Tikru vinkkasi hauskasta blogista - neulojan/kutojan aviomies kirjoittaa elämästään käsitöiden kanssa. Toivottavasti blogi saa jatkoa, on nimittäin aika mielenkiintoista lukea sitä toista näkökulmaa asiaan.
Oma miehekkeeni on aivan hämmentävän kärsivällinen. Eräänä päivänä hän nosti terävän neulan lattialta ja ojensi sen mulle: "Ei pidettäis näitä neuloja lattialla."
Ajatuksissani jatkoin neulomista kunnes mies keskeytti mut taas. "Eikä sohvalla." Olin vain laittanut neulan sohvan käsinojalle ja jatkanut silmukoiden laskemista.
Meillä lojuu keskeneräisiä töitä joka puolella. Kasaan ne siististi laatikoihin kerran viikossa suunnilleen, mutta ei aikaakaan, kun ne ovat taas ryömineet ympäri kämppää. Pöydällä on kuvattu lankavyyhti ja pipo, sohvalla on kaksi sukankudinta, sohvan vieressä tuolilla päättelyä odottava lapanen ja sohvan vieressä puikkomuki kumollaan.
Makuuhuoneen nurkassa on pahvilaatikko, jossa on tullut lankoja jostakin päin. Todennäköisesti Secret Woolilta, jossa on muuten ale. Roskiskatokseen asti se pääsee ehkä kesän korvilla. Siihen mennessä se saa joitain kavereitakin. Kaapin päällä on kaksi pahvilaatikkoa lankoja, yöpöydän vieressä laatikko ja kori lankoja. Yöpöydällä on kaksi puikkoa ja kerroslaskuri, hakaneuloja ja keskeneräinen sukka. Ruokahuoneen vitriinin päällä on sukkalankoja jo neljässä maljakossa (tai yksi niistä on kyllä salaattikulho).
Illalla nainen riehuu. Ohje hukassa. Se ohje on vaan kirjallisena, neljä aanelosta, jossain täällä. Mies yrittää katsoa telkkaria naisen repiessä hiuksiaan. "Mä haluun alottaa ne sukat NYT!" Lopulta ohje löytyy kirjahyllystä ja nainen valikoi puikkoja pitkään ja hartaasti sohvan vieressä olevasta kasasta. Lopulta hän asettuu sohvalle neulomaan. Asentoa parantaessa löytyy selkää ikävästi painanut lankakerä.
Miten ne jaksaa? Miksi? Onko muiden neulojien kotona aina hallittua ja siistiä, onko mun mies pyhimys? Onko satunnainen villasukkapari tai Jacques Cousteaun pipo todella kaiken tuon kärsivällisyyden arvoista?
Se on kai oma rotunsa, neulojan elämänkumppani.
VastaaPoistaTäyssiivouksen jälkeen lankakerät, puikot ja ohjeet leviävät kuin rikkaruohot neulontatuolin ympäristöön. Riittää kun nostan ne kerran viikossa tuoliin ja imuroin ympäristön, sitten siirrän joutilaammat kerät kangaskassiin tuolin vierelle. Muutaman viikon kuluttua kasseja on muutama, kunnes joulu/juhannus/rippijuhlat/joku muu tilaisuus pakottaa siivoamaan kunnolla. Kaikki kassit kaappiin, ja juhlien jälkeen kerät, puikot ja ohjeet alkavat taas vyöryä tuolin ympäristöön.
Kummasti se vaan kestää. Se mies.
Kovin kuulostaa tutulta täälläkin. Ei ole mies käsitöistä murissut, vaikka välillä on keittiönpöytäkin askartelujen alla ja syödä täytyy jotenkin. Sievästi on nostellut ne kaikkialle leviävät nuppineulatkin.
VastaaPoistaMeillä ei neuloomuksia voi sohvalle jättää, kun pienin täystuholainen käy muuten puikot irrottelemassa, mutta keskeneräisiä neulosnyssäköitä löytyy kaikkien kaappien ja pöytien päältä. Paikoista jonne täystuho ei pääse. Aika-ajoin kankaat ja ompelulangat valtaavat meidän valtaisan työhuoneen leviten myös osittain olohuoneen puolelle.
Kuten mennahuu totesi, kyllä ne ovat ihan oma rotunsa. Laajentaisin kuitenkin neulojaa käsityöntekijäksi.
Meillä kyllä mies kestää kaiken oikein hyvin, mutta nuo lapset tai siis nuoret ( 16 & 18v) hermostuu säännöllisesti, vaikka heille neulon enemmän kuin miehelle. Yhden knit picksin puikonpään kuopus katkaisi sohvalla löhötessään.
VastaaPoistaMiten niin niitä ei sais jättää sohvalle!? ;)
Meilläkin lankapusseja ja keriä siellä täällä ympäri olohuonetta, niistä ei koskaan ole kritiikkiä miehen puolelta tullut eikä langan ostamisesta, omat rahat molemmilla, ei tarvitse toiselta lupaa kysyä. Välillä oikein innostaa, jos jossain on lankaa halvalla, että osta nyt tarpeeksi. Puikoista on joskus sanonut, että laita ne laatikkoon, äläkä jätä keskeneräistä työtä sohvalle, ettei kissat puikkoihin satuta itseään. Kehunut monesti neulomuksiani tuttavilleenkin. Ja tyytyväisenä pitänyt kaikkia vuosien varrella hänelle neulomiani puseroita. Joskus sentään valittaa, kun langat ovat vallanneet vaatekomeron ja siellä ei enää voi säilyttää vaatteita. On neulonut itsekin yhden lapasen, sukkaparin ja yhden parittomaksi jääneen sukan opastuksellani (tästä olen erittäin ylpeä, sillä mies on vasenkätinen).
VastaaPoistaOnkohan kärsivällisyys yhteinen nimittäjä neulojien miehille? Siltä kuulostaa ja niin on myös meillä.
VastaaPoistaTässä talossa ei enää puikot seikkaile sohvilla ja tuoleilla. Siihen vaivaan sain semmosen rokotuksen, että vieläkin katson minne istun :) Lankoja kyllä löytyy sieltä sun täältä.
Tunnustan, syyllistyn itsekin juuri tuollaiseen hallittuun kaaokseen ja muu perhe sulautuu :) Onnekseni minäkin omistan tuollaisen kärsivällisen miehen, vähään taitaa olla tyytyväinen... Kyllä mun nyt varmaan täytyy ryhdistäytyä ja tehdä hänellekin jotain, on sentään useamman vuoden jo toivonut sliparia ja paitaa... ;)
VastaaPoistaMeillä ei ikinä ole tullut sanomista ostoksista, joka paikassa pyörivistä keskeneräisistä neuleista tai laajenevasta lankamäärästä. Mies on jo oppinut kommentoimaankin käsitöitä ja lankoja. Yleensä se istuu nojatuolissa, joten minä voin rauhassa levittäytyä ohjeineni ja lankoineni sohvalle. Miehen kaverit usein ihmettelevät sitä, enkö minä valita hänen jatkuvasta pelaamisestaan ja pelien hamstraamisesta. Kun kummallakin on oma harrastus, toisen harrastusta ymmärtää paremmin.
VastaaPoistaNiin ja piti vielä kommentoida, että alaikäisenä "kotona" asuessa vanhempani eivät ymmärtäneet läheskään yhtä hyvin. Lankoja ei muka olisi saanut ostaa varastoon ja jotenkin kummallisesti keskeneräiset työt aina hävisivät sohvalta, yleensä eri paikkaan kuin ohjeet. Pari lehteä on edelleen hukassa tämän takia. Omituista sakkia:).
VastaaPoista