torstai 17. syyskuuta 2009

Nopea välihuomio liittyen edelliseen

Wikipediasta:
Glukoosi ja sen fosfaatit ovat keskeisessä asemassa energialähteenä soluaineenvaihdunnassa, jossa se metaboloituu glykolyysissä ja sitruunahappokierrossa vedeksi ja hiilidioksidiksi, tuloksena adenosiinitrifosfaatti (ATP). Yhdestä glukoosista vapautuu energiaa normaalisti 26–38 ATP-molekyylin verran.
Glykolyysi on solulimassa eli sytoplasmassa tapahtuva reaktio, jossa glukoosi hajotetaan palorypälehapoiksi.[1] Reaktiosta saadaan kaksi ATP-molekyyliä ja kaksi NADH-molekyyliä. Anaerobinen energiansaanti perustuu glykolyysiin.
Adenosiinitrifosfaatti eli ATP on runsasenerginen yhdiste, jota tuottavat mitokondriot soluhengityksellä, solulimassa glykolyysi ja viherhiukkaset fotosynteesin valoreaktioissa. ATP:llä on tärkeä osa solun energiataloudessa. ATP:tä käytetään energian siirtoon ja lyhytaikaiseen varastointiin. Elimistön solujen tarvitessa ATP-molekyyleihin sitoutunutta energiaa ATPaasi-niminen entsyymi pilkkoo runsasenergisiä sidoksia fosfaattiryhmien väliltä.
ATP:ssä on emäsosa (adeniini), sokeriosa (riboosi) ja 3 fosfaattiosaa. Kun ATP:stä irtoaa yksi fosfaattiosa, siitä tulee adenosiinidifosfaattia eli ADP ja kun ADP:stä irtoaa vielä yksi fosfaattiosa, syntyy adenosiinimonofosfaattia eli AMP.
Ihmisen arvioidaan käyttävän painonsa verran ATP-molekyylejä vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi ATP-molekyyli kierrätetään 1000–1500 kertaa vuorokauden aikana. Lihassoluissa ATP on ainoa lihassupistuksen energialähde. Sitä on varastoituneena lihaksissa vain vähän, ja nämä varastot hyödynnetään nopeasti.
Adenosiinitrifosfaatin kemiallinen kaava on C10H16N5O13P3.
Palorypälehappo on alfa-ketohappo. Sitä syntyy elimistössä, kun glukoosi hajoaa kahdeksi palorypälehapoksi glykolyysissä. Samalla saadaan jonkin verran energiaa. Palorypälehapon suoloja, estereitä tai ionimuotoja nimitetään pyruvaateiksi. Palorypälehappo voi hajota edelleen maitohapoksi, jos happea tai mitokondrioita ei ole tarpeeksi. Näin tapahtuu muun muassa veren punasoluissa, joissa ei ole lainkaan mitokondrioita. Maitohappoon päättyvää glukoosin hajoamista kutsutaan anaerobiseksi glykolyysiksi. Jos taas happea ja mitokondrioita on riittävästi, palorypälehappo muuttuu sitruunahappokierrossa edelleen asetyylikoentsyymi-A:ksi sekä hiilidioksidiksi, jolloin kyseessä on aerobinen glykolyysi. Asetyylikoentsyymi-A:ta solut käyttävät energian tuotannossaan Krebsin syklissä ja oksidatiivisessa fosforylaatiossa.
Ja täällä siis se kaava, mitä en oikein ikinä oppinut.
Kiitos. Nyt nukkumaan.
Powered by Qumana

5 kommenttia:

  1. Uh, tulipas tanakka tietopaketti! Sitruunahappokierto minun pitäisi kyllä fyssarina osata... uuuups... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos valtavasti kunniamaininnasta! :) Lämmittää mieltä todella.
    Katson jos innostun ja uskallan tehdä paljastuksia. Tällä hetkellä tuo mieliala kun vaihtelee niin paljon, voi olla vaarallista kertoa totuuksia. Mieli kyllä tekis..

    VastaaPoista
  3. Hehe. Tästä tulikin sellainen olo, että biokemian kurssista (yliopistossa) on tosiaan jo se viisi vuotta aikaa. :)

    VastaaPoista
  4. Ja minulla on biokemian cumusta (yliopistolla) aikaa... öööh... järkyttävät 19 vuotta. Ja se tuntuu. Mutta en kyllä minäkään syvällisesti tykännyt palorypälehapoista enkä Krebsin sykleistä, saman tien tenttien jälkeen ne unohdin.

    VastaaPoista
  5. Minä en tiedä yhtään, mistä kirjoitit. En lukenut biologiaa lukiossa. ;) Kävin musiikkilukion, joissa ei tarvinnut lukea muita reaaliaineita kuin historia ja uskonto + vapaavalintainen yksi reaaliaine, ja minä valitsin psykologian. :) Että mun biologian tiedot ovat kyllä jääneet ihan peruskoulun varaan. :D

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!