keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Räsymattosukat

Nyt on kaikki langanpäätä päätelty ja jämälankasukkien kuningaspari päässyt käyttöön :) Omaan käyttöön, tietenkin, näistä en nimittäin luovu.

_IGP0052


Kävin parvekkeella fiilistelemässä melkein keväistä päivää. Vieressä näkyvät varret kuuluvat kummitytön joululahjahuopikkaisiin, jotka tilasin 6.12. ja jotka saapuivat maanantaina. Pfff. Tekijä ilmoitti postittaneensa ne jo ennen joulua, mutta epäilyttävän vahvasti haisevat tuoreelle liimalle edelleen. Siksi ne joutuivat parvekkeellekin. Mutta ihanat ne on.

_IGP0007

Sukat on siis jälleen matkittu Ryyniltä, joka imitoi Nastia, joka kanavoi Modicum Mitts -kämmekäsohjetta. Neuloin omalla perussukkaohjeella kärjestä alkaen. Raidan pohjaväri esiintyy aina seuraavan raidan tipluvärinä.


_IGP0022
Raidoissa ylhäältä alas pohjavärinä (kaikki Väinämöistä ellei toisin mainita):
Tomaatti
Myrkky
Kammari
Mustikka
Munakoiso
Muste
Kurpitsa
Hopea
Hopeasäie Basic "Puotipuksun joulukukka"
Keskiyö
Mustikka
Myrkky
Eiku…

_IGP0021

Kärjet, kantapäät ja reunajoustimen tein samalla langalla, jota oli jo niissä kaksivärisissä tiplusukissa aiemmin tänä vuonna eli Eiku-värjättyä Väiskiä.
Oikeesti en pysty laskemaan, montaako eri väriä näissä on, mutta ainakin kymmentä eri Väinämöistä, kahta Handun perussukkalankaa, yhtä Hopeasäikeen Basiciä ja kahta Lanitium ex Machinan perussukkalankaa.


_IGP0020

Räsymattosukat
Malli: Ryynin ja Nastin kautta kierrätetty Modicum Mitts -raidoitus omassa perussukassa kärjestä alkaen. 68 silmukkaa.
Koko: 39
Langat: Erilaisia fingering-paksuisia sukkalankoja, 71 grammaa eli 285,7 metriä
Puikot: 2,25 mm


_IGP0019


_IGP0018


_IGP0016

Ei varmaan tarvii erikseen korostaa, että tykkään :) Nää tuntuu tietenkin myös tosi lämpimiltä, mikä johtuu noista kahden langan kerroksista ja siitä, että tein reilun kokoiset ja ilma eristää. Mun jalkojen palelu on mennyt ihan naurettavaksi ja tarviin öiksi usein järeät aseet käyttöön.


_IGP0014

Tilastot 2015:
Valmistuneet työt: 12
Sukat: 9
Kulutetut grammat: 869
Kulutetut metrit: 2916 m

13 kommenttia:

  1. Pitäis vissiin laittaa taas yhdet tämmöiset puikoille, on nää vaan niin kauniit!

    VastaaPoista
  2. En minäkään luopuisi noista sukista; tuskin uskaltaisin edes itse käyttää! Siis ihanat!

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit kertakaikkiaan, en minäkään luopuisi :)

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän upeat! Lopputulos korvaa päättelyvaivan (:

    VastaaPoista
  5. Aivan upeat! Nämä on mullakin seuraavaksi to-do-listalla!

    VastaaPoista
  6. Tällaista mallia olen joskus ennenkin kuolannut, ja vielä joskus toteutankin. Nämä ovat kyllä niin kauniit, ettei kannata missään nimessä näistä luopua. :)

    VastaaPoista
  7. Ihana väri-iloittelu (ja melkoinen valikoima Väiskiä) ;-)

    VastaaPoista
  8. Tuo on kyllä aivan ihana malli, sen verran on blogeissa näkynyt että itsekin täytyy jossain vaiheessa toteuttaa! Aivan ihanan väriset nämä sinun sukat!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset terveiset ovat lämpimästi tervetulleita!