torstai 3. heinäkuuta 2008

La Digitessa!

Tässä postauksessa ei ole ainakaan käsityökuvia - unohdin kameran mökkireissulla vanhemmille. Tunari mikä tunari.

Monta käsityöasiaa pyörii kuitenkin mielessä.

1) Osallistunen tänään ensimmäistä kertaa neuletapaamiseen. Mukana on se miehelle tuleva sukka, josta vanha kansa sanoisi, ettei siitä näy tulevan lasta aikä p*skaa. Jospa se nyt vähän edistyisi.

2) Pääsin mukaan syksyn SNY:hyn. Eka snyilyni siis edessä. Mulla oli kaikki mahdolliset kalenterit hälyttämässä, kun ilmoittautuminen alkaa - paitsi etten missään vaiheessa huomannut, että ilmoittautumista oli aikaistettu. Sitten aloin blogeista bongailla mainintoja siitä, miten se ja se oli ehtinyt ilmoittautua. (Kuvitelkaa kauhunsekainen ilme, kun leukani putoaa lattiaan ja alan hapuilevin sormin navigoida kohti SNY-blogia)
Ehdin kuin ehdinkin mukaan eikä edes tehnyt tiukkaa.

3) Postintäti koputteli ovelle aamutuimaan. Maanantaina törmäsin 100% Pura Lana -blogissa postaukseen La Digitessa -sukista. Holy shit, ajattelin, toi on jo jotain niin yliampuvan haastavaa ja persoonallista, pakko saada. Tilasin ja jo tänään siis paketti oli perillä.
Siis... mä olen jotenkin sanaton. Ensinnäkin. Kaikki oli pakattu kauniisti langan väreihin sopiviin silkkipapereihin. Viininpunainen lanka (150 gr) oli sellofaanissa, sidottuna viininpunaisella satiininauhalla, koristeltuna tummanpunaisella silkkiruusulla. Mukana seurasi pakettikortti valmiille sukille, muutama tarra ja pari pientä suklaata. Itse ohje on yli parikymmensivuinen ja todella yksityiskohtainen. Yksi kaavio seurasi myös laminoituna korttina mukana.
En aio vielä aloittaa, aion keskittyä noihin syksyllä ajan kanssa ja pitkään. Mutta tulin todella hyvälle tuulelle siitä, että toimitus oli niin nopea ja paketointi huoliteltua. Siltikään pakkausmateriaaleja ei oltu käytetty mitenkään yliampuvasti ja pahvikuori oli kierrätysmateriaalia jne.

Pitää joku kuva olla. Tuo norsuntakamus on kuvattu pari vuotta sitten tekemällämme barcelonanlomalla. Nyt vähän aikaa työntekoa ja sitten neulomaan miittiin!

4 kommenttia:

  1. Oon jotenkin ihan mykistynyt. En tiennyt että juuri kukaan nykyään osaa neuloa. Sanna osaa! Miksi mä en osaa? Ihana toi lehmusjuttu!! Ja muutenkin on tosi hienoja noi! Muistan, kun neuloin vaaleanpunaiset vauvantossut ala-asteella, toisesta tuli 2 kertaa isompi. Sillon mä huomasin, että mä en osaa neuloa. No ehkä siinäkin kehittyisi jos olisi pidempi pinna kuin mitä mulla on.

    VastaaPoista
  2. Aurinkoista huomenta!
    Ihana norsun takamus : DDD

    VastaaPoista
  3. Olipa mukavaa, kun olit jättänyt kommentin blogiini :) SNY-kierrokselle lähdin minäkin ensimmäistä kertaa mukaan. Jännää ;D

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!