan tilaisuuden inventaarioon antaa kattava taisteluni turkiskuoriaisen hyökkäystä vastaan.




1 kommentti:

  1. Ihanko oikeesti turkiskuoriaisia ? Mulle kun Mies aina sanoo että pitäs osta koipalloja..... ennaltaehkäisyksi, kuulemma *virn*

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!